Inkeri, Inkerini.
Luin tämän nimisen Aale Tynni kirjoittaman kirjan.

Aale Tynni, kuka hän?

Aale Maria Tynni-Haavio (o.s. Tynni, vuosina 1940–1960 Tynni-Pirinen; 3. lokakuuta 1913 , Inkerinmaa, Venäjä – 21. lokakuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko, suomentaja sekä olympiavoittaja Lontoon olympialaisista 1948.

Tynnin äiti oli Lilja Maria Piipponen ja isä Kolppanan seminaarin johtaja Kaapre Tynni. Tynnin perhe asui Inkerissä vuoteen 1919, jolloin he muuttivat Suomeen.

– Näin kertoo Wikipedia.

Aale Tynnin oman kertomuksen mukaan hänen esivanhemmat olivat muuttaneet aikoinaan Suomesta Inkeriin ja sukujuuret liittyvät molempiin Inkerin luterilaisiin heimoihin: hänen isänsä Kaapre Tynni oli savakko ja äitinsä Lilja Maria Piipponen äyrämöinen.

Kirjasta lainattua:

Synnynmaani ja varhaislapsuuteni maailma oli Inkerinmaa, Ingermanland, Ingria. Se oli suomensukuisten heimojen ikimuistoisista ajoista asti asuttama aluetta Suomenlahden etelärannalla. Inkerinmaan geopoliittinen asema teki siitä sotanäyttämön muinaisajoista lähtien…

Olen yrittänyt kirjassani luoda kuvaa siitä Inkeristä, joka oli ja jota ei ole enää. Se oli sukuni tuntema Inkeri ja se Inkeri, jonka kulttuurin kohottaminen oli isäni elämän keskeinen sisällys.Olen sijoittanut joukkoon myös omia vähäisiä muistojani varhaislapsuuteni ajoilta.Niin merkityksettömiä kuin ne ovatkin, monet niistä liittyvät tärkeisiin ajan tapahtumiin.

Lapsuuden kylä

Aale Tynnin lapsuuden kylä oli Venjoen Pääsölä Inkerissä.
Venjoen seurakunta on yksi vanhimmista Inkerin seurakunnista, joka oli perustettu vielä Ruotsin vallan aikana vuonna 1641. Venjoen komea kivikirkko muistutti Helsingin Johanneksen kirkkoa. Kirkko oli valmistunut vuonna 1885 ja sinne mahtui 1’100 sanankuulijaa.

Siellä Venjoen kirkosa istuivat vuodesta toiseen joka sunnuntai isoäitini Anna Piipponen ja isotätini Katri Karvonen … he olivat sisaruksia Pietari Luukkosen tyttäriä Vanha-Moision (Старое Мозино) kylästä.

Venjoen kirkon kylä, Pääsölä, on Inkerin maisemista parhaiten säilynyt muistoissani. Siellä äitini syntymäseudulla, hänen vanhempiensa hoivissa, me tyttärenlapset usein vietimme pitkiä aikoja, varsinkin kesäisin.Niinpä minun mielessäni Venjoella aina on kesä, se on lämmin, valoisa, ihana paikka… Venjoen idylli, iäksi mennyt.

Isoäiti

Aalle Tynni muistelee lempeästi kirjassaan isoäitiään:

Isoäitini ”Venjoen mummon” muistan hyvin…
Usein istuin pallilla navetassa ja katselin, kuin mummo lypsi lehmänsä Sorjaa… Kun mummoni kävi luonamme Suomen Pukinmäellä vuonna 1923, hän kertoi minun kerran sanoneen hänelle: ”Mieko kasvan, ni mie lypsän, ni sit ei mummon ennää tarvitse lypsää. ”Lupaus on jäänyt täyttämättä. Isoäitini palasi Venäjälle… Meidän ei ollut mahdollista käydä hänen luonaan ja, eikä hän saanut lupaa muuttaa Suomeen… hän katosi jäljettömiin kymmennien tuhansien muiden inkeriläisten tavoin.

Äiti ja aatteellinen kansallinen työ

Aale Tynnin äiti Lilja Maria Piipponen oli syntynyt Venjoella vuonna 1886, kävi 2-vuotiset opettajakurssit Tsarskoje-Selossa (Царское село) valmistuen kansankouluopettajaksi.

Äitini nuoruuden ajoissa oli paljon iloa ja valoa. Oli Venjoen idyylliset maisemat, nuorten retket ja juhlat, sukulaiskutsut… vieraanvaraisessa talossa, joka oli suvunkeskeinen paikka… Ja ennen kaikkea oli se aatteellinen kansallinen työ, joka yhdisti kaikki Inkerin suomalaiset opettajat. Jokainen tunsi olevansa omalla paikallaan tärkeä kulttuurityöntekijä, jolla oli osavastuu Inkerin kansan tulevaisuudesta.Vähäisen lastenkoulun opettaja olisi tuskin tätä niin selvästi tajunnut ilman Inkerin kansallisia juhlatilaisuuksia. Tämä tietoisuus syntyi ja vahvistui suurissa yhteentulo-tilaisuuksissa, joista tärkeimmät olivat Inkerin laulujuhlat.

LALUJUHLAT

Inkeriläiset olivat laulava kansa, Inkerinmaalla vielä osattiin laulaa vanhalla tavalla kirjoitti aikoinaan Taneli Europaeus (1820 – 1884), joka oli suomalaisen kansanrunouden kerääjä, kielitieteilijä ja arkeologi.

Tärkeä rooli Inkerin kulttuurikehityksessä oli laulujuhlien järjestäminen. Niitä oli pidetty kuutena kesänä:

• 1899 Skuoritsassa,
• 1901 Tuutarissa,
• 1903 Venjoella,
• 1908 Tyrössä,
• 1910 Keltossa ja
• 1913 Kolppanassa.

Niille saavuttiin tuhansittain joka puolelta Inkeriä, ja kaikille mukaan olleille ne olivat unohtumattomia juhlia.
Lilja Piipposelle niistä tuli ratkaiseva elämys. Sillä laulujuhlilla hän tutustui tulevaan puolisonsa Kaapre Tynniin. Se tapahtui kolmansilla laulujuhlilla jotka pidettiin Venjoella 27. – 28.6.1903.

”Vapaa Karjala” ja ”Inkeri v. 1934″ kertoo tästä laulujuhlasta seuraavalla tavalla: ” Entiseen tapaan juhlat alettiin jumalanpalveluksella. Päivän ohjelmassa oli kuorojen sekä torvisoittokuntien esityksiä sekä Minna Ganthin näytelmä ”Työmiehen vaimo”.

Toisen juhlapäivän ohjelma alkoi kirkkokonsertilla, minkä jälkeen marssittiin juhlakentälle. Seminaarin johtaja maisteri FR. Heiskanen piti juhlapuheen. Laulukilpailuihin otti osaa kahdeksan kuoroa. Lopuksi laulettiin Maamme ja Nouse Inkeri.

Lilja Piipposen ja Kaapre Tynnin häät:

Sitten olivat Lilja Piipposen ja Kaapre Tynnin häät:

Tanssia ei tuon ajan inkeriläisten juhlissa useinkaan ollut, sen sijan harrastettiin viattomia piirileikkejä. Kaapre Tynni pyöritti Lilja Piipposta piirissä ja lauloi: Heilini on kuin omena, omena, eikä se minua kommenna” sekä ”Heilini on kuin puolukka, puolukka, puolukka eikä se minusta luovukkaan, luovukkaan. Eikä nuori Lilja Piipponen enää pystynyt luopumaan…

Inkeriläinen kronikka

Kirjassaan Aale Tynni kertoo paljon omista isovanhemmista ja vanhemmistaan heidän maailmasta ja toiminnasta, mutta sen lisäksi
hän antaa paljon sijaa Inkerinmaan historialle 1600-luvulta alkaen ja sen nimen selvitykseen, joka on peräisin muinaisuudesta. Sen selvittely vie lukijan kronikoiden ja tarujen aikaan.

Siihen mahtuvat niin äyrämöisten ja savakoitten muuttaminen Inkerinmaalle ruotsinvallan aikana, niin myös Inkerin kansan kukoistuskausi ja kulttuurityö Inkerin maaseudulla. Pietarin suomalaisten yhdistystoiminnalle, jossa oli hänen isänsä Kaapre Tynnin tärkeä toimintakenttä.

Kirjaan mahtuu myös kausi jolloin inkeriläiset taistelivat vapaussodassa 1919,jonka hävisivät ja pakolaisina siirtyivät Suomeen…

Kaapre Tynni kirjoitti vuonna 1929 muistelmateoksessaan:

”Satoja, jopa tuhansia pakolaisia vyöryi-peräytyvän sotajoukon edellä, välissä ja perässäkin kostonhimoisten bolsevikkijoukkojen tieltä”

Aale Tynnin vanhemmilla oli jo viisi lasta kun he lähtivät Inkeristä, ja Suomessa syntyi vielä kaksi.

Pieni tyttö pakolaisena:

Aale Tynni muistelee:

”En muista pelänneeni eikä tämä matka kuvastu mieleeni mitenkään erityisen surullisena. Olin liian pieni ja äitini turvassa. Muistiini on jäänyt vain yksi ahdistava kuva alkumatkalta: jossakin oli tie, jolla oli loppumattoman pitkä pakolaisjono. Toiset kulkivat hevosella kuten me, toiset, paljon useammat, jalan. Näin pienen huivipäisen tytön, ikäiseni tai vieläkin nuoremman, jolla oli jalassa huopikkaat ja yllään pitkä tumma takki. Tyttö itki eikä tahtonut enää kävellä. Hänen tuskastuneet vanhempansa kivahtelivat hänelle, minun mielestäni tylysti, ja sanoivat lopulta” sitten saat jäädä”.

”Jättävätkö he tosiaan tuon tytön” kysyin äidiltäni, kun lapsi alkoi jäädä yhä enemmän jälkeen. ”Eivät varmastikaan” sanoi äitini…

Kun puhutaan väestönsiirrosta ja pakolaisten joukkokuljetuksista, näen aina silmissäni tuon pienen tytön, joka itki pitkän pakolaisjonon jäljessä.

Mielenkiintoinen kertomus

Minulle Aale Tynni oli lähes tuntematon persoona, mutta ”Inkeri Inkerini” kirjan mukaan sain tutustua mielenkiintoiseen kertomukseen hänen ja koko hänen sukuunsa elämään.

Oli taas kiva kulkea kirjoittajan mukaan niillä seuduilla ,josta Aale Tynni ja hänen vanhemmat ja isovanhemmat ovat kotoisin, koska ainakin noin parikin kymmentä vuotta liikuin samoilla paikkakunnilla ja seuduilla, kuljin samoja katuja ja kävelin kylien polkuja. Asuin Hatsinassa, joka on ollut Kaapre Tynnin kotikaupunki ja tein opettajan työtä Hatsinan Pedagogisella opistolla, rakennuksessa, jossa aikoinaan sijaitsi tsaarin vallan aikana ensimmäinen suomenkielinen pedagoginen opisto Venäjällä. Nyttemmin se on venäjänkielinen.

Sattuikin niin, että tämä blogi menee rinnakkain äsken kirjoitetun ”Hyvästi Inkeri” -blogini kanssa, jonka päähenkilö Matti Taina oli myös niiltä seuduilta, eli Venjoen seurakunnan neuvoston jäsenenä…

Suosittelen lämpimästi kirjaa Inkerin suomalaisista ja Inkerin historiasta kiinnostuneille.