Kun Freud kolahti
Katsoin eilen (to 29.6.2023) YLE 1:tä ”Ulkolinja: Putin ja USA:n presidentit”. ”Vladimir Putinin valtakaudella Yhdysvaltoja on johtanut kaikkiaan viisi presidenttiä. Heistä jokainen on epäonnistunut arvioidessaan Putinin toimia”, kuten ohjelmatiedot ja itse ohjelma todistavat. Ja omat muistikuvat.
Piti mennä nukkumaan, mutta jäinkin toisella silmällä seuraamaan ykkösen Freud-sarjaa (Freud, Saksa 2020, 4/8), jota en ole aiemmin nähnyt. Historiallinen fiktio 1880-luvun Wienistä, nuoren lääkärin Sigmund Freudin uran alkuvaiheilta, sisältä nävertyneen imperiumin hämärien syöverien piiristä. Kävin joskus parikymmentä vuotta sitten Meyuerlingin metsästysmajalla, jossa Rudolf ja Maria Vetsera ”tapasivat kohtalonsa”. Nyt kuvattiin kolmisen vuotta varhaisempaa elämää.
Kolmenaikaan heräsin ja ajattelin lukea jotain, tiesin saavani siten paremmin unet takaisin. Menin työhuoneeseeni ja sen enempää miettimättä poimin ylähyllyltä Freudin ”Unien tulkinnan”, muistan miten veljeni osti sen 1970, ja luimme molemmat, jokseenkin kiinnostuneina, mutta lopulta vähän turhautuen. Avasin sattumanvaraisesta paikasta: siinä F. pohti sanasiltoja ja rososkohtien silottelua, etenkin ensinmainittujen merkitystä neuroottisten oireita purettaessa. Jouduin palailemaan takaisin, ja kun en saanut kontekstista kiinni, selasin sivuja takaisinpäin ja aloin ottaa tuntumaa sieltä. Ennen kuin pääsin aloituskohtaani, olin nukahtanut.
Vietin päivän Vammalassa eli historiallisessa Sastamalassa, vanhojen kirjojen ja livepuheen vuorottelussa. Ennen kuin menin lounaalle festivaaliravintolaan, poikkesin koululla, jossa oli tiheissä blokeissa kirjanmyyntiä. Hymähdin kun eteeni sattui kolme (3) Freudin teosta, yksi niistä oli Unien tulkinta. Ne oli jostain syystä laitettu tyrkylle, pystyyn hyllyn reunalle. Käänsin selkäni ja selasin käytävän vastakkaisella puolella olevia kirjoja jonkun tuntemattoman rouvan kanssa rinnakkain. Silloin kopsanti takanamme. Käännyimme katsomaan: siellä ei ollut ketään, mutta yksi krija oli pudonnut itsestään lattialle. Kumarruimme nostamaan kirjan ylös, hän oli nopeampi kuin minä. Samassa huomasimme, että se oli juuri Freudin Unien tulkinta. Yhteen ääneen tokaisimme: Se putosi itsestään! Se on Freud!
Jäin miettimään, miten tämä oli mahdollista. En osannut ratkaista kysymystä. Se tuntui kummalliselta, mutta itseasiassa en ihmetellyt sitä. Vähän samantapaisia juttujan minulle on sattunut aina joskus pikkupoika-ajoista lähtien. Olen monesti ajatellut, että se ei ollut ”sattuma” vaan ”tarkoitus”.
Mutta edelleenkään ei tiedä, mitä varten, mikä on tämän pelin tarkoitus?
Hauska kirjoitus.
Freud itse lähti pohjimmiltaan loogisesta, luonnontieteellistä ajattelusta selittäessään myös ihmismieltä. Sen sijaan hänen oppilaansa Jungin orientaatio sisälsi paljon myös mystiikkaa, josta kaiketi välirikko opettajaan paljolti johtui.
Mielestäni ”yliluonnollinen” kokemuksesi onkin enemmän ”jungilainen” kuin ”freudilainen”.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Tosin saksalaisessa Freud-sarjassa, jota en siis ole mainitun 4/8 jakson lisäksi katsonut, sain vaikutelman melkoisesta irrationaalin vyörytyksestä. Sarja toki on fiktiivinen historiallinen tv-luomus.
Mikään tarina ei ole täydellinen, vallitsevaa on epätäydellinen, sekamuoto?
Ilmoita asiaton viesti
Tarina on ihan hyvä sellaisenaan.
Ja: Itse olen mielenkiinnolla lukenut kummankin em. herran kirjoituksia ja elämänkertoja.
Ilmoita asiaton viesti
”… tyrkylle, pystyyn hyllyn reunalle.”
Enpä messujärjestelijänä asettaisi kirjoja esille huterasti. Freud ehtii ilmavirran tai satunnaisen hipaisun voimasta tipahtaa monta kertaa. Miltä kirjayksilö näyttää kymmenen putoamisen jälkeen? Freudilaisesti lipsautetulta?
Ilmoita asiaton viesti
Takavuosina havaitsin, että kirjastonhoitajat asettivat tuollaisia tyrkkyjä, hiljaisia mutta näkyviä suosituksiaan.
Kirjajuhlilla tuollainen on tosiaan harvinaista; nyt kun ajattelen enpä tainnut muita ”tapauksia” nähdäkään. Sekin tähdentää sattumaa?
Ilmoita asiaton viesti
Jatkoa:
Wanhan Kirjan juhlien II päivä;
Ajoin Ikaalisista Sastamalaan, opasteiden mukaisesti poikkesin kantatie 249:ltä Sastamalankadulle ja Pappilan liikenneympyrästä VArikonkadulle ja edelleen punaliivisten liikenteenohjaajien opastusta kiltistä noudattaen. Autoni ja minut ohjataan piltuuseensa erään pysäköintiblokin perälle, toiseen riviin. Kas vain! Totean. Tulin 1½ tuntia myöhemmin kuin eilen. Mutta, mutta… Minut ohjataan järjestyksessä seuraavaan vapaaseen ruutuun – ja SE ON sama ruutu kuin eilen.
Mietin: montakohan ruutua täällä kaikkiaan on. Montako autoa? Varmaan yli tuhat, oletan. Ja minulle sama ruutu. Sama ruutu juoksevassa järjestyksessä ohjattuna.
Mietin mitä tämä tarkoittaa?
”Tarkoitettu”.
Siis ehkä?
Ilmoita asiaton viesti
Onko muuten Marskin salonkivaunu Sastamalassa kesän auki? Onko se museo vai kahvila (vai kumpaakin)?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kysymys, jouduin jopa tovin miettimään.
Niitä on itseasiassa kaksi: Sastamalassa ja Mikkelissä. Olen joka kesä yleensä ajanut Sastamalan vaunun ohitse mutta en aikoihin poikennut siellä. Mutta oletan että ”kaipa se auki on”! Siis kysymysmrkki perään?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marsalkka_Mannerheimin_salonkivaunut
Ilmoita asiaton viesti
Sastamalassa nimenomaan on salonkivaunuista se historiallinen, jossa Hitler vieraili ja josta harvinainen äänite on tallennettu.
Kysyin, koska aukiolo on kuulemma ollut viime vuosina hyvin epäsäännöllistä. Tuttava joutui taannoin pettymään.
Ilmoita asiaton viesti
Rupesi oikeasti kiinnostamaan: Sastamalan kesäkalenterista en tuollaisella turistinkärsivällisyydellä löytänyt vastausta. Firman kiskokabinetti.net -sivustoilla oli jotain häikkää, tuli ameriikankielistä seliseliä josta ei ottanut tokkua. Sen sijaan Firman fb:t toimivat ja siellä oli 26. viikon ruokalista, ehkä maanantaihin mennessä tulee ensiviikonkin lista, ja tämä turistilogiikalla kertoo, että auki olisi. Mutta ihan varmaksi en toennut… https://www.facebook.com/kiskokabinetti
Ilmoita asiaton viesti
Jos ruutuja on tuhat, on toisena päivänä edellispäivän ruutuun päätymisen todennäköisyys yksi promille.
