Säilytä cd-levysi – hyvin

1980-luvulla alettiin ensin puhua Philipsin CD-äänilevystä, pian CD-levystä kunnes sitten 1990-luvulla kirjaimet muuttuivat pieniksi ja kirjoitettiin cd:istä. Jostain syystä pitkäsoittoformaattina cd:tä edeltäneestä LP-vinyylilevystä ei koskaan tullut lp:tä. Ihmiset joille sanasta “vinyyli” oli tullut äänitteen synonyymi puhuivat pitkään DC-vinyyleistä ja taitavat puhua edelleen. 

Cd on optisesti luettava digitaalinen, se on epäjatkuva, ääniteformaatti jonka bittitaajuus on tutkimusten mukaan erittäin todennäköisesti hyvin lähellä ihmisen kuuloaistin erotuskyvyn ylärajaa. Tämä tarkoittaa että ihminen huomaa signaalin huononemisen muttei ehkä sen paranemista, jos lähtökohtana on cd ja äänenlaadun mittana pidetään resoluutiota eli informaation “tiheyttä”. Cd:tä korkeamman resoluution formaatit (SACD, DVD-Audio, Blu-Ray Audio) kuulostavat cd:tä paremmalta oletettavasti siksi että nuo levyt on masteroitu hifisteille siinä missä cd:t yleensä masteroidaan matkaradion tasoisia toistolaitteistoja ajatellen. 

Verkkolataukset ja suoratoisto jylläävät äänitemarkkinoilla tänään täysin suvereenisti. Kun markkinoille tulee jokin uusi vimpain, ihmiset yleensä luopuvat vanhasta vimpaimestaan saadakseen tuon uuden. Savikiekkojen kuuntelijat vaihtoivat 45 ja 33 kierroksen mikrourallisiin vinyylilevyihin ja tulivat samalla riippuvaisiksi sähkövoimasta. Vinyylien omistajista osa vaihtoi c-kasettiin ja olipa niitäkin jotka vaihtoivat hieman myöhemmin vinyylilevynsä tai c-kasettinsa videonauhoihin koska televisiota on niin hauska katsella. Varsinainen suursiivous nähtiin 80-luvun lopulla kun mattimyöhäset vaihtoivat vinyylinsä cd:hen. 

Koska cd on digitaalinen formaatti, sen sisältämän informaation voi tallentaa tietokonelaitteen kovalevylle ja näppärästi myydä itse levyn edelleen. Tämä yhdessä ruohonjuuritason vinyyliharrastuksen kanssa piti osaa levydivareita joten kuten hengissä osana niistäkin vuosista kun cd oli äänitemarkkinoilla kunkku. Nettilataukset ja suoratoisto ovat olleet johdossa viimeiset kymmenen vuotta ja cd:istä on alettu luopua myös tallentamatta niitä kovalevylle: mitä sitä itselleen tallentamaan kun joku muu tekee sen puolestasi?

Nettilataukset ja suoratoisto käyvät kuitenkin vaivihkaa omaa sotaansa äänenlaatua vastaan. Cd:n tasoista ja sen ylittävääkin suoratoistoa on jonkin verran tarjolla mutta onko kovinkaan moni mitannut todellisia bittitaajuuksia monenkirjavassa erilaisten muunninten ja langattomien ja langallisten välilaitteiden sekamelskassa? Tänään henkilö saa onnitella itseään jos saa karvalakkitason suoratoiston pelittämään enimmäkseen häiriöttömästi kotistereoissa (yleensä ei saa). 

Entäs kovalevylle tallentaminen. Parhaatkin kovalevyt kiukuttelevat ja hyytyvät käytössä yllättävän nopeasti ja kovalevylle olisi aina oltava “backup” eli toinen kovalevy joka – todennäköisesti – toimii sillä hetkellä kun varsinainen kovalevy on juuri hetki sitten lauennut. Nykyään backup on herkästi ns. pilvessä mistä seuraakin seuraava ongelma eli kysymys: jos pilvipalvelun ylläpitäjä tosiasiassa hallitsee minun tiedostojani, eikö tilanne ole täsmälleen sama kuin suoratoiston tapauksessa, jossa käyttämäni tiedostot ovat suoratoistopalvelun hallussa? Molemmat ovat liikeyrityksiä joiden intressi on jokin muu kuin sinun paapomisesi.

Sitä paitsi muistaakseni cd:n kopioiminen on laiton teko joten lukekaatten edellinen kappale sillä silmällä.

Vinyyliharrastus ei ole milloinkaan kadonnut kokonaan ja tänään se on loivassa nousussa. Äänitteen julkaisija pallottelee suoratoiston ja vinyylin kesken ja yleensä julkaisee tekeleensä digitaalisena verkossa ynnä sitten jonain houkuttelevuutta lisäävänä erikoisversiona vinyylille kaiverrettuna. Kumpikaan vain ei edusta mitään äänentoiston huippua. Suoratoisto on riippuvainen tietoverkon toimimisesta ja verkon toimintahäiriöt ovat yleisempiä kuin cd-soittimien toimintahäiriöt. Entäpä kriisin sattuessa, jos valtio ottaa verkon omaan käyttöönsä; cd-harrastaja voi edelleen kuunnella korkealuokkaista ääntä niin kauan kuin sähkövoimaa riittää. 

Cd:t kannattaa ihmisen omistuksessaan pitää ja kalibroida kuuntelulaitteensa ja oma kuulonsa cd:n avulla. Varteenotettava vaihtoehto cd:lle on savikiekko eli vanhan liiton sellakka-vahalevy, jonka toistamiseen ei sähköä tarvita. Jos onnistut vielä löytämään jostain Elviksen laulamia savikiekkoja niin saat lisäiloa tiedosta että analogisuutensa takia savikiekko on todellisessa fyysisessä kontaktissa Elviksen kurkun kanssa. Koska digitointia ei ole tapahtunut välissä, voi ketjuun laulaja-mikrofoni-nauhuri-äänilevy-kovaääninen-kuulijan korva suhtautua dominopalikoiden ketjuna, jossa ensimmäinen ja viimeinen koskettavat toisiaan sillä hetkellä kun kaikki palikat on käännetty nurin.