Miehenmentävä aukko
Kun Pink Floydin muut jäsenet päättivät 26.1.1968 olla noukkimatta Syd Barrettia Southamptonissa pidettyyn konserttiin, he sinetöivät yhtyeen tavoitteet ja kohtalon. Heistä tuli taustamuusikoita solistille joka loisti poissaolollaan ja musiikin keskiöön jäi miehenmentävä aukko.
Nick Mason, Rick Wright ja Roger Waters olivat kyllin viisaita ollakseen korvaamatta Syd Barrettia mitenkään. Uusi kitaristi David Gilmour kyllä soitti ja lauloi mutta yhtyeen musiikki muutti reunahuomion kaltaiseen latenttiin tilaan. Esitettiin maailman kiehtovin näytelmä vailla päähenkilöä, pelkkien sivuroolien avulla.
Syd Barrett oli visionääri joka syöksi musiikin aiemmasta poikkeavaan todellisuuteen. Hänen jäätyänsä tuijottamaan tyhjyyteen alkoivat muut yhtyeen jäsenet kehittää musiikillisia keinoja Tyhjän ilmaisemiseksi. Latentin sublimiteetin, osallisuuden mieluummin kuin omistavuuden, ilmekieli on loppujen lopuksi erittäin moninainen.
A Saucerful of Secrets tasapainoilee tyhjäisen ja tyhjättömän rajalla hyvin kiintoisalla tavalla. Nimikappale on kenties Pink Floydin kappaleista kaikkein mielenkiintoisin, hedelmällisen repeämisen kuva, ihmetys, yritys täyttää repeämää ja lopulta uuden tilanteen hyväkysminen. Pink Floyd kehitti luovan voiman siitä mihin Beatles sortui, hajoamisesta. A Saucerful of Secrets ja Let It Be kuvaavat samaa ilmiötä mutta toinen hiipuvassa, toinen puhkeavassa tilassaan.
Taustamuusikkous Tyhjälle poiki paljon mielenkiintoisia musiikillisia muodostelmia. Echoes syntyi tyhjästä, sen nimikin oli aluksi Nothing, sitten Son of Nothing, sitten Return of the Son of Nothing ja lopulta Echoes; kaikuja ei-mistään.
Tyhjän taustoittaminen ei-tyhjällä herättää halun käyttää fysikaalista vertauskuvaa tyhjiön säteilystä. Hetkittäin tyhjiö käy näkyväksi, Shine On You Crazy Diamond. Wish You Were Heren jälkeen Waters käyttää tyhjiön energiaa dystopian rakentamiseen. Eksplisiittisen dystooppista sisältöä kuullaan jo Dark Side of the Moonilla, Hanging on in quiet desperation.
Syd Barrett ei ollut Pink Floydin loppuun saakka vain yhtyeen symbolinen vaan tosiasiallinen johtaja – symboliikkaa on sen sijaan löydettävissä siitä, että Sydin kotiinjättämisen jälkeen orkesteri jätti lavan etuosan keskustan tyhjäksi, siinä ei seissyt kukaan. Gilmour rikkoi tabun Watersin poistuttua bändistä 80-luvulla, teki majesteettirikoksen. Ei ihme että Waters on vaikuttanut hieman äreältä! Kenties majesteettirikos auttoi orkesteria poistumaan näyttämöltä riittävän ajoissa; häpeä korvatkoon nöyryytyksen.
Gilmourista ei ollut täyttämään Barrettin saappaita muttei häntä niihin koskaan sovitettukaan, sillä yhtyeen jäsenet ymmärsivät rajoituksensa. Pink Floydin jälkeen on David Gilmour saattanut vapautuneesti tulkita nuoruudenystävänsä musiikkia.
Hienosti selvitit tyhjän tyhjäksi, luinpas blokisi toisen ja kolmannenkin kerran.
Itse olen sen verran pinnallinen?, että mulle pink floyd on ”vain” helvetin hyvää musiikkia ja jonka kuunteluun en voi kyllästyä, mulla soi alvariinsa ilman kuunteluärsytystäkin jotain tuotantonsa renkutuskohtia korvien välissä, nyt alkoi pauhata money.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoimatta itse pääaihetta (musiikki) – ja tietämättä mitään syvällisempää itse yhtyeestä – , niin päihdetyötä ammatillisesti tehneenä haluaisin ehdottaa korjausta ensimmäiseen lauseeseen (noin wikipedian antaman informaation perusteella ainakin).
”Kun Syd Barret PÄÄTTI itsenäisenä, täysivaltaisena henkilönä sekoittaa päänsä ja tuhota terveytensä LSD:llä, hän samalla sinetöi Pink Floyd-yhtyeen tavoitteet ja kohtalon.”
Luulin, että oikeistokonservatiivius kannattaa ihmisen vastuuta ensisijaisesti omasta elämästään, varsinkin mitä päihteilyn kaltaisiin ilmiöihin tulee, missä valinta on aidosti oma?
Ilmoita asiaton viesti
Sydiä ei varsinaisesti erotettu yhtyeestä, hänet vain päätettiin jättää toiminnan ulkopuolelle. Wish You Were Here -levyä äänitettäessä Syd ilmestyi studioon hölmöilemään ja katosi taas. Ei soita levyllä. Yhtyeen muut jäsenet muuttivat linjansa vuonna 2005 ja Syd sai kutsun osallistua Hyde Parkin Live 8 -konserttiin. Sydin sisaren Rosemary Breenin mukaan Syd hieman ihmetteli saamaansa kutsua koska kyseessä oli hänen bändinsä ja hän lähettää kutsuja jos näkee tarpeelliseksi.
Luovien ihmisten päihdeongelmat ovat tietenkin päihdeongelmia siinä missä muidenkin ja erityisen luovista henkilöistä suurimmalla osalla lienee jossain elämänsä vaiheessa ollut jokin päihdeongelma. Syd Barrett oli aivan erityisen luova yksilö, äärimmäisen lahjakas, ja pystyi tekemään kolme soololevyä (joista yksi ns. jämäkokoelma) vielä senkin jälkeen kun hänen käytöksensä oli muuttunut likipitäen mahdottomaksi.
On keskusteltu paljon, mikä Sydin ongelma oikeastaan oli ja mistä se oikeastaan johtui, mutta minä en näe sitä kiinnostavana puheenaiheena. Lahjakkailla ihmisillä on hermoromahduksensa ja Sydin tapauksessa huumeilla saattaa olla siihen osuutensa. Jätettyään musiikkihommat lopullisesti 70-luvun alussa Syd alkoi elää tekijänoikeustuloillaan ja rojalteillaan hiljaista elämää Cambridgessä, harrastaen nikkarointia ja maalausta. Ei siis mitään kovin hätkähdyttävää.
Olen nähnyt Sydin romahduksensa jälkeen maalaamia tauluja eivätkä ne kyllä kovin hyviä ole, sen sijaan ennen romahdusta maalatut antavat vaikutelman herkästä lahjakkuudesta jolla on kaunis viiva. Kyllä Sydin päässä jotain pimeni hiljalleen vuodesta 1967 alkaen, se lienee varmaa, mutta perspektiivin vuoksi todettakoon että varsin monella poikkeuksellisen lahjakkaalla taiteilijalla ovat poikkeuksellisuutta ilmaisevat työt syntyneet lyhyen ikäjakson sisällä; nerous ikään kuin purskahtaa esiin tyyntyäkseen taas ja joskus nukkuu siitä lähtien kokonaan. Syd on juuri tällainen tapaus.
Lahjakkaan taiteilijan elämänkaarena Sydin tarina ei ole mitenkään erityisen poikkeuksellinen, ja ainahan voimme aavistella hänen pilanneen elämäänsä päihteillä, mutta toisaalta emme me tiedä paljon mitään hänen elämänsä 30 viimeisestä vuodesta. Ainkain siskonsa mukaan hän viihtyi hiljaisessa elämäntavassaan varsin hyvin.
Jos esitämme kysymyksen, tekivätkö huumeet Syd Barrettista ohimenevästi poikkeuksellisen lahjakkaan, on minun vastattava kieltävästi, eivät tehneet, koska hänen lahjakkuutensa ilmeni jo nuoruusvuosina. En usko että päihteet tekevät kenestäkään lahjakkaampaa kuin hän jo valmiiksi on, ne voivat ohimennen toimia laajasti ymmärrettynä mielentilojen säätelytarkoituksessa. Säännönmukaisella päihteidenkäytöllä lienee aina terveydellisesti kielteinen vaikutus.
Olennaista Pink Floydin muiden jäsenten 26.1.1968 tekemässä päätöksessä on, että he jatkoivat samalla nimellä The Pink Floyd (määräinen artikkeli jätettiin nimestä pois myöhemmin). He olisivat voineet sanoa ”Tämä oli tässä, Syd jatkakoon Floydiaan ja meillä on nyt uusi bändi Kind Of Ply”, mutta näin ei tapahtunut. Ratkaisu oli täysin heidän käsissään, he jatkoivat Sydin bändissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan valiidi näkemys ja selitys. Minua ei aikoinaan, kun The Wall:sta lähtien vanhempaan päin tutustuin yhtyeeseen, kiinnostanut yhtyeen syntyhistoria eikä se silloin ollut esillä tai ajankohtainen. Musiikki oli vain hyvää. Ne vanhimmat ennen Atom heart motheria eivät oikein enää innostaneet. Nyt myöhemmin olen vähän paremmin alkuhistoriaan tutustunut.
Toinen näkemys voisi olla, että Barretin ”haamun” takia Gilmour ja Waters mahtuivat niinkin kauan samaan bändiin, ei ollut niin paljon johtajuuskiistoja.
Ilmoita asiaton viesti
http://barrettbook.com/#win
En tiedä kenen toimittama tämä on mutta oletan että tällä on Rosemary Breenin siunaus mikä ei välttämättä lupaa hyvää mutta kannattaa tarkistaa.
Ilmoita asiaton viesti