Jos parkkipaikan ilmakuvasta olisi etukäteen valinnut tietyn ruudun, ja ennustanut autollaan päätyvänsä siihen kahtena peräkkäisenä päivänä, olisi tapahtuman todennäköisyys kutistunut yhteen miljoonasosaan.
Kumpikin lukema luonnollisesti pienenee, jälkimmäinen suhteessa rajummin, jos parkkiruutuja on vaikkapa 1300.
”Mietin mitä tämä tarkoittaa?”
– Hauskaa sattumaa, varsinkin höystettynä Freud-esimerkillä.
Ilmoita asiaton viesti
Unien tulkinta -teoksessa, muistaakseni, liiteosa on paljon tärkeämpi kuin muu osa teosta.
– siinä Freud tarkastelee tietoisuuden syntyä rakennetta aistihavainnoista lähtien.
Silloin kait kolmisen vuosikymmentä sitten innostuin kovasti hänen tuosta liiteosastaan. Ajattelun, loogisen päättelyn ja intuition hienoa yhteistyötä.
Freudin kyky ”johdattaa lukijaa kädestä pitäen omiin päättelyprosesseihinsa” on ihastuttava. Ehkäpä usein päätelmät ovat – sanoisiko – puolivillaisia.
Mutta mutta… psyykeen kuvauskielen hän tarjosi. Ja myös dynaamisen ymmärryksen sen avulla ihmismieleen hän tarjosi vuosikymmeniksi.
(toivotaan että muistikuvani ao. teoksen liiteosasta on oikea… vanhuuden varautumisia, paikkamuisti heikkenee).
Ilmoita asiaton viesti
Omat muistikuvani tuolta noin puolenvuosisadan takaa ovat kyllä varsin samanlaisia. Toisaalta ikäänkuin prosessin osana aikaansaivat innostuta ja jopa ihastusta. Mutta ikäänkuin ”tarkemmin ajateltuna” ja pragmaattisemmin lähestyen – pienen lumouksen haihtuessa – jokseenkin hämmentynyt ja ikäänkuin loivasta hypnoosintapaisesta selvinneenä: kritiikkiä ja hyppysellinen torjuntaa. Ehkäpä juuri siksi kirja on saanut olla hyllyn ylähyllyillä koskemattomana – harvakseen suoritettuja pölytyksiä lukuunottamatta – kunnes katkenneen unen jäljiltä tulin siihen hetkiseksi tarttuneeksi.
Ilmoita asiaton viesti
”… yksi niistä oli Unien tulkinta.”
– Uneni tältä aamulta onnistuttuani n. klo 7 vielä nukahtamaan uudelleen:
Omat vanhempani olivat vierailulla luonani. Kumpikin oli jossain määrin muistisairas, ja sekä Arvo (k.2002) että Eeva (k.1997) käyttäytyivät rasittavan hölmösti. He kinastelivat keskenään, ja lisäksi heiltä puuttui ns. normaaleja käytöstapoja suhteessa minuun ja puolisooni. Kun piinallinen ja lähes painajaismainen uni lopulta päättyi heräämiseen, olin hyvin helpottunut: se kyläily ei ollutkaan totta!
Ilmoita asiaton viesti
Tähän voisi vielä jatkaa, että Freudin Unien tulkinnan jäljiltä ryhdyin kirjoittamaan muistiin uniani. Oli siinä joitain muitakin herätteitä, mutta Freud oli se laukaiseva momentti.
Aluksi turhautti, kun ei herättyään tiennyt olinko nähnyt unia vai en, mutta aika nopeasti etenin vaiheeseen, jossa muisti nähneensä unia, mutta ei muistanut niiden sisältöä. Välillä jokin unenpätkä tai käänne säilyi tajunnassa valveille ponkaistessakin. Se kannusti jatkamaan.
Eipä aikaakaan, kun alkoi muistaa yhä enemmän unia. Ilmeni että yön mittaan näki tosiaan huoattavankin paljon unia, novellistisia pätkiä tai rimpsuja, mutta myös polveilevampiakin komplekseja.
Unitekniikan kehittyessä – siis opetellessa heräämistikniikkoja, tapoja ikäänkuin liukua unesta valveeseen, varovaisesti unen pintaa särkemättä, aloin ”saada talteen” yhä vain enemmän ja koukkuisempia unia ja ryppäitä.
Kehitin muistitekniikan, jossa yhdellä sanalla aina kiinnitin muistin pintaan kunkin unijakson ja sikermän: ensin pystyin kiinnittämään ja muistamaan 5-8 unta, mutta eipä aikaakaan kun jo 10-15 unipätkää. Parhaimmillaan, muutaman kuukauden paneutumisen jälkeen, kykenin kiinnittämään muistiin ja kirjoittamaan muistisanalla listaksi melkosen sikermän unia: 20-25 pätkää, parhaimmillaan muistaakseni 34 tai jotain vastaavaa.
Rupesi olemaan melkoinen, aina vain kasvava työ ja vaiva, kirjoittaa tiiviisti kukin uni ylös. Tunti siinä helposti meni. Alkoi vähän kyllästyttää, etenkin kun ajattelin etten tästä sekavasta aineistosta koskaan tule mitään tolkullista ”tulkitsemaan” tai analysoimaan.
Näin into aika nopeasti lopahti, unten mieliinpalautuva määräkin laski, kunnes ehkä noin vuoden jälkeen en enää ajatellut enää unia, ja niin myös unten virta tyrehtyi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen joskus aikoinaan lukenut Freudin Unien Tulkinta -kirjaa. En ole varma oliko se koko teos vai jonkinlainen lyhennelmä, koska muistaakseni se oli suhteellisen nopealukuinen pokkari pehmeine kansineen.
Mieleeni on jäänyt Freudin perusolettamus, että miltei kaikki unet ovat pohjimmiltaan toiveunia, kun ne oikealla tavalla tulkitaan. Tuo näkemys oli jo silloin kirjaa lukiessani mielestäni jollain tavoin suppea, ikäänkuin Freud olisi väen väkisin halunnut päästä johonkin selkeään ”vastaukseen” siitä mitä unet ovat.
Ilmoita asiaton viesti
Haha, näin viime yönä unen, jossa Lasse Viren voitti pitkän tauon jälkeen taas kerran olympialaisten 10.000m ja 5000m. Unessa ajattelin jotain sentapaista, että tästä olen nähnyt unta, mutta nyt se tapahtuu oikeasti.
Huvittavaa on myös, miten herättyäni kesti jonkin aikaa, ennen kuin täysin tajusin, ettei se sittenkään ollut totta. Muistan ajatelleeni mm., että voittiko Lasse tosiaan Ingebrigtseninkin; sehän vaatii vielä paljon parempaa kuntoa, kuin mikä hänellä oli aikoinaan. Muistan ajatelleeni myös sentapaista, että Lasse näytti pystyvänsä pärjäämään nykyisen tiukan doping-testauksenkin aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Freud kehitteli tulkintamallejaan ja käsitteli varsin laajaa aineistoa. Mutta jos jonkinlaisen tiukan tiivistelmän puristaisi, niin se ehkä olisi tämä suhteellisen tunnettu määritelmä:
”Uni on (tukahdutetun, torjutun) toiveen (naamioitu) toteutuma.”
Mutta kuten ajatella voi, tällainen pelkistys ei kerro kaikkea: F:llä on useita kategorioita ja erilaisia sävykkäämpiä kulmia, koska varsin nopeasti hän havaitsi että läheskään kaikki uniaineisto ei oikein taivu tuohon pelksitettyyn formuun..
Kuten sanottu, varsin nopeasti meikäläinenkin otti etäisyyttä hänen teoriakehykseensä.
Elämä on monisäikeisempi kuin unien tulkinta kertoo. Nykyisin kai uni nähdään aivokuorman myötä syntyvän kuonan, plakin tms. huuhteluna. Unennäkövaihe on mielen ja tajunnan pesua. Vahvasti pelkistettynä. Siinä elää ja toimii muukin osa meistä, ei vain alitajunta ja vietit estoineen ja kiinnityksineen.
Ilmoita asiaton viesti