Onko viina aina hintansa väärtti

Alkoholijuomista on kirjoitettu runsaasti – kiinnostavathan ne monia – ketä miltäkin kantilta. Poimin suosituista kotimaisista alkoholijuomista ja niiden taustoista perustiedot antavan otoksen. Esitellyt kirjat ovat kymmenisen vuoden takaisia. Kirjastoissa niitä vielä lienee lainattavissa ja antikvariaateissa kirjoja näyttää kiertävän. Tässä esitellyt juomat ovat tukevasti suomalaisia. Viinikirjoja on julkaistu runsaasti. Viinit kuitenkin ovat enimmiltään tuontitavaraa. Kotimaisia silti ovat monet liköörit, kuten lakka ja mesimarja, sekä ainakin takavuosien suosikit Sorbus sekä Helmeilevä omenaviini, joista ei vielä ole kirjoja kirjoitettu.

Tuottelias kirjailija on Oulussa asuva, alkoholin historiaa useissa kirjoissaan käsitellyt toimittaja Jonna Pulkkinen. Anikó Lehtinen puolestaan on Beverage Guide-tutkinnon suorittanut ja oluen panemiseen sekä monipuolisesti muidenkin alkoholijuomien valmistukseen perehtynyt Sinebrychoffin olutasiantuntija ja alan kouluttaja. Otokseen on poimittu seuraavat kirjat: Pulkkisen Jallu Jaloviinan ja paloviinan historia (Minerva 2013, 220 s.); Kossu Koskenkorvan ja suomalaisen vodkan historia (Minerva 2014, 221 s.) ja Lonkero Suomalaisten long drink -juominen historia (Minerva 2016, 220 s.) sekä Lehtisen Yks olut (WSOY 2014, 192 s.). Aihepiiriin kytkeytyvät myös Pulkkisen Kieltolaki Kielletyn viinan historia Suomessa (Minerva 2015, 220 s.) sekä hänen ja Mika Wistin Viinalla terästetty sota: alkoholi sotavuosina 1939-1944 (Atena, 2017, 264 s.) ja hänen sekä Merja Ruotsalaisen Viinakeittokirja (Atena 2016, 165 s.). 

Jallu

Kirja esittelee Jaloviinan ja paloviinan historiaa 1800-luvulta tähän päivään saakka. Leikattu konjakki, Jaloviina, on sikäli ainutlaatuinen juoma ettei konjakin ja viinan sekoitusta tiettävästi muualla tunneta. Suomalaisille Jallu on ollut koko kansan konjakkia, josta on tullut osa maamme kulttuurihistoriaa. Sitä tarjottiin Mannerheimin 75-vuotispäivän kunniaksi jatkosodan rintamamiehille. Jaloviinalla oli esikuvansa jo ennen kuin sitä alettiin valmistaa vuonna 1932. Sitä on yhden ja kolmen tähden laatuisina. Osa käyttäjistä arvostaa tähdistä riippumatta toista laatua toista enemmän. Jaloviina on myös oiva lisä erilaisissa drinkeissä ja ruoanlaitossa. Kirjassa esitellään menuja, joissa oleellisessa osassa on Jaloviina.

Kossu

Viinateollisuus sai alkunsa kotipolton kieltämisestä vuonna 1865. Aluksi suurin osa aikansa noin 70 tislaamon juomatuotteista oli väriviinoja. Kieltolain kaaduttua perustetun Alkon (myöh. Altia, nyt Anora Group) ensimmäisessä hinnastossa oli kolmisensataa nimikettä. Viinaakin oli viittä erilaista. Konjakkeja oli hämmästyttävä määrä 33 valmistajan 55 eri laatua. Kirkkaita löytyi neljä: Savon viina, Fenniaviina, Kiialan viina sekä Pöytäviina, josta tuli heti suosittu.

Paloviinan ja pontikan sivistynyt muoto, Koskenkorva, ilmestyi vuonna 1953 Suomen markkinoille, kun perunaa alkoi riittää myös viinan valmistukseen. Alle kymmenessä vuodessa se syrjäytti aiemman ykkössuosikki Jaloviinan ja on säilyttänyt asemansa suosituimpana väkevänä alkoholijuomanamme. Kirja kuvaa kirkkaan alkoholin valmistusta maassamme esitellen Altian tuotteiden ohella myös muita suomalaisia tislaamoja ja viinoja. Suomalaiset vodkat ovat ulkomaillakin arvostettuja ja palkittuja juomia. Kossulla on vahva imago. Siihen liittyy paljon tapoja ja perinteitä, joista kirja kertoo. Kirjassa kuvataan väkevän alkoholin valmistusta ja vodkan historiaa mm. Venäjällä ja Puolassa.

Rajamäen tehdas perustettiin alunperin hiivojen valmistamiseksi. Niiden valmistuksessa syntyi väkisin alkoholia. Tehtaan nimi juontuu tontin myyneestä Frans Rajamäestä. Rajamäellä myös valmistettiin sodan ajan ”Molotovin koktailit”. Toinen valtion omistama polttimo sijoittui Pohjanmaalle Koskenkorvan perheeltä ostetulle tilalle. Siellä kehitettiin 1960-luvulla uusia tuotteita, Tähkäviina, Dry Vodka sekä Silver Gin. Finlandia vodkasta tuli vientituote. Koskenkorvan mainos ”Menee päähän vuodesta toiseen” oli viranomaisille liikaa.

Lonkero

Long drinkit ovat suomalaisen alkoholikulttuurin erikoisuus, jota ei ihme kyllä juuri muualla tapaa. Vuoden 1952 Helsingin olympialaisissa esiteltyjen, Hartwallin lanseeraamien Brandy- ja Gin-long drinkkien, oli tarkoitus palvella ainoastaan kisojen ajan. Juoma kehitettiin sujuvoittamaan kisavieraille anniskelua. Siitä kuitenkin tuli pysyvästi yksi suomalaisten lempijuomista. Brandy ei menestynyt, Gin jäi. Kirja kertoo tämän uniikin juoman tarinan. Suomi on yhdistysten maa, josta löytyy myös vuonna 1998 perustettu, lonkerofestivaalejakin järjestänyt Suomen Lonkeroyhdistys ry.  

Yks olut

Letkeän oloinen kirja auttaa tutustumaan erilaisiin olutlaatuihin luokitellen ne perinteisistä olutoppaista poiketen maun eikä valmistustavan tai raaka-aineiden mukaan. Makujen kautta oluihin on helppo perehtyä sekä oppia maistelemaan ja arvioimaan niitä. Mukana on sekä oluen kanssa nautittavien ruokien reseptejä että ruokien reseptejä, joiden valmistamisessa käytetään olutta. Juuriltaan unkarilainen kirjoittaja toteaa suonissaan virtaavan viiniä eikä siitä huolimatta halua asettaa viinejä vastakkain oluiden kanssa todeten parhaan juoman olevan joskus viini, joskus olut ja joskus vesi. Oma olutharrastukseni juontuu kahden kesän työskentelystä nuorempana panimomiehenä silloisessa Mallasjuomassa Lahdessa.

Kieltolaki 

Kielletyn viinan historia Suomessa esittelee Suomessa olleita erilaisia alkoholirajoituksia, keskittyen vuosien 1919-1932 kieltolakiin ja sen seurauksiin. Juoppoutta ja viinan valmistusta pyrittiin suitsimaan Suomessa jo Ruotsin vallan ajoista alkaen. Aluksi rajoituksia yritettiin toteuttaa kirkkolailla. 1700-luvulla paloviinan valmistusta ja sen käyttöä ryhdyttiin säätelemään tavallisilla laeilla. Kesäkuun 1. päivä 1919 voimaan astunut kieltolaki salli alkoholipitoisten aineiden valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen ja varastoinnin vain lääkinnällisiin, teknisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin. Valtiolla oli yksinoikeus valmistaa, myydä tai tuoda maahan alkoholia. Kieltolaki- ja juopumusrikosten määrä räjähti kieltolain aikana käsiin. Rikoksiin eivät syyllistyneet vain Algot Niskan kaltaiset pirtukuninkaat. Lakia rikkoivat käytännössä kaikki.

Kieltolakia pyrittiin toki valvomaan. Viranomaisten resurssit olivat kuitenkin koko lain ajan riittämättömät. Lain julkinen arvostelu lisääntyi ja sen aatteellinen pohja alkoi murentua. Suomen historian ensimmäinen neuvoa-antava kansanäänestys järjestettiin kieltolaista joulukuussa 1931, jolloin yli 70 prosenttia äänesti lain kumoamisen puolesta. Uusi väkijuomalaki hyväksyttiin tammikuussa 1932. Kuuluisana numerosarjana 543210 tunnetuksi tulleena päivämääränä eli 5. huhtikuuta 1932 kello 10 alkoholimyymälät avasivat asiakkaille jälleen ovensa.

Viinalla terästetty sota

Viinalla terästetty sota kertoo rintamalla aluksi valtion tarjonneen pieniä annoksia viinaa. Makuun ja lystin pitoon päästyä viinaa piti saada lisää ja sitä hankittiin kaikin keinoin.  Sitä vaihdettiin ruokaan ja tehtiin pontikkaa tai kiljua. ”Telaketju” tislattiin bensiinialkoholista. Alkoholia käyttivät niin päällystö kuin miehistökin. Mitä enemmän oli rajoituksia, sitä kekseliäämpiä tuli miehistä. Kotoa lähetettävät ”pulputtavat paketitkin” hiljennettiin.