Kisajärjestelyt kiinnostavat

Olemme seuranneet tarkkaan, miten eri tahoilla valmistaudutaan MM-hiihtotapahtumaan, joka on lähiaikoina Lahdessa. Muistelemme myös, millaiset olivat viimekertaisten MM-kisojen "lopputunnelmat".  Kisajärjestelyt kiinnostavat ihmisiä, kun he ovat jälleen menossa kokemaan "hiihtotunnelman" juhlavuonna 2017.                                                                                                                                                                                 

Ihmiset ovat kuitenkin ihmeissään, kun "juomavesi joudutaan rahtaamaan kilpailupaikalle ulkomailta". Ihmiset kysyvät aiheesta: "Miten tämä on mahdollista "tuhansien järvien maassa?" Julkisuudessa olevat tiedot  kertovat asian olevan esitetyllä tavalla. Suunnittelu ja päätöksenteko eivät näytä olevan jostain syystä ajan tasalla.                                                                                                             

Hiihtäminen on ollut ennen erittäin yleistä koulujen oppilaiden liikuntatunneilla kunnon säilyttämisen ja kohottamisen kannalta. Mikä on nykyinen tilanne? Hiihdon aikana mietitään monenlaisia asioita, mikä on ollut esimerkiksi hiihtotaidon merkitys aikoinaan veteraaneille "vaikeissa oloissa", joita muistellaan juhlavuonna 2017.                                                                          

Nykyistä hiihtoa arvioitaessa voidaan kysyä ehkä perustellusti, onko hiihdon luonne kehittynyt oikeaan suuntaan. Hiihtoa harrastettaessa  seurataan säätiedotuksia ja mietitään hiihtokohteita. Maaston vaativat nousut ja laskut ovat testejä hiihtotaidon toteamisessa.

Monet hiihtotyylit ovat nousseet esille hiihtokilpailuissa: jotkut voivat hiihtää luistelusuksilla, vaikka lajina olisi "perinteinen hiihtomuoto".  Kyseiset hiihtäjät käyttävät hyväkseen tehokasta tasatyöntöä, jota suositaan hiihdon valmennuksessa. Ongelmat poistuvat, kun latuprofiilit muun muassa Lahden MM-kisoja varten on suunniteltu oikein. Veteraanit valitsivat  aikoinaan vallitseviin oloihin sopivan hiihtotyylin.

Nykyistä hiihtämistä varten on käytössä monenlaisia hiihtoasusteita, suksia eri hiihtotyyleille ja -keleille, pitopohjia, erilaisia sauvoja, siteitä ja suksivoiteita. Toisin oli tilanne veteraanien hiihdon kohdalla. Hiihtoladulle pääsy on hitaanlaista, jos noudattaa  "kaikkia hiihtoon kuuluvia osasia". Hiihdon harjoittaminen vaatii taloudellista panostusta, jota markkinointi suosittaa.

Hiihdossa ajatellaan turvallisuustekijöitä, saadaanko "lähipalveluina" tarvittava apu kaaduttaessa ja loukkaannuttaessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestyminen, joka on yhteydessä päätöksentekoon,  muistuu tässä kohdassa helposti mieleen.                                                          

Hyvät hiihtokelit olivat veteraanien mieleen "siellä jossakin", kuten asia on varmaan Lahden MM-kisojen kilpailijoidenkin toiveena. Tuulilukemien kehittymistä seurataan valppaina  mäkihyppyjen onnistumisen kannalta.                                                                                                                                                                        

Veteraaneja koskettaa musiikkikappale: ”Veteraanin iltahuuto.” Kyseisen musiikkikappaleen on kuullut esimerkiksi sotaveteraani Hannes Hynönen, jolla oli kunnioitusta herättävä merkkipäivä 10:ntenä tammikuuta 2015.                                                                                                                       

Valmistuneet historiikit kertovat "unohtumattomia tarinoita", jotka sisältävät muun muassa Johan Ludvig Runebergin "Maamme" ("Vårt land") -laulutuotoksen. Kansallislaulu laulettiin jouluaattona 24.12.2016 Turussa, kun julistettiin "joulurauha" Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa Lahden MM-kisat, mikä tapahtuma on suuri kunnianosoitus juhlavuottaan viettävälle Suomelle.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio

0
veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu