KIRKON JA VALTION EROTTAMINEN. ELÄKÖÖN OIKEA USKONNONVAPAUS!

Tästäkin on varmaan vaikea puhua kiihkotta, mutta yrittäkäämme. Elämmehän jo 2020-lukua. Eli on kulunut 100 vuotta siitä, kun Suomessa ensi kerran suvaittiin kirkosta eroaminen.

Jos kirkko ja valtio erotettaisiin, se takaisi paljon paremmin uskonnonvapauden toteutumisen Suomessa. Silloin lapset säästyisivät virallisen uskonnon pakkosyötöltä.

Minusta kenellekään lapselle ei pitäisi opettaa mitään uskonnollista tai yhteiskunnallista. vakaumusta ainoana vakaumuksena. Tietoa heille voi jakaa siinä vaiheessa, kun he kiinnostuvat asiasta.

Minun lapsuuteni loppui ensimmäiseen uskontotuntiin. Silloin ensimmäisen kerran kuulin jumala nimisestä olennosta.

Kun kysyin äidiltäni, onko jumalaa olemassa, ahdistukseni lisääntyi entisestään, sillä viisas rakas äitimuori vastasi rauhallisesti ja rehellisesti:

– Kukaan ihminen ei voi sitä tietää.

Olen hyvin kiitollinen vastauksesta. Sain uskonnonvapauden kodistani. Omaksuin hitaasti vähitellen saman kannan kuin äiti ja se rauhoitti.

Isäni oli kommunisti. Tuolloin 50- ja 60-luvuilla oli hyvin tavallista, että kommunistivanhemmat laittoivat lapsensa kommunistisen uskonnon pakkosyöttökoulutukseen eli liittivät lapsensa kommunistisen Pioneeri-järjestön jäseniksi.

Olen hyvin kiitollinen, että isäni ei laittanut minua eikä veljeäni pioneereihin. Isä halusi laittaa veljeni venäläiseen kouluun. Kuultuaan sen veljeni rupesi itkemään. Niinpä veljeni ja myöhemmin minä säästyimme siltäkin uskonnolliselta kasvatukselta.

Sata vuotta sitten isoäitini lähti 7-vuotiaan isäni kanssa eroamaan kirkosta. He olisivat tehneet sen jo aiemmin. Mutta se ei aiemmin ollut mahdollista.

”Vive la liberté!”, sanovat ranskalaiset, jotka noin sata vuotta erottivat valtion ja kirkon. Niin on tehty monessa muussakin sivistysmaassa.

Veikko Tarvainen

27.102021

PS. Aiheesta on uutta materiaalia mediassa: Marja Sannikka -ohjelmassa Yle Areenassa perjantaina 29.10.2021 klo 18 ja TV1:llä klo 20.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu