Tykkejä postimerkeillä
Kännyköitään räpläävän nykynuorison mielenkiinto suuntautuu paljolti muualle kuin postimerkkien keräilyyn. Nuoruudessani se oli suosittu harrastus, joka myös jäi minulle ns. päälle. Julkaisevien maiden historiaa merkkihenkilöineen ja hallitsijoineen, kulttuuria, nykyisiä elinkeinoja ym. valottavista postimerkeistä oppi kaikenlaista hyödyllistä.
Postimerkit olisivat olleet postin taksojen jatkuvien korotusten takia tuottoisa sijoituskohde. Ostamalla ikimerkkejä. Nyt 2,10 euron hintainen merkki maksoi vuonna 2002 euron käyttöön tullessa 60 senttiä.
Ukrainan sota lisää kiinnostusta päivittäisissä uutisissa esiintyviin aseisiin, kuten tykkeihin, jotka ovat olleet postimerkkienkin aiheita. Eri tykkien ”oikeat” nimitykset vaativat selvennystä. Tykkien ja kevyemmän aseistuksen raja on 20 mm kaliberi. Asevelvollisuusaikani aselaji oli ilmatorjuntatykistö. Erehtyessään sanomaan putkea piipuksi seurasi kyykkyhyppelyä kasarmin ympäri tämä putki sylissään, jolloin piipun ja putken ero meni selkäytimeen.
Ruuti keksittiin Kiinassa, jossa pian otettiin käyttöön jonkinlaisia tykkejä. Euroopassa niitä alkoi esiintyä 1300-luvulla. Varhaiset tykit olivat rautaisia tai pronssisia. Tykkejä asennettiin myös laivoihin. Preussissa kehitettiin 1700-luvulla entistä paremmin liikkuva hevosvetoinen kenttätykistö keventämällä tykkejä ja suurentamalla vetovaljakoiden pyöriä. Rihlatut putket tulivat käyttöön 1840-luvulla.
Tykkien nimitykset eivät ole vakiintuneita. Jukka Sarkin kirjoittamassa tuoreen Filatelisti-lehden artikkelissa Filateelinen tykistö on kelpoinen jaottelu: Kanuunan putken pituus on vähintään 25 kertaa sen sisähalkaisija ja haupitsin putken pituus 14- 25 kertaa sen halkaisija. Käytöstä jo poistuneiden mörssärien tätä vähemmän. Tykkejä on moniin tarkoituksiin, kuten kenttä-, ilmatorjunta-, panssarintorjunta-, rannikko- ja laivatykkejä. Tykkien nimi muodostetaan meillä putken sisähalkaisijasta, tyypistä K (kanuuna) ja H (haupitsi) ja vuosimerkinnän lyhennyksestä, esim. 76K02.
Liitekuvaksi on valittu vuosina 1943–1944 julkaistun, yhteensä kahdenkymmenenviiden merkin Saksan taisteluvoimaa esittelevän kahden Wehrmacht-sarjan Rheinmetallin 200 mm kaliberinen ilmatorjuntatykki, joka kuului myös Suomen armeijan kalustoon tunnuksella 20ItK/30BSW. Talvisodan alla niitä ostettiin 50 ja myöhemmin lisää. Vuonna 1960 niitä oli vielä inventaariossa 142. Kuvan tykin taustalla valonheittimien kiilat etsivät kohteita. Tämän sarjan Deutsches Reich on jo kakkossarjassa ennakoivasti korvattu tekstillä Grossdeutsches Reich (Suursaksa).
Merkit esittävät sodan ”perustyökaluja”, eivät saksalaisten asekehityksen silloin viimeisimpiä saavutuksia. Propagandassa käytettyjä ”ihmeaseita” tai ”kostoaseita” niissä ei ole. Suomalaisten kannalta näistä merkeistä kiinnostanevat sotakalustoomme kuluneet Nebelwerfer -raketit, BSW -ilmatorjuntatykit, Panzer ja Sturmgeschütz -hyökkäysvaunut sekä Stuka-syöksypommittajat ja vuoristojääkärit.
Jokin aika sitten oli blogi jossa katsottiin että postimerkkeily on hiipuva harrastus kun enenevässä määrin lähetyksiin liimataan asiamiehen toimesta leimatarroja, ei postimerkkejä.
Minä mussutin asiaan että Postin keräilyharrastustoiminta on sekin hiipunut, aikoinaan olin tilannut juniorille uusia postimerkki- ja FDC- toimituksia kestotilaajana, ja silloin tuli kotiin harrastajalehti mutta sekin loppui jossain vaiheessa.
Myös vuonna -77 ilmatorjuntakoulutuksen saaneena (Sergei) tuli tutuksi piipun ja putken ero, ja erehdyksestä rangaistiin, kyllä. En muista mikä se rangaistus oli mutta vähintäänkin jotain alikessun jäynää ja kiusantekoa.
Täytyy tässä sanoa että alokastoveri oli ruokalasta tuonut taskussaan jälkiruokaomenan ja siivouspalveluksen aikana söi sitä kun lakaisi kasarmin käytävää. Alikessut ottivat alokaan silmätikukseen seuraavasti: kyykkyyn lattialle, harjanvarsi niskan taakse ja käsivarret yli, omena hampaiden väliin ja sitten kyykkyhyppyä kaikkien silmien edessä. Tämä selkkaus kantautui kantahenkilökunnan tietoon ja patteriston komentaja jyrähti kaikille että simputus on kielletty. En muista jaettiinko minkälaisia rangaistuksia.
Blogistin maininta tuosta 200 mm kaliberin ilmatorjuntatykistä oli minulle kyllä yllätys, moni rantapyssykin jää toiseksi……….
Vanhentunutta, mutta valtavankokoista tykkiteknologiaa edustaa mm. Kuivasaaren rannikkotykit keisarin ajoilta. Nykypäivän laser- ja GPS-ohjautuvien täsmäpommien aikana on kantalinnoitettu tykki tuhoon tuomittu, ja lisäksi niiden ajatellut maalit ehtivät liikkua moneen suuntaan sillä aikaa kun ammus taivaltaa vaikka 30 km ilmojen halki.
Ammusilma- ja merimaalitorjunnan on korvannut tehokkaat ja osumatarkat ohjukset jotka kulkevat helposti mukana, pienet olkapääohjukset mönkijällä, ja isommat kaseteissa kuorma-auton lavalla.
Ammusilmatorjuntaan on kehitetty uutta tekniikkaa, ammus kun jättää putken niin se koskettaa elektronista laitetta ja lataa tiedon kuinka pitkän ajan jälkeen ammuksen tulee räjähtää (joko osua maaliin tai päästä maalin lähellä) ja levittää ympärilleen ”kovametallipalloja” jotka puhkaisevat maalin kuoren ja todennäköisesti tekevät maalista toimintakyvyttömän.
On jo vuosia kun Ilmatorjuntamuseossa saksalainen luennoitsija kertoi, olikohan SkyShield-järjestelmä, tykistä joka pystyy tuhoamaan taivaalta lähestyvän kranaatinheittimen ammuksen. Hän esitti videopätkän jossa saksalaiset olivat vieneet kalustonsa testiin Turkkiin, koska muualla Euroopassa ei löytynyt sillä hetkellä tai muusta syystä tilaa missä tällainen testi pystyttiin tekemään.
Kyselin että montako laukausta putki kestää kaiken kaikkiaan niin luennoitsija joutui asian tsekkaaman puhelimella tauon aikana ja ilmoitti sitten että 500 laukausta on putken elinkaari.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmatorjuntamies minäkin.
Noita BSV-ilmatorjuntatykkejä oli vuonna 1967 koulutuskäytössä Hyrylässä Helsingin ilmatorjuntarykmentissä. En muista olisiko niillä enää ammuttu kovia. ( Kuten ei ainakaan Hyrylässä saanut ampua kovia Sten-”pelti”konepistoolillakaan. Mukana vain aseen mallina raahattiin.)
Ilmoita asiaton viesti