Totuus julki hinnalla millä hyvänsä 

Tanskalainen kirjailijapariskunta Kim Faber (s. 1955) ja Janni Pedersen (s. 1968) jatkavat tutkimuksia -sarjaansa tuoreella, tavallaan itsenäisellä osalla Murhan maa (suom. Jaana Palanterä, Like/Otava 2024 447 s, myös ääni- ja e-kirjana). Arvioin sarjan aloittaneen osan Talven maa blogissani Tanskalaista jännitystä Vapaavuorossa 25.09.2023. Kirjojen arviot ovat kiittäviä ja saaneet osakseen usein täydet viisi tähteä sekä runsaasti sanallista suitsutusta. 

Murhan maan alkuasetelma on jo Talven maan kuvaavan, Kööpenhaminassa puolisen vuotta aiemmin tapahtuneen terrori-iskun jälkeinen aika. Poliisi Martin Junckersen toipuu isänsä kuolemasta pääkaupungin lähellä sijaitsevassa pikkukaupunki Sandstetissä ja joutuu keskelle uutta murhatutkimusta. Taitavaksi tunnettu juristi surmataan kahdella päähän ammutulla laukauksella. Pyritään selvittämään olisiko murhan taustalla jokin tämän tuomarin hoitama tapaus ja asianajotoimisto otetaan suurennuslasin alle. Samalla löytyy yllättävä Latvian yhteys. Murha tehtiin 22 kaliiberisellä aseella. Eräänä syyllisenä pidetäänkin mestariampujaa, jolla on useita tällaisia aseita ja yksi niistä hukkateillä. 

Junckersin toimittajavaimo Charlotte on jäänyt eroamassa olevan pariskunnan Kööpenhaminan kotiin ja saa nimettömän vihjeen. Sen mukaan terrori-isku olisi voitu estää. Sitä tutkinut Martin tämän kuitenkin kiistää. Vihje on tietenkin tutkittava perusteellisesti. On saatava tietää totuus, hinnalla millä hyvänsä. Juonen käänteiden vauhti kasvaa kirjan edetessä eikä niitä tietenkään ole mahdollista tässä paljastaa. Ne on itse luettava.

Paljastuu lisää murhia. Löytyy myös ampiaispesään istutettu päätön ja polviin ammuttu ruumis. Tapausta selvittävien piirissäkin on asioita, joita halutaan peitellä ongelmiin saakka. Keskeisesti tapaukseen kytkeytynyt poliisi Signe Kristiansenkin väsyy murtumisen partaalle. Jopa hänen virkansa on hiuskarvan varassa.

Ruumiita tulee heti alussa ja matkan varrella kasapäin. Keskeiset henkilöt kuitenkin säilyvät hengissä mahdollisia jatko-osia varten.

Tanskalaisia rikosromaaneja on toistaiseksi ilmestynyt suomennettuina vaikkapa vastaaviin ruotsalaisiin verrattuna niukasti. Murhan maa on juoneltaan omintakeisesti rakennettu vauhdikas paljastus yksilön ja yhteiskunnan pahuudesta ja mielestäni lukemisen arvoinen. Ihmettelen kirjojen kirjavaa hinnoittelua. Tämänkin kirjan hintahaarukka näyttää vaihtelevan eri myymälöissä noin 20 – 40 euroon.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu