Punapääoman dramaattiset vaiheet

Anitra Komulaisedn tuore kirja Punapääoman linnake – Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet. (Siltala 2021, 377 s.) pyrkii selvittämään syitä työväen osuustoiminnan menestykselle ja sittemmin tapahtuneelle jyrkälle alamäelle. Menestyksen takana todetaan tiivistettynä olleen ketjuuntuminen, oma tuotanto, jäsenien tarpeiden mukaiset tuotteet, ja palvelut sekä osaava johto. Laatu, edulliset hinnat, ostohyvitykset, säästökassat sekä vakuutukset houkuttelivat satojatuhansia jäseniä. KOP otti jo varhain merkittävän roolin OTK:n rahoittajana.

Työväen osuuskauppojen varhainen riitautuminen SOK:n kanssa johti niiden pesäeroon. Nämä osuustoiminnallisten kauppojen, erityisesti OTK:n syntyminen ja hajanaiset alkuaskeleet on toki jo parissakin aiemmassa kirjassa kartoitettu. Kirjan alussa on niitä ja myöhempää kehitystä hyvin selkeyttävä aikajana.

Vuodet 1916-2006 olivat työväen osuustoiminnan menestyksen aikaa. Vuoteen 1992 saakka oli kaksi rinnakkain toimivaa järjestöä, vuosina 1916 perustettu Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto KK sekä 1917 perustettu Osuustukkukauppa OTK. 1900-luvun alkuvuosina yrityssaneeraukseen ajautunut EKA syntyi suurfuusiona vuonna 1983, tosin ilman Elantoa. Nimi Tradeka tuli käyttöön vuonna 1995 ja vuonna 2007 sen enemmistö siirtyi Industri Kapitalille.

OTK:n markkinamahtia pönkitti Merikarvialle vuonna 1918 perustetusta silakkasuolaamosta alkanut, useille toimialoille laajentunut oma teollisuus. Leipä oli tärkeä elintarvike, joten ja kaikki yritykset pyrkivät perustamaan omat leipomot. Tärkeä päivittäistavara olivat tulitikut. OTK:n tulitikkutehdas käynnistyi vuonna 1926 Tampereella rikkomaan alan ruotsalaisen trustin toimintaa. Margariinitehdas puolestaan pyrki horjuttamaan Unileverin asemaa. OTK:lle kertyi mahtava kiinteistöomaisuus, jota edustivat mm. Elannon Hämeentien muhkeat rakennukset.

Osuuskaupat joutuvat ahtaalle Hitlerin Saksassa. Meillä ei onneksi näin tapahtunut. Toisen maailmansodan aikana OTK perusti joko yksin tai yhdessä muiden kanssa useita osakeyhtiöitä, kuten Säteri, Sotka, Pohjolan Liikenne. ”Omia” yhtiöitä olivat mm. vakuutusyhtiö Kansa ja rakennusyhtiö Haka, jonka ensimmäinen työ oli Käpylän olympiakylä. Perustettiin myös Kustantamo Tammi, Peruspankki-sittemmin STS, VVO ja paljon muita. Kenkä-, vaate-, huonekalu- tekstiili- ja kemikaalitehtaiden takia OTK:sta tuli maan suurin kotimarkkinoiden teollisuusyritys. Majoitus- ja ravintola busineskin kasvoi vauhdilla.

Neljä suurta saivat monopolin Itä-Suomen sotilashallinnon alueeseen, missä operoi Vallattujen alueiden kauppaosakeyhtiö Vako Oy.

Nuoruudessani kuului keräillä kaikenlaista, kuten tulitikkuaskien etikettejä. OTK:n ja SOK:n etikettien kirjainyhdistelmien selitettiin merkitsevän Ota tulitikku ja Saat ottaa kaksi.

Kauppaa hallitsivat pitkään neljä ryhmittymää OTK ja SOK sekä neljän kauppiaiden perustaman tukkukaupan vuonna 1940 muodostamat Kesko ja TUKO. Jyrkimpien mielipiteiden mukaan piti asioida vain ”omissa kaupoissa”. Monissa perheissä tavarat kuitenkin ostettiin sieltä, mistä ne mukavimmin sai, jos niukkoina aikoina mitään yleensä sai.

Kuisma toteaa että Suomi olisi ilman osuustoimintaa kehittymättömämpi, eriarvoisempi, epävakaampi, kulttuurillisesti köyhempi – ja vähemmän pohjoismainen ja ohuemmin länsieurooppalainen. Ja jatkaa olevan hyvä tutustua liikkeen suureen nousuun 1900-luvun alkupuolella ja syöksyksi muuttuneeseen alamäkeen vuosisadan lopulla kaikkialla Länsi-Euroopassa.

Mauno Koivisto pahoitti mielensä tuhonkierteestä sanoen ”punapääoman haudalla pidettävän riekkujaisia”. Hän toki tunsi taustat Työväen Säästöpankin toimitusjohtajana, osuuskauppavaikuttajana ja työväenliikkeen aktiivina.

Paljon menetettiin, ei kuitenkaan kaikkea. Tradekaksi ristitty osuuskunta vapautui viimeisistäkin velvoitteistaan vuonna 2002.

Veijo Kauppinen