Juhannusepisodi

Isäni kertomaa:

Paetessani perheeni kanssa sodan kauhuja, ajoimme nälkähuuruissamme korkea-arvoisan upseerin maatilalle kerjäämään leipää. Totta se on, korkea-arvoisa upseeri ruokki perheeni, hevoseni. Tarjosi kartanonsa kuistilla kahvit, sikarin.

”Poltanko molemmista päistä?” kysyin.

”Vain toisesta, toiseen pistetään tuli.”

Kiitin, pistin jalan toiselle polvelle, vetelin sikarista pitkiä haikuja.

”Mieltäni on jo pitkään vaivannut eräs kysymys, johon vain mustalainen kykenee antamaan vastauksen”, sotaherra esitti.

”Mikä sellainen voisi vaivata korkea-arvoisan herran mieltä, johon vain mustalainen osaa vastata?”

”Aurinko nousee, idästä, minne mustalainen vaeltaa?”

”Mustalainen seuraa aurinkoa”, vastasin.

”En ymmärrä, selittäkää?” sotaherra pyysi.

”Kuten sanoitte, aurinko nousee idästä, laskee länteen, mustalainen etsii sateenkaaren päästä aarretta.”

”Jos en olisi tavannut teitä, en olisi saanut oikeaa vastausta”, sotaherra kiitti mustalaista. ”Osaatteko soittaa?”

”Mustalaiset osaavat aina soittaa, mutta pormestarinne on pannut kaupungin portille kyltin: musisointi kielletty.”

”SE on se kysymys, minkälainen on mustalaisten sotaleikki”, sotaherra kysyi.

”Kun näin ne kyltit, pormestarille osasin vastata, mutta kun te kysytte, minkälaisia sotaleikkejä mustalaiset leikkivät, pyydän, saanko lainata sotaherran saappaita?”

”Ette tahdo kertoa. Entä jos makaisin kuolinvuoteella, silloin varmaankin kertoisitte, mikä on mustalaisten sotaleikki?”

”Kuinka niin kertoisin?”

”Veisin salaisuuteni hautaan.”

”Vastauksellani ei olisi merkitystä, koska veisitte salaisuuteni hautaan.”