Old music is outselling new – and it's about the time

"Home taping is killing record companies – and it's about the time" luki joidenkin punklevyjen sisäpusseissa 90-luvun alussa. Eipä kuolleet levy-yhtiöt kasettiäänittäjiin, sen sijaan onnistuivat tappamaan musiikin. Yllä siteeraamani punkjulistus oli itse asiassa väännös levy-yhtiöiden itsensä hieman aikaisemmin äänilevyjen sisäpusseihin painatuttamasta tekstistä "Home taping is killing music". Mikä todellisuudessa tapahtui olikin "Record companies killed music before anyone else did". Varma merkki tästä on, että viime vuonna Amerikassa yli 18 kuukauden ikäisten äänitteiden myynti ensimmäistä kertaa historiassa ohitti uusien äänitteiden myynnin. Kuinkas se olikaan, vanha ja uusi eivät lyö kättä ja vanhassa vara parempi.

Jo kauan on ollut selvää että vilkaisu äänitteiden tämänviikkoiseen myyntilistaan ja viidenkymmenen vuoden takaiseen vastaavaan, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, hahmottuu lähinnä laatuerona. Tästä marmattajat kuten minä on joskus haluttu leimata fossiileiksi jotka eivät tajua uutta musiikkia. Kyllä me tajuamme sen olevan roskaa. Kvantisoitua höpinää jossa ei ole soittimen tai ihmisen ääntä.

Samaan aikaan musiikin laadun vihoviimeisen romahtamisen kanssa on musiikkibisnes muuttanut muotoaan. Ennen levy-yhtiöt etsivät solisteja ja yhtyeitä jotka voivat sitten muokata omien tarkoitusperiensä mukaisiksi, viime aikoina ne ovat etsineet varastettavaa materiaalia jo hallinnoimilleen "artisteille". Kenties tietotekniikan kehittyminen on osaltaan ainakin helpottanut tällaista vaihdosta; valtavaa määrää erilaisia musiikin ja sanoitusten pätkiä ja niiden aiheita on mahdollista pyörittää koneissa hyvin monin tavoin. Tällä on jo kauan sitten lakannut olemasta mitään tekemistä ns. säveltämisen kanssa, eihän iskelmiäkään ole viitsitty säveltää enää 60-luvun alkupuolen jälkeen. Kun elementtirakenteisella makkarapötkölläkin pärjäilee.

Nuorten puheisiin on ilmestynyt uudenlaisella sisällöllä ladattuja termejä, heidän keskuudessaan "vanhan musiikin kuuntelija" on alkanut tarkoittaa asenteiltaan enemmän tai vähemmän homogeenistä nuorisoryhmää jonka jäseniä yhdistää tiedostettu tyytymättömyys nykymusiikkiin. Että nuoret alkavat kyllästyä nykytarjontaan on upeaa koska se kertoo musiikin jälleen alkaneen merkitä nuorille jotain – kaiken video- ja roolipelaamisen jälkeen – ja että kohta tulee uutta nuoren polven itsensä tekemää musiikkia joka on sekä laadukasta että suosittua. Näin toivon.

Rockmusiikin historiasta on ns. englantilainen versio joka on mielestäni paras. Se on myös lyhyin:

"Ensin tuli Elvis, sitten Beatles ja sitten Sex Pistols. Sitten ei tullutkaan enää mitään."

Nuo kolme ovat samalla ne rocknimet joiden pääasiallisilla tekemisillä, musiikilla, on ollut länsimaissa yhteiskunnallista vaikutusta. Sosiologien hellimät marginaaliryhmien tyyli-ikonit ovat osa ongelmaa nimeltä musiikin kuolema ja heistä en tässä puhu. Elämme uuden murroksen kynnyksellä.

Nykyteknologia mahdollistaa aikaisempaa paremmin taiteilijan itsensä myydä musiikkiaan ilman levy-yhtiön "apua". Sosiaalinen media suorastaan huutaa uusien markkinoinnillisten ideoiden perään. Toivotan onnea vanhan musiikin kuluttajille, tehkäähän sitä uutta musiikkia kun ei sitä kukaan muu enää osaa tehdä.