Purjelaivojen nimistöä
Löysin sattumalta Kirjoja Koteihin Oy nimisen helsinkiläisen kustantajan Ihmeellinen maailmamme – kirjasarjaan kuuluvat laivoja käsittelevät ohuet kirjat vuodelta 1961. Ne osoittautuivat niukoista sivumääristään huolimatta mielenkiintoisiksi. Kustantamoa ei enää googlettamalla löydy. Sen julkaisemia kirjoja näyttää pyörivän antikvariaattien tarjonnassa. Max Leclere et Cien suomennoksina julkaistut kirjat ovat Löytöretkeilijöiden ja suurten seikkailijoiden laivoja vanhemmilta ajoilta keskiajalle sekä Laivat keskiajalta 20. vuosisadalle. Kirjat ovat upeasti kuvitetut. Etenkin vanhempia laivoja käsittelevä kirja selkeyttää käsityksiä monille tuntemattomista laivatyypeistä, joiden nimiä toki kuulee, mutta jotka ovat suloisessa sekamelskassa. Liitekuvien lisäksi joitain poimintoja kirjoista:
Džonkit olivat todennäköisesti purjelaivoista vanhimpia. Köliä niissä ei ollut. Perä oli vahvistettu tasanteella. Laiva ei voi luovia. Kompassin todennäköisesti keksineet kiinalaiset jo käyttivät sitä laivoissaan. Kuvassa tämä laiva parin pienemmän keskellä.
Roomalaisten, kreikkalaisten ja egyptiläisten kauppalaivoina käyttämät pyörölaivat kykenivät kuljettamaan suuria lasteja.
Arabilaivat purjehtivat pitkille kauppamatkoille tuoden Välimeren satamiin kaukoidän kankaita, silkkejä, mausteita ja Intian koralleja.
Soutulaivoja käytettiin myös sota-aluksina. Niiden keulan sarvella pyrittiin puskemaan vihollisen laiva upoksiin. Tykkejäkin näissä jo saattoi olla. Kuvassa roomalainen kaleeri.
Viikinkilaivat ovat tuttuja mm. useista televisiosarjoista.
Neffeissä ja koggeissa oli keskellä isomasto. Niitä käytettiin rahdin kuljetukseen.
Carrack-tyyppiset purjelaivat olivat alunperin genovalaisia. Näiden sekä kauppa- että sotalaivojen välikansilla oli tehokkaita kanuunoita.
Kaljuunat toimivat noin 250 vuoden ajan yhdyssiteenä Espanjan Etelä-Amerikassa sijaitsevien siirtomaiden sekä Filippiinien välillä.
Linjalaivat oli suunniteltu meritaisteluihin. Ne olivat kolmimastoisia ja usein lisämastoin varustettuja. Laivan perässä oli korkea kansirakenne. Liitekuvassa laivan poikkileikkaus.
Fregatti oli pieni sotalaiva ja Korvetti välitti meritaisteluissa määräysiä laivojen välillä.
Klipperit olivat alunperin Amerikan sisällissodan ajan nopeita aluksia. Myöhemmin niitä käytettiin pitkän matkan kuljetuksiin.
Höyrylaivat korvasivat purjelaivat, joita enää käytetään Suomen Joutsenen tavoin lähinnä koululaivoina. Käyttöön tuli myös sukellusveneitä.
Kommentit (0)