Kun ihminen tippuu kärryiltä
En ihan tarkalleen muista koska se tapahtui. Siitä on kai muutamia vuosia. Keskustelin itseäni nuorempien ihmisten kanssa. Olin hämmentynyt heidän kiivaudestaan, vaikka itsekin hämärästi muistan olleeni jokseenkin kiivas nuorena. Tiedättehän, sellainen että ajatus pitää heittää ilmoille siihen tapaan, että se ei ole keskustelun aloitus vaan pikemminkin lopetus.
Keskustelua vaikeuttaa myös se, että en kertakaikiaan ymmärrä niitä kaikkia termejä, joita nykyään käytetään. Olen toki koittanut selvittää niitä, mutta siitä ei ole apua, sillä en siltikään ymmärrä mistä on kyse. Sen verran toki ymmärrän, että jostain tärkeästä on kyse. Kun ei ymmärrä ja siitä huolimatta koittaa keskustella syntyy vastapuolelle helposti kuva, että ymmärtämättömyys johtuu jonkinlaisesta ilkeydestä tai vastaavasta. Se hämmentää entistä enemmän.
Muitakin olennaisia piirteitä saattaa ilmetä kun on tipahtanut kärryiltä. Jotta voin katsoa televisiota niin joudun käyttämään kolmea kaukosäädintä. Yhdestä telkkari menee päälle, yhdestä se boksi missä vilkkuu vihreä valo ja yhdellä säädetään äänenvoimakkuutta. Joskus telkkaria päälle pistäessä volyymitaso on minulle tuntemattomasta syystä varsin lujalla. Niin lujalla, että korviin sattuu. Kaikissa kaukosäätimissä on volumenapit, mutta vain yhdestä äänentasoa voi säätää. Kun on kolme kaukosäädintä, mutta vain kaksi kättä ja heikentynyt lähinäkö niin ei ole ihan helppoa vaimentaa tsunamimaista ääniaallokkoa. Yleensä onneksi jälkikasvu pelastaa ystävällisesti minut pulasta. Osa kaukosäätimen napeista on muutenkin ymmärrykseni tuolla puolen. Erilaisia nuolia on useita. Yhdessä kaukosäätimessä on rivi erivärisiä nappeja ilman symboleita, jotka antaisivat vihjeitä niiden käyttötarkoituksesta. Sen tiedän, että ainakaan TekstiTV:tä niistä ei saa päälle.
Tilani, kuten muiden kaltaistani, on etenevä ja paluuta ei enää ole. Minusta on tullut se, jolle nuorena itse hieman tuskaisesti naureskelin päätäni pudistellen. Minulla ei ole tunteenpaloa merkittäviä maailman asioita kohtaan, vaikka tiedän niiden olevan tärkeitä. Minua kiinnostaa lämpimät sukat, mukavat kengät ja yleisesti ottaen kaikki mukavuus. Tämän hetkinen tavoitteeni on oppia sytyttämään takkapuut yläpuolelta ja opetella tekemään ruokaa muustakin kuin jauhelihasta – siinä riittää puuhaa.
Olen pohtinut, että onko tämä tila osittain välinpitämättömyyttä, ehkäpä. Tai sitten kyse on siitä, että uudemman maailman tapa reagoida epäkohtiin ei ole enää minun tapanani. Nuorempana näin toivottomia taistelulta, ehkä jopa etsin niitä. Nyt näen enemmän toivoa. Uskon tämän johtuvan osittain elämänkokemuksesta, joka ei liity syntymävuoteen. Se liittyy siihen, että olen nähnyt vilpitöntä auttamishalua ja kokenut sitä.
Olen myös oppinut jotain, ainakin itsestäni. Olen sananvalmis ja useimmiten selvinnyt voittajana jos on pitänyt mitellä sanoin. Aiemmin luulin, että kyse on jonkinlaisesta etevyydestä, jota luulin älykkyydeksi. Sitä se kuitenkaan ei ole ollut, kyse on ollut ilkeydestä tai ymmärryksen puutteesta. Kun jonkun ihmisen lyttää mielipiteen tai muun takia 6-0, tulee hetkeksi hyvä olo. Se ei kestä kuin hetken, eikä siitä ole mitään hyötyä. Helppoa se toki on ja siksi kai niin yleistä, ilkeys on laiskan ihmisen työkalu. Vaikeampaa ja ehkä viisaampaa on antaa olla ja jättää viimeinen sana käyttämättä.
Olkaamme armollisia toisiamme kohtaan. Oli takapuolen alla sitten kärry tai asvaltti.
Onnistuin näemmä painamaan oman kirjoituksen sydäntä useamman kerran.
Sopii kai aiheeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se mitään. Pääasia, että et monistanut kommenttia.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ”ihminen” pitää kolmen kaukosäätimen settiä liian runsaana, ei kysymyksessä ole kärryiltä tipahtaminen. Ja kun opettelee ruoanvalmistusta tai haluaa uudistaa tulisijakäytäntöjä, on nimenomaan ajan hermolla.
Lämpimät sukat ja mukavat kengät on tavoite, jota en tänä talvena ilmeisesti saavuta. Pari viikkoa sitten ostin – ensin huolellisesti sovitettuani – nastoitetut lenkkarit, joissa oli kokomerkintä 46. Uskoin sen riittävän jaloilleni, koska tyypillinen kokoni on 44.
Nyt muutamaa kävelylenkkiä myöhemmin vasemman isovarpaani kynsivalli on tulehtunut, ja varsinkin uusien lenkkarieni käyttäminen on aivan kohtuuttoman kivuliasta huolimatta kenkien reilusta koosta. Mikä meni pieleen?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä kenkäsi ovat yksinkertaisesti liian isot. Olet jo siinä iässä käsittääkseni, että kasvunvaraa ei tarvita. Omalle jalalle sopivan napakat kengät ovat parhaat. Kokeile vielä laittaa lenkkarit kunnolla kiinni nilkan kohdalta, jottei varpaat pääse eteenpäin koskettaen kengän kärkeä.
Ilmoita asiaton viesti
En tietenkään ollut ekaa kertaa kenkäostoksilla, joten usko(i)n tietäväni perusjutut. Nyt aloin kuitenkin katsoa lenkkarin mallia kriittisesti suoraan ylhäältä: miltä sen kärkiosa näyttää. Kapeneeko se sittenkin liikaa nimenomaan isovarpaan puolelta, ja ”kiilaa” siten varpaita toisiaan vasten? Ja mistähän sekin johtuu, että juuri sitä Starter-nastakengän mallia ei tule googlaamallakaan vastaan?
Ilmoita asiaton viesti
Lestissä voi tosiaan olla myös vikaa, eli eivät ole sopivat jalallesi.
Ilmoita asiaton viesti
Tight puss and loose shoes and a warm place to shit:
https://www.youtube.com/watch?v=AAXFDctA2Ic
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tässä blogissa oli jotakin niin omalle ajalleni sopivaa. Mukavat ja lämpimät vaatteet sekä ihanat petivaatteet ovat parhaita ystäviäni. Samoin näyttää ikä tekevän tehtävänsä, ei enää jaksa nousta kuin limpputaikina. Joskus tulee kyllä tilanteita, että hermostun, mutta vähenemään päin.:)
Ilmoita asiaton viesti
Nuorissa ihmisissä usein asuu äkkijyrkkyys ja vakaumus omasta lähes erehtymättömyydestä.
Elämä tuppaa potkimaan päähän, ja koulii ihmisistä iän myötä yleensä sopeutuvaisempia.
Tosin havaintojeni mukaan monet meistä miesihmisistä tulevat aivan vanhoina äkkijyrkiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kauko-ohjaimista puheenollen, minulla oli joskus 80-luvun puolivälistä lähtien niitä kolme teipattuna yhteen. Niin iso möykky ei koskaan kadonnut. Yksi oli vuonna -84 ostamani HiFi-videonauhurin. Myyjä väitti, että se oli kolmas Suomeen tuotu Thomsonin nimellä myyty, mutta se oli käytännössä sama kuin JVC-merkkinen markkinoiden ensimmäinen HiFi-video. Laskin heti alussa kuinka monta säädintä tai painonappia siinä oli. Luku 103 on aika hyvin syöpynyt muistiini. Kehuin sitä niin useasti. Toinen oli viritinvahvistimen ja kolmas CD-soittimen. Yhteensä varmaan 150 nappia, mutta videon kaukosäätimessä ei tainnut olla yhtä monta kuin itse laitteessa.
Niistä ajoista minäkin olen taantunut. TV:n katseluun käytän tietokoneeseen kytkettyä suurta TV-näyttöä. Se ei tarvitse edes antennikaapelia, jota tässä nykyisessä ei ole koskaan ollutkaan, tai virittämistä ja kauko-ohjaimessa on punainen virtanappi sekä mikä tahansa muu näppäin, joka katkaisee automaattisen sammutuksen 30 sekunnin varoitusajan sisällä. Viritinvahvistin on niin lähellä, että äänenvoimakkuutta säädän suoraan siitä suurimmasta nupista. On siinä virtapainikekin. Sen tunnistaa vihreästä tai punaisesta valosta. ”TV-kanavia” vaihdan hiirellä. Siinä on kolme nappia.
TV-kanavien määrän laskemisen tiedän toivottomaksi tehtäväksi. Vanhoina huonoina aikoina Dire Straits lauloi 57 Channels (And Nothin’ On) ”57 (TV)-kanavaa eikä mitään katsottavaa”, mutta alkuperäinen oli Bruce Sprinsteenin esittämä. Nyt suurin ”kanavanippu” ehdottelee minulle sellaisia ohjelmia, joista uskoo minun pitävän. Tilattuja TV-kanavia minulla taitaa olla nyt melko tarkalleen juuri tuo 57.
On minulla myös ”CD-soitin”. Siinä taitaa olla nyt noin 2 200 levyä eli se on samalla levyhyllyni. Niin suuren vanhanaikaisen levymäärän järjestyksessä pito mahtaisi olla hankalaa. Siihen vanhaan mahtui vain viisi. Tätä uutta ohjaan myös sillä samalla hiirellä, mikä on mukavaa. Ei tarvitse opetella uusia laitteita.
Luen myös lehdet ja kirjat samalta näytöltä. Se on ikänäön kannalta kätevää, kun tekstin kokoa voi säätää käytännössä vaikka kuinka isoksi. Minulla ei ole vanhanaikaista isoa broadsheet-sanomalehteä, mutta kyllä tuo näyttö on selvästi isompi kuin lehti avattuna. Tekstin koon säätö onnistuu näppäimistön vasemmassa alanurkassa olevalla näppäimellä, kun painaa samanaikaisesti oikeassa ylänurkassa olevia näppäimiä. Ne ovat – ja +. Aika pitkälle pitäisi dementian olla edennyt ennen kuin niiden merkityksen unohtaa. Ai niin, sivuja, lehtiä ja kirjoja voi vaihtaa hiirellä, jossa on kolme nappia.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on olohuoneessa äitini vanha telkkari, mutta en juurikaan käytä sitä. Mielestäni telkkarin käyttö on yksinkertaisesti liian hidasta ja vaivalloista.
Olen niin vanhanaikainen, että minulla on pöytätietokone. Mikään läppäri tai tabletti ei korvaa kunnon pöytäkoneen käyttömukavuutta. Ostin koneen, jossa on turhan paljon tehoa omiin tarpeisiini, joten liitin koneeni Folding-palveluun.
https://foldingathome.org
Näin minäkin olen omalla vaatimattomalla panoksellani osallistunut koronan vastaiseen taisteluun:)
Lisäksi minulla on 32 tuumainen kaareva näyttö ja erilliset kaiuttimet koneessani, joten telkkari on täysin turha vekotin. Tietokone on huomattavasti nopeampi ja mukavampi käyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Minä ostin äskettäin käytettynä HP Elitebook 820 -kannettavan, siihen telakan, lisää muistia ja levytilaa sekä pari Displayport-HDMI-kaapelia. Tarkoituksena on korvata pöytäkone, jossa näyttöinä on 55″ 4K TV ja pystyssä oleva FullHD-näyttö. Läppärin oma näyttö on uudessa kokoonpanossa kolmantena, mutta saatan pitää kannen suljettuna. Kaikki johdot, jotka ovat nyt pöytäkoneessa, tulevat telakkaan. Ostin varmuuden vuoksi myös pari USB-hubia, joten USB-3-liitäntöjen määrä on 9.
Aiemmin minulla oli toinenkin FullHD-näyttö pystyssä, mutta kun kokonaisleveys oli noin 180 cm, totesin että se on jo liikaa. Kolmen näytön kokoonpano oli aikoinaan ihan järkevä, kun keskellä oli ollut 32″ TV.
Vastaavan tyyppinen järjestely on yrityksissä ollut tyypillinen ainakin yli 10 vuotta. Lisäksi kun jokaisessa työpisteessä on samanlainen telakka, voidaan siirtyä toimipisteestä toiseen joustavasti tai optimoida työpisteiden määrää, jos osa työntekijöistä tekee etätöitä. Nyt koronan jälkeen, kun yhä useampi on totutellut etätöihin, voidaan huomata, että tarvitaan työpisteitä esimerkiksi neljännes vähemmän kuin työntekijöitä. Ja tietysti työntekijällä voi kotonakin olla vastaava työpiste.
En ole vielä ottanut uutta kokoonpanoa käyttöön, koska ei tarvitse ja johtojen sun muiden virittelyssä on vaivaa, mutta nyt kun kuuntelee pöytäkoneen ja sen alla olevan älykkään 16-porttisen kytkimen hurinaa, niin motivaatio kasvaa. Ne siirtyvät vaatekomeroon kahden serverin seuraksi. Pöytäkonekin käynnistyy verkon kautta Wake On Lanilla, joten niiden takia ei ovea tarvitse avata. Hurisevat rauhassa siellä tarpeen vaatiessa ja olohuone on hiljainen.
