Vaeltavia vainajia komisario Palmun katveessa

Vaeltavat vainajat (Siltala 2023, 476 s.) on nimimerkin R&R takana olevien rikostutkija Juha ”Hermo” Rautaheimon ja toimituspäällikkö Sari Rainion luoman Mortuí non silent -dekkarisarjan toinen osa. ”Hermo” kertoi jo taannoin kustantamon infossa ensimmäisen osan Vainajat eivät vaikene (2021) sisällöstä. Pidin kirjasta. Kirjojen samankaltaiset nimet tosin sekoittuvat helposti keskenään. Ensimmäisen osan menestys lienee kannustanut kakkoskirjan kirjoittamiseen. Ja ehkä tulossa on vielä jatkoa?

Jännityskirjat lienee tarkoitettu harmittomaksi ajanvietteeksi haluttaessa irrottautua arjesta. Pertti Arvolan Hesarin arvion mukaan ”Vaeltavat vainajat on romaani niille, jotka haluavat dekkareiltaan muutakin kuin hetken hupia”. Molemmissa kirjoissa on runsaasti sivuja. Kolmisensataa sivua olisi dekkarien sopiva maksimi. Näissä kirjoissa pituus ei kuitenkaan haittaa, onhan juonen punonta yllätyksellinen. Ikääntynyt lukija arvostaisi kookkaampaa fonttia mikä tietysti kasvattaisi kirjan sivumäärää. Hallittu lyhentäminen tosin saattaisi olla kirjalle eduksi.

Tekstiin on lainattu useita tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja heidän sanomisiaan. Ne mainitaan ja eritellään tarkoin esipuheessa ja varmistetaan vielä lauseella ”Mikäli tässä mainitsemattomia vaikutteita on löydettävissä, myönnämme kaiken”.

Tattarisuo on dekkareissa suosittu, maineeltaan kyseenalainen paikka. Siellä ollaan myös nyt, kun hyisessä aamuyössä teollisuusalueella seisovan asuntovaunun oviaukossa retkottaa tuore ruumis. Kyseessä todetaan pian olevan jo kerran kuolleeksi julistettu Ilpo Saari. Asiaan kytkeytyvät pian eräät tutkijoiden menneisyyteen liittyvät kontaktit sekä vuosia sitten tapahtunut murhapoltto. Eikä kaikki suinkaan ole niin selvää miltä tutkinnan edistyessä kulloinkin näyttää.

Rikosylikonstaapeli Ville Karilan johtama ryhmä, etenkin konstaapelit Tommi Pohjalainen ja Minna Perkola, alkavat selvitellä vaunussa viime vuodet asustelleen erakon murhaa ja sen taustoja. Aletaan epäillä puukotuksen liittyvän kymmenien vuosien takainen tragedia ja yhteys erään väkirikkaan asuintalon ullakkopaloon. Talon johon useilla kirjan henkilöillä on nuoruuden aikaisia kytkentöjä. Oikeuslääkärin oudoksi muuttunut käytöskin ihmetyttää Karilaa. Poliisityöhön ja ruumiinavauksiin liityvät faktat lienevät kohdillaan.

Sivujuonteena seurataan verkon kiristymistä ensimmäisessä osassa esiintyneen huijari Tapani Hellevirran ympärille. Saako paha nyt palkkansa ja kohtaako tämä auervaara nyt tekojensa seuraukset?

Kirjan juonenkäänteitä, varsinkaan syyllisiä, ei voi paljastaa. On helppo yhtyä kirjaa arvioineiden mielipiteisiin, kuten lainaukseen Arvolalta ”Molemmat dekkarit ovat erittäin huolellisesti ja huolekkaasti rakennettuja. Niissä ei kiirehditä mihinkään, vaan kehitellään rauhalliseen tahtiin niin henkilöitä kuin juontakin. Niistä välittyy sellainen täysipainoisuus ja täyteläisyys, jota nykydekkareista, hyvistäkin, aika harvoin löytyy. Silti ne eivät ole jahkailevia tai pitkäveteisiä; juoni liikkuu sulavasti ja hyvin luonnehditut henkilöhahmot pitävät osaltaan kiinnostusta yllä.”  

Kirja siis käteen ja lukemaan! Sen saa myös äänikirjana. R&R:n molemmat kirjat keikkuvat Hesarin ”Kirjastojen varatuimmat” listan kärkipäässä.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu