Kun ihminen tippuu kärryiltä

En ihan tarkalleen muista koska se tapahtui. Siitä on kai muutamia vuosia. Keskustelin itseäni nuorempien ihmisten kanssa. Olin hämmentynyt heidän kiivaudestaan, vaikka itsekin hämärästi muistan olleeni jokseenkin kiivas nuorena. Tiedättehän, sellainen että ajatus pitää heittää ilmoille siihen tapaan, että se ei ole keskustelun aloitus vaan pikemminkin lopetus.

Keskustelua vaikeuttaa myös se, että en kertakaikiaan ymmärrä niitä kaikkia termejä, joita nykyään käytetään.  Olen toki koittanut selvittää niitä, mutta siitä ei ole apua, sillä en siltikään ymmärrä mistä on kyse. Sen verran toki ymmärrän, että jostain tärkeästä on kyse. Kun ei ymmärrä ja siitä huolimatta koittaa keskustella syntyy vastapuolelle helposti kuva, että ymmärtämättömyys johtuu jonkinlaisesta ilkeydestä tai vastaavasta. Se hämmentää entistä enemmän.

Muitakin olennaisia piirteitä saattaa ilmetä kun on tipahtanut kärryiltä. Jotta voin katsoa televisiota niin joudun käyttämään kolmea kaukosäädintä. Yhdestä telkkari menee päälle, yhdestä se boksi missä vilkkuu vihreä valo ja yhdellä säädetään äänenvoimakkuutta. Joskus telkkaria päälle pistäessä volyymitaso on minulle tuntemattomasta syystä varsin lujalla. Niin lujalla, että korviin sattuu. Kaikissa kaukosäätimissä on volumenapit, mutta vain yhdestä äänentasoa voi säätää. Kun on kolme kaukosäädintä, mutta vain kaksi kättä  ja heikentynyt lähinäkö niin ei ole ihan helppoa vaimentaa tsunamimaista ääniaallokkoa. Yleensä onneksi jälkikasvu pelastaa ystävällisesti minut pulasta. Osa kaukosäätimen napeista on muutenkin ymmärrykseni tuolla puolen. Erilaisia nuolia on useita. Yhdessä kaukosäätimessä on rivi erivärisiä nappeja ilman symboleita, jotka antaisivat vihjeitä niiden käyttötarkoituksesta. Sen tiedän, että ainakaan TekstiTV:tä niistä ei saa päälle.

Tilani, kuten muiden kaltaistani, on etenevä ja paluuta ei enää ole. Minusta on tullut se, jolle nuorena itse  hieman tuskaisesti naureskelin päätäni pudistellen. Minulla ei ole tunteenpaloa merkittäviä maailman asioita kohtaan, vaikka tiedän niiden olevan tärkeitä. Minua kiinnostaa lämpimät sukat, mukavat kengät ja  yleisesti ottaen kaikki mukavuus. Tämän hetkinen tavoitteeni on oppia sytyttämään takkapuut yläpuolelta ja opetella tekemään ruokaa muustakin kuin jauhelihasta – siinä riittää puuhaa.

Olen pohtinut, että onko tämä tila osittain välinpitämättömyyttä, ehkäpä. Tai sitten kyse on siitä, että uudemman maailman tapa reagoida epäkohtiin ei ole enää minun tapanani. Nuorempana  näin toivottomia taistelulta, ehkä jopa etsin niitä. Nyt näen enemmän toivoa. Uskon tämän johtuvan osittain elämänkokemuksesta, joka ei  liity syntymävuoteen. Se liittyy siihen, että olen nähnyt vilpitöntä auttamishalua ja kokenut sitä.

Olen myös oppinut jotain, ainakin itsestäni. Olen sananvalmis ja useimmiten selvinnyt voittajana jos on pitänyt mitellä sanoin. Aiemmin luulin, että kyse on jonkinlaisesta etevyydestä, jota luulin älykkyydeksi. Sitä se kuitenkaan ei ole ollut, kyse on ollut ilkeydestä tai ymmärryksen puutteesta. Kun jonkun ihmisen lyttää mielipiteen tai muun takia 6-0,  tulee hetkeksi hyvä olo. Se ei kestä kuin hetken, eikä siitä ole mitään hyötyä. Helppoa se toki on ja siksi kai niin yleistä, ilkeys on laiskan ihmisen työkalu. Vaikeampaa ja ehkä viisaampaa on antaa olla ja jättää viimeinen sana käyttämättä.

 

Olkaamme armollisia toisiamme kohtaan. Oli takapuolen alla sitten kärry tai asvaltti.

+3
veikkonen
Sitoutumaton Tampere

Pienen tauon jälkeen paluumuuttajana blogimaailmassa, vaikka en ole edes kunnallisvaaliehdokaana. Jonkinlaista pohdintaa täällä kai koitetaan harrastaa.

Äänessä myös radiossa RollFM-kanavalla. Sunnuntaisin kello 1800 pääkaupunkiseudulla 107.4 ja nettiradiossa osoitteessa Rollfm.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu