Lastasi saattaa vituttaa

Vihdoin on hiljaista.
Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja
näyttöpäätteen valo. Tuo riiviö, joka kiukutteli päiväkodin
jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien vanhempiensa hermoja, on
vihdoin unten mailla. Päivittelet Facebookissa raskasta päivääsi
ja pohdit onko lapsellasi ADHD tai vastaava, joka selittäisi hänen
liki joka iltaisen kiukuttelunsa. Todennäköisempää on, että
lastasi vituttaa.

 

Syyt lapsen voimakkaaseen
harmitukseen löytyvät kun tarkastelee hänen päiväänsä. Hänet
herätetään kiireeseen kesken unien. Unikaveri kainalossa pieni
ihminen yrittää käsitellä kuulemaansa. Kuuleminen on vaikeaa
sillä isompi ihminen loikkii kireästi huoneesta toiseen: ”ylös
nyt… kiire… syö… kohta kyllä myöhästytään… vaatteet
päälle nyt… äiti myöhästyy… isi myöhästyy… tädit
suuttuu”. Pienet luomet ovat liian raskaat. Ne haluavat vielä
painua kiinni. Lisää kehotuksia ja lopulta isot kädet nostavat
pienen ihmisen lämpimästä sängystä kylmälle lattialle. Pääsee
itku.

 

Automatka menee
nuokkuessa. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden
varikkopysähdystä. Se käy yhtä nopeasti. Iso ihminen huikkaa,
että ole kiltisti ja häipyy. Pieni ihminen jää haalareissaan
eteiseen seisomaan. Täti puhuu lässyttävällä äänellään kuin kylän idiootille. Nenästä valuu räkää, käytävän päässä
olevassa isossa huoneessa näkyy  vaitinaisia kohtalotovereita. 

 

Puuro maistuu pahalle ja
sitä on pakko syödä (ja puuro on pahaa, maistoin 36-vuotiaana
päiväkodin puuroa, enkä syöttäisi sitä edes pahimman
vihamieheni koiralle). Syö, muuten ei kasva mieheksi, kertoo täti
ja työntää lautasta lähemmäksi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se
onkin hyvää, ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia
kalasoppaan, vaarikin laittaa aina ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen
kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei ymmärrä, miksi ei
muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee
ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää
lautasta lähemmäksi.

 

Pienellä ihmisellä on
paljon kysymyksiä. Niiden kautta maailma avartuu ja lapsi kehittyy –
mikäli kysymyksiin vastataan. Kaikki maailman kirjoitettu tieto
löytyy taskussa olevasta älypuhelimesta tai nurkassa olevassa
tietokoneesta. Joten vääriä vastauksia ovat: en tiedä, mene
leikkimään, älä sellaisia mieti ja kyllä sä sitten vanhempana
ymmärrät. Olit sitten kolme tai kolmekymmentäkolme niin jos joku
jatkuvasti ignooraa kysymyksesi niin se alkaa vituttamaan – se on
varma.

 

Kun lapsi haetaan
päiväkodista on hänen päivänsä saattanut kestää pidempään
kuin aikuisen työpäivä. Aikuinen pitää omaa päiväänsä
raskaana, vaikka hän on saanut syödä tai jättää syömättä
mitä tahansa, pitää taukoja ja hänelle on puhuttu kuin
normaalille ihmiselle. Kun automarketin kassajonon madellessa lapsen
pinna alkaa loppua niin ymmärrystä ei heru. Päinvastoin,
kauppajonoissa kuulee miten vanhemmat vetoavat lapseensa: ”Älä
viitsi isillä/äidillä on ollut raskas päivä.” Jos lapsi
ymmärtäisi vitutuksen olemuksen hän tässä vaiheessa sanoisi
vanhemmilleen: Voi vittu! Siitä tosin seuraisi vaan lisää
murheita vaikka enemmän kuin oikeutettua se olisikin.

 

Kun ruuhkasta vihdoin
selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan.
Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja
höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen
onnellisena.

 

Jos sinun päiväsi menisi
näin niin vituttaisiko sinua?

 

Niinpä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0
veikkonen
Sitoutumaton Tampere

Pienen tauon jälkeen paluumuuttajana blogimaailmassa, vaikka en ole edes kunnallisvaaliehdokaana. Jonkinlaista pohdintaa täällä kai koitetaan harrastaa.

Äänessä myös radiossa RollFM-kanavalla. Sunnuntaisin kello 1800 pääkaupunkiseudulla 107.4 ja nettiradiossa osoitteessa Rollfm.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu