Schepp on dekkaristikuningatar parhaasta päästä

Pidän ruotsalaisten naisdekkaristien kirjoista aina nuoruuteni Maria Langista alkaen. Kuvittelin tuntevani suunnilleen heidät kaikki. Näin ei kuitenkaan ollut. Huolimatta lukuista palkinnoista, kuten Ruotsin dekkarikirjailija useina vuosina, ja vierailustaan viime syksyn Kirjamessuilla, joukosta puuttui Emelie Schepp. Tämä selvisi vaimon lainattua lähikirjastostamme hänen dekkarinsa Hidas kuolema (suom. Meri Ala-Tauriala, HarperCollins Nordic, 2018, 414 s.) ja suositeltua sitä luettavakseni.

Ennen kirjailijauraansa mainosalalla työskennellyt Schepp aloitti uransa kirjailijana ja perusti ensin miehensä kanssa kustantamon, koska hänen teoksensa eivät aluksi kiinnostaneet suuria toimijoita. Näin hänestä tuli Ruotsin menestynein omakustanteinen kirjailija.   Värikkäiden alkuvaiheiden jälkeen esikoisteos, Jana Berzeliuksen tutkimuksista kertovan sarjan ensimmäinen osa Ikuisesti merkitty, ilmestyi Ruotsissa vuonna 2014. Sittemmin Schepp solmi sopimuksen HarperCollinsin kanssa.

Kirjojen päähenkilö on syyttäjä Jana Berzelius. Tapahtumat on sijoitettu perheen kotikaupunki Norrköpingiin. Vuonna 2022 Jana Berzelius -sarjan kirjoja oli jo myyty lähes kolme miljoonaa kappaletta. Toistaiseksi ovat suomennettuina ilmestyneet myös: Valkoiset jäljet, Kadonnut poika, Jaakko kulta, Yhdeksän elämää sekä Karhu nukkuu. 

Hitaassa kuolemassa löydetään nainen asunnostaan vakavasti pahoinpideltynä. Ensihoitajat tekevät kaikkensa pelastaakseen potilaan, joka kuitenkin menehtyy matkalla sairaalaan. Uhreja tulee lisää ja ilmenee niiden olevan sarjamurhaajan tekosia. Karski syyttäjä Jana Berzelius saa tutkinnan vastuulleen yhdessä rikosylikomisario Henrik Levinin ja rikoskomisario Mia Bolanderin kanssa. Janan elämää varjostaa äidin äkillinen kuolema. Jana myös joutuu kasvokkain menneisyyteensä kanssa, mikä pakottaa hänet ylittämään lain rajat, joita jo muutenkin joudutaan venyttämään. Schepp osaa kirjoittaa. Kirjan  luvut ovat mukavan lyhyitä. Kirjassa otetaan kantaa lääkkeiden väärinkäyttöön ja työuupumukseen.

Aluksi kirja ei tuntunut eroavan muista vastaavista dekkareista. Lukemisen myötä kiinnostus kuitenkin kasvoi ja se oli viimein pakko ahmia loppuun saakka. Syntyi pian tietty epäily syyllisestä, mikä kuitenkin tuntui epätodennäköiseltä. Niin kuitenkin oli. Vaimo sanoi hänelle käyneen samoin. Juonen monitahoinen kuljetus on mestarillinen – sitä ei vain voi enemmälti paljastaa.

 

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu