Mietteitä jalkapallon globaalista voimatasapainosta

Varhain maanantaina päättyneissä jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuissa on Espanja osoittanut olevansa yksi kaikkien aikojen joukkueista. Joukkue pystyi muuttamaan pelitapaansa välierässä Portugalia vastaan, ottelussa jonka Portugali olisi todennäköisesti voittanut jos vastassa olisi ollut mikä tahansa muu maa kuin Espanja.

 

Tällä kertaa olisi ollut hauskaa jos EM-kisoissa pelattaisiin pronssista, sillä minä olisin toivonut loppuottelua Saksa-Portugali. Omassa välierässään Italiaa vastaan ei Saksa kyennyt muuttamaan omaa pelitapaansa vaan puski Italian muuriin. Joachim Löwin Saksaa ei ole turhaan kehuttu, mutta herkästi unohdetaan että Saksan nykyisen pelityylin aloitti Jürgen Klinsmann ja neljän vuoden takaisten EM-kisojen puolivälierä Saksan ja Portugalin välillä on yksi jalkapallohistorian parhaista otteluista. Saksa voitti tuon pelin 3-2 mutta se olisi voinut mennä toisinkin päin.

 

Joachim Löw ei ole vielä saanut koneestaan irti samaa riemua minkä Klinsmann sai Löw apuvalmentajanaan. Tänä vuonna näimme aavistuksen huonomman Saksan joukkueen kuin kaksi vuotta sitten; vähän enemmän oman pään virheitä ja vähän vähemmän hyökkäyspään kekseliäisyyttä. Özil painui kohti oikeaa laitaa vaikka hänestä olisi kenties maksimaalinen hyöty keskellä, ja peli alkoi paikoitellen muistuttaa vanhan ajan tylsää kärkipelaajille roikkimista.

 

Italiasta puhuttaessa unohtuu usein pelityylin sisäsyntyinen tyylikkyys. Kaikkein tyylikkäintä Italian peli oli Italian omissa MM-kisoissa vuonna 1990, joskaan silloin ei tullut kultaa vaan pronssia kun Toto Schillaci ampui rankkarin Englannin verkkoon viisi minuuttia ennen loppuvihellystä. Silloinkin olisin toivonut kaiken päättyvän toisin, niinhän minä yleensä toivon. No, neljä vuotta myöhemmin kaikkien aikojen helteiden piiskatessa Suomea kävi rankkarikisassa kuten minä toivoin käyvän, Jukka Pakkanenkin tv-studiossa totesi: ”Tässä on nyt toteutunut määrittelemätön ilmiö nimeltä oikeus.”

 

Kun Italian tasoinen joukkue on loppuottelussa Espanjaa vastaan pelkkä vastaantulija, voi Espanjan kohdalla puhua ylivoimaisesta joukkueesta. Silti finaalipaikka oli Portugalia vastaan hiuskarvan varassa. Tämä lupaa lähitulevaisuudessa paljon myös Portugalin suhteen. Italia on ikuisesti loppuottelijakandidaatti vihoviimeisen tyylikkyytensä tähden, mutta Saksa uppoaa sortuessaan hengettömyyteen. Geistlosigkeit on saksalaisen jalkapallojoukkueen ja ylipäätään Saksan suurin ja ainoa vihollinen.

 

Kahden vuoden päästä pidetään sitten ne oikeat kisat eikä tällaisia pienen maanosan piirikunnallisia pyrintöjä. Jos Espanja selviytyy lopputurnaukseen, mikä ei ole varmaa koska samassa karsintalohkossa on Suomikin, olisi kiintoisaa nähdä pudotuspelivaiheessa Espanjan ja Brasilian välinen ottelu. Brasilian peliä, samoin kuin Espanjan peliä, luonnehtii pallon pitäminen hallussa, ”pallonrakastaminen”, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet sitten ovatkin. Brasilialainen odottaa pelaajien keksivän kentällä jotain ihmeellistä, eikä tätä odotusta saa pettää. Valmentaja Dunga harkitusti vastusti näitä perusasioita kaksi vuotta sitten ja upposi, tosin erotuomarien avustuksella. Toivon mukaan erotuomarit kohtelevat Brasiliaa oikeudenmukaisemmin sen kotikisoissa.

 

Äskeisissä EM-kisoissa nähtiin vähemmän tuomarivirheitä kuin aikaisemmissa turnauksissa, mitä nyt yksi Englannin maalissa käynyt pallo ponnahti takaisin pelialueelle kuin voimakentän sinkoamana. Vääriä paitsiotuomioita oli tavanomaista vähemmän. Toisaalta myös pelaajat helpottivat tuomarien työtä filmaamalla totuttua vähemmän. Myös tuomarille mäkättäviä pelaajia oli aiempaa vähemmän. Parin vuoden takainen MM-finaali Espanjan ja Hollannin välillä oli yhtä filmaamisen, jalkoihinpotkimisen, purnaamisen ja mäkättämisen ilotulitusta. Nyt tosin näkyy suvaittavan melko paljon vastustajan käpälöintiä ja painiskelua; RESPECT the Rainbow Pride!

 

Brasilia riistää pallon, kikkailee sen kuudentoista rajalle ja odottaa ihmettä. Aika usein niitä ihmeitä on nähty. Espanjan peli ei perustu ihmeisiin vaan samanlaiseen jyräämiseen kuin entisaikojen Saksankin, mutta taidokkaammin ja muuntautumiskykyisemmin. Brasilian peliä ei voi menestyksekkäästi muuttaa, sen näimme Etelä-Afrikan kisoissa. Se on improvisoitua tanssia pallon kanssa, se syttyy kuin aamurusko ja vajoaa horisontin taa, varjojen maille ellei saa toteuttaa itseään kohtalaisen vapaasti. Brasilia onkin Saksan ohella joukkue, jonka otteissa Henki itse näyttelee päällimmäistä roolia.

 

Chilellä ei ole enää näkijä Marcelo Bielsaa ohjaksissaan enkä pidä todennäköisenä, että seuraajansa pystyisi jatkamaan Bielsan syvästi persoonallista työtä yhtä menestyksekkäästi. Argentiina voi olla vaarallinen jos saa valmentajan jostain. Olisi kiinnostavaa nähdä argentiinalainen Bielsa kotimaansa valmentajana nyt kun häntä hieman enemmän arvostetaan, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

 

Englannin pelissä ei ole tunnetta, ei henkeä, ei kerta kaikkiaan mitään muuta kuin kuivannuivaa rypistystä. Taitaapi olla niin että vuoden 1966 maailmanmestarijoukkueessa oli enemmän kovia ja vielä kovempia pelaajia kuin nykyjoukkueessa, ja tällöin Roy Hodgsonin pestaaminen on täysin looginen ja älykäskin valinta. Se ei vain johda mihinkään.

 

Seuraavien maailmanmestaruuskisojen suuri haastaja on Portugali. Kenties heillä on jopa halukkuutta näyttää vanhalle alusmaalle kuka on kuka. Entisaikoina iberien herruus ratkaistiin eteläisessä Amerikassa, ja niin nytkin! Portugali pelaa dynaamista ja laaja-alaisesti kenttää hyödyntävää nopeaa peliä, enkä jaksa uskoa maan olevan tuomittu häviämään loputtomasti. Muita mahdollisia haastajia voisivat olla Uruguay ja Ranska, mutten usko kumpaankaan, molemmat ovat taidokkaita mutta hieman ilmeettömiä. Ranskan nykytila muistuttaa 90-luvun alkua eli tarvittaisiin uusi ZZ auktoriteetiksi kentälle jotta heidän pelistään tulisi kalua. Uruguayn materiaalin vähyys pakottaa heidät astetta puolustavampaan argentiinalaiseen peliin, joka elää ja kuolee huipputaitavien maalintekijöiden mukana, mutta tuskin kykenee kamppailemaan tositilanteessa voitosta joukkueena paremmin hyökkääviä porukoita vastaan, ja sellaisia on Euroopassa muutama.

 

Johan tässä kämmenet hikoaa kun on MM-kisat ovella.

velipesonen

Olen syntynyt vuonna 1968. Olen insinööri, isä, poika ja muusikko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu