Rockin uudelleensyntymä

Neljännesvuosisadan kuoliaana virumaan ehtinyt rockmusiikki on syntynyt uudelleen. Uudestisyntymä on tapahtunut Chicagossa, mistä voi etsiä halutessaan symboliikkaa. Rockin kehdosta Mississipin alajuoksulta on ennätetty seilata jo näinkin kauas. Olisin olettanut sinänsä epätodennäköisen uudelleensyntymän tapahtuvan Argentiinassa, Itävallassa tai Japanissa, joten Amerikan Yhdysvallat tuntuu eksoottiselta vaihtoehdolta.

 

The Entrance Band Illinois’n Chicagosta on onnistunut mahdottomassa, herättämään rockin henkiin. Yhtyeen viimeisimmän albumin The Entrance Band (2009) ja muutaman Youtube-videon perusteella olen vakuuttunut bändin olevan parempaa kuin mikään muu 80-luvun alkupuoliskon jälkeen rockiksi väitetyn musiikin suunnalta maailmaan pukattu Nirvanoineen ja Pumpkinseineen.

 

The Entrance Bandin musiikissa melodiat ovat vahvoja ja melodisuus lävistää musiikin kaikki osatekijät. Guy Blakeslee laulaa kauniit sävelmänsä hyvin rehellisesti jonkinlaisen seremoniallisen hartauden vallassa ja kitarasooloissaan etenee samaisen melodiikan parissa paikoitellen jopa David Gilmourin sfääreihin, mikä on täysin epätavallista. Pieninkin teennäisyys, edes ironisessa mielessä harjoitettu, loistaa täysin poissaolollaan.

 

Paz Lenchantinin suvereeni ja musikaalinen basismi on viimeistä piirtoa myöten täydellistä ja oivaltavaa sekä melodisessa että rytmisessä suhteessa antaen musiikin harmonialle joustavuudestaan huolimatta erittäin selkeän ja eteenpäin vievän hahmon. Rumpali Derek James soittaa tempot mestarillisesti melodioiden luontaisia agogisia vivahteita kunnioittaen. Yhtyeen svengi on valtava ja soundi ei enää syvempi, sävykkäämpi, luvalla sanoen parempi voisi ollakaan. Musiikki on kotonaan eri tahtilajeissa, ilman alleviivauksia. Blakeslee hyödyntää runsaasti efektejä sortumatta musiikin luontaisesta kehyksestä ulos tunkevaan kikkailuun lainkaan. Yhtyeen jäsenet kykenevät joustavasti soittamaan toistensa lomassa ja välissä toinen toisensa musiikillista ajatusta jakaen ja jatkaen ilman pienintäkään vihjettä suomalaisille niin surullisen tyypillisestä ”kukin omalla raiteellaan” –pelaamisesta. Musiikin melodisuus tietenkin edellyttääkin tällaista! The Entrance Bandista ja The Beatlesista voi ja kannattaa alkaa puhua samassa lauseessa.

 

Edellinen arvio koskee yhtyeen viimeisintä albumia, aiemmat eivät ole niin hyviä. Nykypäivänä on jo ihme että rockyhtye kykenee tekemään hyvän levyn tällaisesta suvereenista mestariteoksesta puhumattakaan. Samalla putoaa Motörheadin Inferno minun papereissani vuosituhannen rocklevyn pallilta.

 

Paz Lenchantin on paras naispuolinen rockmuusikko koskaan laulajatkin huomioon ottaen. Hän kuuluu ehdottomasti suurten rockbasistien joukkoon eli James Jamersonin, Paul McCartneyn, John Entwistlen, Jack Brucen, John Paul Jonesin ja Geezer Butlerin seuraan. Sijoittaisin hänet Entwistlen jälkeen kakkoseksi yhdessä McCartneyn kanssa. Hän on paljon parempi kuin Carol Kaye.

 

Lenchantin on onnistunut pääsemään korkeimmalle huipulle instrumentissa joka on perusteltua mieltää miehiseksi monestakin syystä. Hänen soitossaan ei ole minkäänlaista hänen sukupuoltaan yleensä kavaltavaa helpotettuuden tuntua vaan Precisionin soundi on kauttaaltaan lavea, rokkaava ja täyteläisen musikaalinen, etten sanoisi erinomainen. Hänen melodinen oivalluskykynsä on maailmanluokkaa. Ennen Entrancea hän soitti A Perfect Circlessa ja Zwanissa, kahdessa hyvin tunnetussa yhtyeessä joita valitettavasti leimasi täydellinen kohtalaisuus.

 

Naiset ovat rockyhtyeissä soittaneet usein bassoa olletikin koska ovat taustaltaan viulisteja tai sellistejä. Kieliä on bassokitarassakin neljä ja soitto on enimmäkseen yksiäänistä toisin kuin kitarassa. Myös Paz soittaa useampaa klassista instrumenttia mutta maailma saa osoittaa kiitollisuutensa että juuri hän keksi valita bassokitaran. Kiitollisuudenvelka on samalla tasolla kuin se mitä osoitetaan Astrid Kirchherrille, joka vei eräältä liverpoolilaisbändiltä basistin niin että yksi kitaristeista pistettiin basson varteen tunnetuin seurauksin.

 

Sen verran arvaukseni rockin mahdollisen uudelleensyntymän sijainnista osui oikeaan, että Lenchantin on syntyjään argentiinalainen. Mikä tärkeintä, rockilla on vihdoin taas elämää eli jotain millä maailman nuorison voi koettaa pelastaa. Youtubeen tallenteitaan lataavat amatöörikuvaajat näyttäisivät löytäneen uuden kohdistuspisteen Pazin mekonhelmasta.

velipesonen

Olen syntynyt vuonna 1968. Olen insinööri, isä, poika ja muusikko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu