Virolaisia makeisia ja sotamuistoja

Nappasin Matkamessuilta mukaani mm. Tallinnan liikenteen satamissa jaettavan The Baltic Guide -lehden. Siinä on usein mainosten ohella runsaasti kiinnostavaa luettavaa. Niin nytkin. Referoin tässä  kahta lehden artikkelia:

Susanna Poikela tarjoaa virolaisten makeisten lyhyen oppimäärän jutussaan Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata. Suomalaistenkin tuntema Kalevin suklaatehdas on alallaan Viron suurin ja vanhin. Makean pariin vei jo vuonna 1806 Tallinnan Pikk-kadun konditoriassaan sokerileipuri Lorenz Caviezel. Hänen työtään jatkoivat vuoroillaan Johann Seegrön, Conrad Raeper ja Narvasta Tallinnaan tullut Georg Ferdinad Stude sekä poikansa Ferdinand. Yritys toimi Pikk-kadulla aina vuoteen 1940 saakka. Sen tiloissa jatkoi myöhemmin Maiasmokkin kahvila.

Virolainen makeisteollisuus sai alkunsa vuonna 1921 tallinnalaisessa suklaatehdas Kawessa. Sota katkaisi sen toiminnan. Tehdas kansallistettiin vuonna 1940 eräine muine siihen liitettyine alan tehtaineen ja nimettiin vuonna 1948 Kaleviksi. 

Vuodesta 2006 alkaen yritys toimi nimellä Kalev Chocolate Factory, mikä keväällä 2012 palautettiin takaisin historialliseen ja tuttuun asuun AS Kalev. Sen nykyinen omistaja on norjalaiseen Orkla konserniin kuuluva Felix Abba, joka vuonna 2010 osti tehtaan suklaa-, keksi-, ja jauholiiketoiminnan. Vuonna 2016 Kalev työllisti noin 400 työntekijää. Kalev omistaa edelleen myös Viron vanhimman kahvilan ja leipomon Maiasmokin.

Rotermannin historiallisessa korttelissa sijaitsevassa Kalevin suklaapuodissa myydään perinteisiä Kalevin makeisia sisältäviä erikokoisia ja -muotoisia lahjarasioita. Puodissa on myös Herkkupaja Maiustuste Meistrikoda, jossa voi itse kokeilla makeisten valmistamista.

Sotahistoriallisesti kiinnostava juttu on Timo Huttusen Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä.

Itä-Viron Sinimäet olivat Suuren Pohjan sodan ajoista asti tärkeä idän ja lännen sotavoimien taistelukenttä. Olivathan Suomenlahden ja etelässä suon ja Peipsijärven väliset kukkulat luonnollinen este vihollisjoukkojen etenemiselle.

Toisen maailmansodan Leningradin piirityksen murrutta saksalaiset vetäytyivät ensin Narvajoen linjalle ja edelleen heidän rakentamalleen Itärintaman Tannenbergin varapuolustuslinjalle ja vielä sieltä Sinimäille. Ne ovat kolme perättäistä, matalahkoa Lastenkodin-, Grenadier- ja 69.9-kukkulaa.

Neuvostojoukkojen ensimmäisen läpimurtoyritys  onnistuttiin torjumaan. Etenevät panssarivaunut pääsivät jo etenemään asemiin. Osan vaunuista tuhouduttua muut perääntyivät. Hyökkäykset jatkuivat. Puna-armeija pääsi Sinimäkien puolustuslinjan läpi vasta syksyllä 1944 saksalaisten vetäytyessä suunnitellusti länteen. Taistelut olivat verisimmät toisen maailmansodan ajan Viron alueella käydyistä. Sekä hyökkääjien että puolustajien tappiot olivat suuret.

Vähäisten kukkuloiden vuoden 1944 taistelut ovat ratkaisevan merkityksensä takia useimpien ikäpolveni miesten ainakin nimeltä tuntemia. Alueen pysyminen riittävän kauan saksalaisten hallussa lienee osaltaan mahdollistanut osaltaan suomalaisten kesän 1944 torjuntavoitot Karjalan rintamalla.

Vaivara Sinimägede muuseum sijaitsee Itä-Virumaalla vuoden 1944 taistelujen keskelle jääneen Vaivaran kartanon kivisessä aitassa sekä osin sen ulkotiloissa. Kokoelmissa on sotineiden osapuolien käsiaseita, tykkejä ja sotilaiden varusteita. Mielenkiintoisimpiin esineisiin kuuluu Iljusin Sturmovik maataistelukoneen hyvin säilynyt runko sekä pansarivaunu. Museota hoitaa asialle omistautunut rouva, joka osaa sitoa historian tavallisten ihmisten elämään. Alueella on myös toisen maailmansodan tapahtumiin keskittyvä luontopolku sekä taistelujen muistomerkki.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu