Tietokirjatietoa
Tietokirjailijain Liiton ja Oppikirjantekijät ry:n fuusioituessa syntynyt Suomen tietokirjailijat ry on nykyään Suomen suurin kirjailijajärjestö. Ensimmäisenä yhteisenä vuonna 1984 jäseniä oli 543 ja vuonna 2023 jo yli 3 300. He ovat eri alojen yleisten tietokirjojen, oppimateriaalien ja tietokirja-artikkeleiden kirjoittajia. Lainauskorvaukset ovat yhdistyksen tärkein tulolähde. Suomen tietokirjailijat ry on Kopioston ja Sanaston jäsenjärjestö.
Yhdistyksen 40 vuotisjuhlien yhteydessä julkaistiin Ida Henritiuksen, Olli Löytyn ja Anne Mäntysen toimittama juhlakirja Tietokirjallisuuden lajit ja rajat (Gaudeamus 2023, 295 s.). Se on tutkimusten edellyttämällä tavoin vertaisarvioitu. Onhan yleistajuisen ja tieteellisen kirjallisuuden eroista käyty viime aikoina käydyissä julkisissa keskusteluissa pohdittu muun muassa lähteiden merkitsemisen tarvetta.
Tietokirjallisuudesta puhutaan usein yhtenäisenä kokonaisuutena. Se kuitenkin sisältää lukuisia eri lajeja elämäkerroista kädentaito-oppaisiin ja matkakertomuksista tutkimuskirjallisuuteen. Lajit eivät ole tarkkarajaisia, ja moni teos myös sijoittuu tieto- ja kaunokirjallisuuden välimaastoon. Sisällysluettelo avaa sen eri lajeja:
Lähtökohtia tietokirjallisuuden lajien tutkimukseen
Anne Mäntynen, Olli Löytty & Ida Henritius: Elämäkerta – kirjoittajan tulkinta toisen elämästä
Ida Henritius: Omaelämäkerta, muistelmat ja autofiktio tietokirjallisuuden rajatapauksina
Päivi Kosonen: Historian kirjoittaminen
Pertti Haapala: Yhteiskuntatieteellinen tietokirjallisuus
Jari Aro & Kirsti Lempiäinen: Oppikirja tekstilajina
Pirjo Hiidenmaa: Lasten tietokirjat
Päivi Heikkilä-Halttunen: Sarjakuva tietokirjallisuutena
Oskari Rantala: Tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden liikkuvat rajat
Mikko Lehtonen: Narratiivinen tietokirja faktan ja fiktion rajalla
Maria Lassila-Merisalo: Kertovat ja opastavat matkakirjat
Ilona Lindh: Moniääninen essee
Ida Lowndes & Olli Löytty: Tutkija, taiteilija ja toimittaja historian tulkkeina
Ansiokas kirja paikkaa tietokirjallisuuden tutkimuksen perusoppikirjan puutetta ollen hyödyllinen myös opettajille, kirjailijoille sekä kirja-alan toimijoille auttaen ymmärtämään tietokirjallisuuden moninaisuutta ja merkitystä.
Kommentit (0)