Sitten on tietysti sähkönkulutus. Pöytäkoneeni on vanha tehotyöasema, jossa ei ole mitään virransäästö-ominaisuuksia. Läppärissäni on kaikki mahdolliset ja pahimmassa tapauksessakin kertaluokkaa pienempi kulutus. Taitaa säästää aika nopeasti hintansa takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Minun piti pitkään miettiä ja välillä taas rauhoittua tajutessani, miten paljon pahaa broadcast-tyyppiset lähetykset ovat minulle tehneet. Toisaalta aikoinaan ei ollut niitä vaihtoehtoja kuin nyt. Ennen sitä videonauhuria piti antaa lähetysajan hallita aikataulua. Seuraava askel oli TV-kortin ja pian toisenkin asentaminen tietokoneeseen. Ajastukset ja samanaikaiset tallennukset onnistuivat tosi vaivattomasti. Tässä vaiheessa aikataulu-ongelma oli ratkaistu. Nyt se tuntuu oikeastaan mitättömältä, koska se on niin kaukainen, mutta olihan sekin tärkeä ja pitkällinen taisto.
.
Mikä on sellaista, jota ei voi ostaa rahallakaan eikä millään muullakaan? Perinteinen mieleen tuleva asia tuon tyyppiseen kysymykseen voisi olla rakkaus? Ei se ole se, se on aika.
Video Speed Controller -plugin, joka löytyy ainakin Chromelle ja Firefoxille, antaa säätää katselunopeutta ja säätää äänenkorkeutta niin, että puhe ei muutu nopeutettuna pikkuoravaksi. Nykyisin minun oletusnopeuteni on 140 %, mutta sitä voi tarpeen vaatiessa säätää 10 % askelin. Tuo askelvälikin taisi olla säädettävissä, kuten moni muukin kätevä lisätoiminto.
Ylen aamua katsellessani aloitan 9:00 uutisista ja hypin urheiluosuuden yli X:llä, joka pikakelaa 10 sekuntia eli hakkaan näppäintä nopeasti sormella. Se on nopeampi ja tarkempi tapa kuin säätää hiirellä aikajanaa, joka taas sopii paremmin pidempiin siirroksiin. Z taas kelaa takaisin.
Joku voi huomauttaa, että jos katsoo päivän ohjelmia ohjelmalistaussivun (Ohjelmat) kautta, voi nopeutta säätää 25 % välein, mutta katson mieluummin Suorat-sivun kautta, jossa on neljän tunnin puskuri ja voin katsoa nopeussäädettynä myös ohjelmia, jotka voi katsoa vain suorina. Video Speed Controller toimii samoin kaikissa erilaisissa selainpohjaisissa mediasoittimissa. Voi sitä käyttää hiirelläkin, mutta kun kommentteihin ei voi upottaa kuvia, en yritä selittää, miten se onnistuu. Helppoa se kuitenkin on.
Kun katselee ja kuuntelee nopeutetusti, voi joku yksityiskohta, vaikka sana, jäädä kunnolla kuulematta. Näppäimellä Z takaisin 10 sekunnin välein, G vaihtaa normaali- ja oletusnopeuden välillä sekä tarvittaessa S, joka tiputtaa 10 %. D taas nopeuttaa.
.
Sitten vielä vaiva, josta minä en ole kärsinyt yli kymmeneen vuoteen, kenties 20 vuoteen. Siitä on niin kauan, että en osaa sanoa. MAINOKSET. Kuulemma netin kautta voisi katsoa suomalaisia mainoskanavia, mutta ei tulisi mieleenkään. Sinänsä mainokset voivat olla ihan hauskojakin, mutta ei pakkotoistoa, sitä minä en siedä.
Minä olen jo sen verran kauan katsonut englanninkielisiä videoita Youtubesta, että se sama vakionopeus sopii kielestä riippumatta. Myös ruotsiksi. Katsottavaa siis riittää. Ihan liikaa. Ja Youtuben mainokset saa pois adblockerilla. Joidenkin nettilehtien sivuilla ei upotetut videot toimi. Ei sellaisia nettilehtiä viitsi lukea ja jos pitää joku linkattu juttu lukea, niin sen videon voi jättää katsomatta.
.
Nyt minä tunnen hallitsevani täysin ”TV:n” katseluaikaani ja mitä katson. Tallennan edelleen yle-dl -ohjelmalla Areenasta elokuvia ja sarjoja, mutta ne ovat jääneet aika vähälle katsomiselle, kun olen ollut aika koukussa tosi-TV-sarjaan nimeltä Trump-show. Sitä tulee monelta eri uutiskanavalta eri tavoin höystettynä ja sitten on Late Show -tyyppiset, joista voisi mainita ainakin Stephen Colbertin ja Seth Mayersin. Ja tietysti sanomalehdet Washington Post ja New York Times, jotka minulla on tällä hetkellä tilattuna. Ehkä minä elän enemmän Amerikassa kuin Suomessa?
Ilmoita asiaton viesti