Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä

Vuonna 1971 Ulkoasiainministeriön palvelukseen tullut René Nyberg (s. 1946) on pitkän uran tehnyt diplomaatti, joka hoiti vuoteen 2000 asti erilaisia tehtäviä mm. suurlähettiläänä Moskovassa. East Officessa hän aloitti vuonna 2008 eläköityen vuoden 2013 lopussa.

Nyberg käsittelee tuoreessa kirjassaan Ruotsin ja Venäjän välissä – Esseitä historian varrelta (Siltala, 270 s.) Skandinavian ja Venäjän historiaa Suomen geopoliittista asemaa 1400-luvulta alkaen. 

Olemme ikätovereideni kanssa ihmetelleet 1950-luvulla laadukkaan historian opetuksen aikaikkunan sulkeutumista 1990-luvun alkuvuosiin, kun ”pidemmälle ei ehditty”. Tiedon tullessa Porkkalan palautuksesta sentään noustiin seisten laulamaan Maammelaulu.

Kirjan nimi on tosiasia. Tässä välissähän olemme aina sijainneet ja edelleen sinnittelemme pitkän itärajamme kanssa. Nyberg toteaa Pohjolan vanhimman yya-sopimuksen solmituksi vuonna 1493 Moskovan suuriruhtinaskunnan ja Tanskan välillä, olihan molempien yhteinen vihollinen silloin Ruotsi. Tämä sota oli luonteeltaan jopa sisällissota.

Teoksen aikaikkuna on laaja alkaen ajasta, jolloin Euroopan kartta poikkesi suuresti nykyisestä. Tanska ja Puola olivat Ruotsin ja Venäjän ohella merkittäviä valtapelureita. Yhtenäinen Saksan valtakunta muodostettiin vasta vuonna 1871 ja sekin taas jakautui kahtia toisen maailmansodan seurauksena sittemmin jälleen yhdistyäkseen. Kirjan monipolvisen sisällön arviointi on laajuutensa johdosta hankala laatia lyhyesti.

Ruotsiin kuluvan Östlandetin itäraja oli enemmänkin kulttuurillinen ja uskonnollinen kuin kielellinen. Venäjän kehittyminen Ruotsin naapuriksi kesti pitkään – lähes kolmesataa vuotta. Tärkeä tapahtuma oli Ruotsin kuninkaan ja Novgorodin välinen sopimus, Pähkinäsaaren vuoden 1323 rauha.

Kahden maailman kohtaaminen ja kanssakäyminen Euroopan pohjolassa on tuhatvuotinen tarina, huolimatta siitä, että sekä Ruotsin että Venäjän päähuomio suuntautui enimmäkseen etelään valtataistelujen vaatiessa hallitsijoiden huomiota sinne.

Venäjän vuosina 1598 – 1613 ollut sekasortoinen aika, Smuta, vertautuu Kiovan Rusjin tuhoon, bolsevikkivallankumoukseen sekä Neuvostoliiton hajoamiseen. Nybergin mukaan Neuvostoliiton tuhoutumisprosessi jatkuu, nyt hyökkäyksenä Ukrainaan ja ajoittain sodiksi puhkeavina konflikteina Etelä-Kaukasiassa, Moldovan jähmettyneenä tilanteena sekä Keski-Aasian tasavaltojen rajariitoina.

Suomessa oli useimmiten käynnissä jokin sota, sadon epäonnistumisen aiheuttama nälänhätä tai joku muu vitsaus. Oli Vanha viha (1495-97), Pitkä viha (1570-90), Isoviha (1713-21) sekä Pikkuviha (Hattujen sota, 1742-43). Suomen sota (1808-09) oli vähällä tuhota Ruotsin.

Ruotsin sekaantuessa lukuisiin tuhoisiin sotiin Tanska selvisi ilman sotia. Suuren Pohjan sodan jälkeisestä 1700-luvusta Ruotsin kohdalla kahden rintaman sodan uhka poistui vasta sen menetettyä Suomen ja Tanskan menetettyä Norjan.

Venäjän pyrkimys merelle keskittyi epäonnistuneen Mustalle merelle pääsyn jälkeen Itämeren suuntaan. Sittemmin eurooppalaiseksi suurkaupungiksi kohonneen Pietarin rakentaminen oli historiallinen käännekohta. Se muutti Venäjää enemmän kuin mikään muu tapahtuma ennen Stalinin aikaa. 

Kirjan tieto Ruotsin korkeimman urhoollisuuskunniamerkin, Miekkaristiritarikunnan suurristin, saajista lienee harvojen tiedossa. Kustaa III myönsi ensimmäisen rinnassa kannettavan miekkatunnuksen vuonna 1789. Viimeksi sen sai vuonna 1942 marsalkka Mannerheim.

Kirjassa on havainnollisia karttoja sekä sisäkansissa että tekstiosuudessa. Laajan lähdeluettelon ohella kirjassa on henkilöhakemisto. Runsaasti viitattu lähde ovat mm. Mirkka Lappalaisen tutkimukset.

Eräässä haastattelussa Nyberg toteaa ettei ”Putin osaa nyt lopettaa. Siinä hän on kuin Kaarle XII, ja tämä päättyy huonosti hänelle. Hänellä ei ole exit-strategiaa”. 

Nybergin kirja täydentää osaltaan aiheesta aiemmin kirjoitettuja julkaisuja. Hänen eräitä aiempia teoksiaan ovat Viimeinen juna Moskovaan (2015) sekä useille kielille käännetty Patriarkkoja ja oligarkkeja (2019). 

+2
Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu