Panssaroituja junia

Panssaroidut junat olivat jo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ja Euroopassa taisteluissa ja järjestyksen ylläpitämisessä käytettyjä rumiluksia, joita räätälöitiin tavallista junaa panssarein vahvistamalla sekä aseistamalla. Venäjän sisällissodassa niitä liikkui runsaasti eri armeijoiden alaisuudessa. Osa niistä oli muokattu Venäjän rautateiden kalustosta osa romuista sekä käytöstä poistetuista tykeistä. Meilläkin näitä junia rakennettiin.  Ja Virossa Sikäläinen sotamuseo rakennutti Viron itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi Wabadus Panssarijunan nr 7 näitä junia ja sotilaiden elämää esittelevine näyttelyineen. Juna kiersi vuonna 2019 Viron rautatieasemilla mukanaan panssariauto Estonia. 

Kiinnostuin näistä rumiluksista. Sisällissotamme aikana Fredriksbergin (Pasilan) ja Viipurin varikot sijaitsivat punaisten hallinnoimalla alueella. Molemmat osallistuivat panssarijunien valmistamiseen. Helsingissä panssaroitiin kuusi junaa, joista viimeinen ei  rintamalle ehtinyt. Ne osallistuivat taisteluihin mm. Vilppulassa, Helsingissä, Lahdessa ja Viipurin läheisyydessä. Venäjältä lähetettyjä juniakin oli punaisten käytössä. Junilla piti osaltaan varmistaa punaisten sotamenestys. Valkoisilla ei niitä ollut ja heillä oli muutenkin pulaa sekä vetureista että vaunuista.

Tunnetuin selvitys sisällisodan ajan junista lienee sukulaistensa tietoihin perustuva Tuija Wettersandin kirja Punaisten panssarijuna 1918 (Into Kustannus 2017). Muitakin toki on. Ja netistä junista löytyy yllättävän runsaasti tietoja.

Junien liikkuminen oli tietenkin sidoksissa rataan, jonka vahingoittuminen tai siltojen tuhoaminen pysäytti junan. Veturi sijaitsi yleensä junan keskellä. Miinoitusten varalta junien päissä oli kevyet soravaunut. Taistelujunaa seurasi tukijunia kiskoja tarvittaessa korjaavine pioneereineen sekä huolehtimassa ammuksista, aterioista ja muusta tarvittavasta.

Panssarijunien miehistöjä pidettiin eliittijoukkona, jolla kuitenkin oli enemmän intoa kuin taitoa. Riesana olivat myös juopottelu, keskinäiset riidat ja kykenemättömyys käyttää junaa. Venäjältä tosin tuli ammattitaitoisia junamiehiä opastamaan niiden käyttöä, joka sodan loppua kohden parani. Tampereen taisteluihin osallistui kaksi junaa, jotka tuhoutuivat korjauskelvottomiksi.

Jäljelle jääneet junat siirtyivät itsenäistyneen Suomen armeijalle. Niiden pääaseiksi vaihdettiin 40 mm Bofors-ilmatorjuntatykit. Junan henkilöstössä oli noin 80 miestä, kolme upseeria ja aliupseereita kahdesta viiteen. 

YH:n alkaessa kaksi junaa määrättiin liikekannalle. Sodissa niitä käytettiin jonkin verran. Niiden merkitys oli kuitenkin jo vähentynyt lentoaseen tultua junille tuhoisaksi uhkaksi. Suomessa käytettyjen panssarijunien sotien jälkeisistä vaiheista ei ole varmuutta. Parolan Panssarimuseon pihan junakin on koottu useamman junan esineistöstä.Liitekuvina ovat Fredriksbergin (Pasilan) konepajan asemalla kuvatut Panssarijuna numero 1 sekä sen tykkivaunu.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu