Kauneus ei ole rumuutta eikä ilo surua

Monet ihmiset haluavat tulla viihdytetyksi asioilla joista he eivät pidä. Sota- toiminta- ja kauhukirjallisuus ja -elokuvat ovat suosiossa vaikka vain harvat niiden suurkuluttajista todella haluaisivat joutua vihollisarmeijan tulituksella, rosvojoukon väkivallalla tai painajaisolioiden häirinnällä piinatuiksi.

Mikseivät ihmiset, jos kerran viihtyvät itselleen epämiellyttävien asioiden parissa, maksa kirjoista ja elokuvista joissa kuvataan yksityiskohtaisesti puliukkojen elämää, perheväkivaltaa, lasten sukupuolista hyväksikäyttöä, koulukiusaamista tai uhanalaisten villieläinten tappamista? Eikö olisikin mukava koko perheen voimin katsella elokuva jossa hyvinvoiva ja hymyilevä suomalaisperhe ajelee maastoautolla pitkin savannia ja ampuu elefantteja kuoliaaksi jättäen ruhot aurinkoon mätänemään? Eikö se olisi paljon mukavampaa kuin sotamies Koskelan viisaudet tai loputtomat kungfu-tappelut? Norman Bates tai Hannibal Lecter? Eikö olisi hauska katsella ruudulta kun pariskunta vakain tuumin ja selvin päin riistää jälkikasvuaan seksuaalisesti ja kasvattaa tästä kauppatavaraa, korkealla hinnalla myytävää orja-ainesta? Mikä ihme siinä on ettei kelpaa?

Samaan aikaan tervettä sukupuolisuutta problematisoidaan ja sulkeistetaan. Samat henkilöt jotka arvostavat pieksämistä ja kidutuksia kammoksuvat alastomuutta jos se ei sisällä sivuvivahteita, jos se vain on. Seksi ja väkivalta ovat molemmat osa elämää ja tapahtuvaa todellisuutta mutta toinen niistä on miellyttävä, toinen epämiellyttävä ilmiö ja näistä kahdesta se epämiellyttävä nauttii korkeampaa arvostusta toimien suorastaan sosiaalisen arvon mittana.

Pornon vastustajat vetoavat useimmiten siihen että pornossa kauniista asioista tehdään rumia tai luonnollisista epäluonnollisia. Väitteet ovat outoja koska porno enimmäkseen hyödyntää keskimääräistä kauniimpia ja hyväkuntoisempia kehoja joissa yleensä ei ole mitään erityisen epäluonnollista. Jos ja kun paheksujat ovat usein samoja henkilöitä joille itselleen epämiellyttävien väkivaltavisioiden kuluttaminen on mieluisaa, heidät saisi hyväksymään oman seksuaalisuutensa panemalla heidät seuraamaan haisevien ja tautisten puliukkojen suorittamaa joukkoraiskausta. Voisi kuulla syöpäläisten sinfonian ihollaan, tuntea loiseliöiden kurnutuksen sisikunnassa.

Puliukoille olisi siis käyttöä viihdeteollisuuden palveluksessa. Myös vaimonhakkaajat, lapsenraiskaajat ja väärämieliset komentelijat ilmoittautukoon.

Kuten arvata saattaa on kulttuuriväki tässäkin kohtaa peninkulmamitalla tavallista taiteen- ja sukankuluttajaa edellä. Harmi vain ettei heidän tarjoilemansa räyhä kiinnosta kovin suurta yleisöä, itse asiassa se kiinnostaa vain heidän omaa sisäpiiriään joka on valveutuneisuudessaan vaihtanut zombit ja "eskapistiset" toimintasankarit pontikankeittäjiin ja kirvessurmaajiin. Kulttuuriväen sisäpuolelle on muodostunut väkivaltasnobistinen umpio jonka tuottama ja kuluttama aggressio on mukamas jalostuneempaa kuin muiden. Nämä ihmiset päättävät mm. kulttuurimäärärahojen kohdentamisesta maassamme.

Sankaruus ei ole vain sankaruutta sodassa vaan yleensä elämässä. Uskottavuuden lunastaa henkilö joka kykenee typistämään – amputoimaan – sankaruuden pohjimmiltaan väkivaltaiseksi fetissiksi. Tällainen ihminen on taistelija, arjen sankari. Myös uskottavuudesta itsestään on tullut fetissi, tyhjä uskonkappale jonka kriteerit määrittyvät kulloinkin muodissa olevan keikaroinnin perusteella. Mitä epäuskottavampi olet, sitä uskottavammaksi muutut.

Väkivaltasnobismin suurin hyöty on että se auttaa ylläpitämään raukkamaisten moraalia. Tarkemmin sanoen moraalikoodia tai moraalikoodin pilakuvaa jonka ainoa sisältö on että sen haltijat ovat parempia kuin muut. Väkivaltasnobit ovat yli-ihmisiä jotka antavat palttua yhtä lailla enemmistön sääntömoraalille kuin vähemmistön harkintamoraalille. Todellisuudessa muuta kuin harkintamoraalia ei ole eikä tule. Väkivaltaviihdettä suurkuluttamalla voi päästä bubbling-underiksi, ehdolle yli-ihmisten joukkoon.

Mielikuvitus on terve ilmiö ja voimavara jonka kahlitsemisessa kilpailevat kaikki kynnelle kykenevät tahot. Kirkko, koululaitos, moderni psykologia, yhteiskunnan yläkerrokset ja niihin pyrkivät. Sosiaalinen kuntoisuus on luotettavuutta joka mitataan mielikuvituksen köyhyydessä ja moraalin vähäisyydessä. Kirkon tarjoilema äärimmäisen voimakas väkivaltainen fetissi, kidutettu mies naulattuna ristiin, on saanut lukuisia haastajia. Voimakkaan yksittäisen väkivaltasymbolin puutteessa olisi hyödynnettävä useampia pienempiä. Syntyy elämäntapa jossa subliimi väkivalta sosiaalisine eristämisineen ja henkisine luhistamisineen korvautuu eksplisiittisen väkivaltaisten mieli- ja kielikuvien jonolla. Käyhän se niinkin joskaan epämiellyttävien asioiden arvostus ei siitä vähäisemmäksi muutu.

Mielisairaan harhat eivät yleensä ole kiinnostavia mutta jotain vallitsevan kulttuurin, joka on väkivaltakulttuuri, ankeudesta kertonee että terveen henkilön vilkas mielikuvitus herkästi halutaan leimata sairaaksi ja näin sulkeistaa tietyn ammattiryhmän, psykiatrien, hoidettavaksi erityiskysymykseksi. Muutama vuosi sitten televisiossa pyöri mainos joka oli niin lennokas että sen ajateltiin kuvaavan mielisairaan harhoja. Sen ja muiden vastaavaksi miellettyjen mainosten kieltämiseksi kampanjoi äänekkäästi muiden muassa kasvoistaan uistin- ja ihostaan käärmenäyttelyn tehnyt Hannele Laine, joka mainosti yritystoiminnassaan suorittavansa mm. terveiden ruumiinosien amputointeja. Hänen tapauksessaan mielisairaus on tabu joka olisi suljettava tietoisuuden ulkopuolelle mutta jäsenten pätkiminen sen sijaan leppoisaa arkirutiinia.

Sukupuolisuus on eksistentiaalisuutta jonka hyväksyttävyys perustuu ajatukseen väkivaltaisuuden kompensaatiosta. Meille uskotellaan että väkivaltainen kuvasto peilaa sukupuolisia vaistojamme. Hölynpölyä. Tällainen käsittämättömyys on mahdollista vain vinksahtaneissa olosuhteissa joissa vastenmielisyys on toivottavampaa kuin myötenmielisyys, rumuus toivottavampaa kuin kauneus. Todellisuudessa kauneus on olemukseltaan ongelmatonta ja ongelma on sillä joka mittaa kauneutta rumuudella koska hänelle rumuus on ensisijaista.

Vaikka ihmislaji kärsiikin moraalin puutteesta, ei kauneus sillä häviä kuin näiden surkimusten omista mielistä. Itsesuojelu ei edellytä väkivallan palvontaa eikä ilo ole surua.

velipesonen

Olen syntynyt vuonna 1968. Olen insinööri, isä, poika ja muusikko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu