Pääsiäisen aikaa

Pääsiäisen aikaan muistellaan perinteisiä toimintoja, jotka olisi toteutettava.  Ihmiset keskustelevat mielellään juhlatavoista, kun näkevät toisensa. Tämä kirjoitus pyrkii kuvaamaan pääsiäiseen kuuluvia asioita monelta kannalta. Toivottavasti vuorosanat kiinnostavat lukijoita.

 

Ihmisten tavatessa joku avaa keskustelun, nyt tässä pääsiäisestä:

 

Aika on vierähtänyt. Kohta ollaan taas pääsiäisessä. Voitko kertoa jotakin pääsiäisestä?

Kristillisessä perinteessä tärkeä juhla on tietenkin pääsiäinen. Kristillinen juhla, pääsiäinen, on antanut uuden sisällön esikristilliselle kevään juhlalle. Mitähän sitä vielä muistaisi pääsiäisestä?

 Keväisen luonnon ja elämän vertauskuvat liittyvät pääsiäiseen. Palmusunnuntaista alkava viikko on nimeltään hiljainen viikko. Tiedätkö muita nimiä?

Hiljaista viikkoa kutsutaan myös pyhäksi viikoksi,  suureksi viikoksi ja piinaviikoksi.

Hiljaisen viikon läheisyys tuli tutuksi, kun meillä käytiin virpomassa. Tapahtuma oli sunnuntaina eli virposunnuntaina. Virpojia sade ei näyttänyt haittaavan.

Kysyttiin luultavasti, saammeko virpoa ja luvattiin sanoa: – Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, sulle vitsa mulle palkka.

Jokaisessa kodissa otetaan varmaan mielellään vastaan reippaat virpojat, kun ovikello soi ja maksetaan palkka koriin. Kodeissa on tapana syödä perinteisiä pääsiäisruokia.

Kristillisessä perinteessä pääsiäismuna on vertauskuva ylösnousemukselle. Mitä ne muut hiljaisen viikon päivät olivatkaan?

Jokaiselle päivälle on annettu kuvaavat nimet: Malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäislauantai eli lankalauantai, hiljainen lauantai ja pääsiäissunnuntai eli sukkasunnuntai.

Sitten seuraa toinen pääsiäispäivä. Hiljaisen viikon nimet ja pääsiäisen sanoma ovat tulleet tutuiksi kodeissa, kouluopetuksessa ja kirkollisissa tapahtumissa. Vilkkaasti on keskusteltu, mitä virsiä kouluissa voitaisiin esittää juhlissa.

Koulujen taideaineiden yhteydessä  askarrellaan ja maalataan pääsiäismunia.  Suomalaisten kultaseppien tekemät tuotokset Pietarissa ovat kuuluisia.

Kristillisen perinteen sanomaa muistellaan syvällisemminkin, miksi pääsiäistä oikein vietetään.

Mitä tapahtui kiirastorstaina? Mikä on pitkänperjantain sanoma, jonka liturginen väri on musta? Pääsiäisenä liturginen väri vaihtuu valkeaksi, mikä kuvaa kristillisen sanoman luonnetta.

Usein puhutaan Mikael Agricolan merkityksestä. Hän on keksinyt  useita suomenkielisiä sanoja. Pääsiäinen on niistä  yksi, joka kuvaa paastonajan loppumista.

Monia kiinnostavat myös pääsiäisen muunkieliset vastineet, joita ovat esimerkiksi påsk, Easter ja Ostern sekä  Пасха ja Πάσχα.  Kun niihin perehtyy, sanojen kulttuurilliset  ja kielihistorialliset tekijät vievät helposti mukaansa. Sanojen muinaisgermaaninen alkuperä tulee vastaan sanojen rakenteita ja taustoja tutkiessa.

Juutalaisten pääsiäinen  on kevätpäiväntasauksen aikoihin ja on sidoksissa kalenteriin. Pääsiäisen juhla kuvaa Egyptin orjuudesta vapautumisen muistamista.

Pääsiäisen paikka vaihtelee keväisin. Monelle on tuttu pääsiäisen paikan määrittely, jonka  mukaan "pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai" Pääsiäinen on tänä vuonna 20. huhtikuuta.

Pääsiäisen paikka voidaan laskea myös matemaattisesti. Saksalainen matemaatikko Carl Friedrich Gauss on määritellyt ensimmäisenä matemaattisesti pääsiäisen paikan. Matematiikan opinnoissa opiskelija joutuu perehtymään tuon kuuluisan matemaatikon aivoituksiin.

Gaussille pääsiäisen paikan laskeminen on ollut helpohko matematiikan taitojen vuoksi. Hän suoritti 10-vuotiaana erittäin nopeasti sellaisen tehtävän, jossa oppilaiden piti laskea summan arvo luvuista yhdestä sataan. Mikä onkaan tehtävän summan arvo?

Pääsiäisen paikka on yhteydessä kuun kiertoon. Siitä tulee mieleen tieto, että Saturnus on saamassa uuden kuun. Tutkijoiden mukaan Saturnuksen uloimman renkaan laidalla kiertää jäästä ja kivestä muodostunut taivaankappale, joka on luultavasti kehittymässä Saturnuksen itsenäiseksi kiertolaiseksi.

Olipa mielenkiintoinen uutinen. Täytyy seurata tutkimusten etenemistä. Tämä keskustelu kävi leppoisasti, hiljaiselle viikolle sopivalla tavalla. Hyvää pääsiäistä  ja menestystä sinulle ja lukijoille.

 

Pääsiäisterveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio 

0
veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu