Auringon Valo On Elämää

Sisällys:

• Auringon Valo On Elämää
• Aa­mui­nen au­rin­gon va­lo on tär­keä
• Näin Saat Au­rin­gon­va­loa Oi­kein
• Au­rin­gon­va­lon Hai­tat
• Ud­mur­tia ja Vuo­si 1942
• Vuosi 1953. Opiskelu Ammattiopistossa.
• Uimaretki Rostovissa
• Ilta Majoituksessa
• Paluumatka Igomeliin.
• Kenellä kaunein rusketus?
• Melontaa kajakilla

Jo­kai­nen meis­tä on jo pit­kään tien­nyt, et­tä Au­rin­gon Va­lo on elä­mää. Lä­hes kaik­ki maan or­ga­nis­mit (kuu­lem­ma, lu­kuun ot­ta­mat­ta joi­ta­kin bak­tee­ri­tyyp­pe­jä) elä­vät ja li­sään­ty­vät ult­ra­vi­olet­ti­va­lon vai­ku­tuk­ses­ta ja kuo­le­vat sen puut­tu­es­sa.

Au­rin­gon sä­tei­lyä on tut­kit­tu ja tut­ki­vat edel­leen, jo­ten ne vii­saam­mat ker­to­vat meil­le, et­tä Au­rin­gon sä­teet vai­kut­ta­vat eri­tyi­ses­ti elä­vien or­ga­nis­mien so­lui­hin ai­heut­ta­en nii­den kas­vun ja ke­hi­tyk­sen.

Va­lon vai­ku­tuk­ses­ta ih­mi­sen or­vas­ke­den so­lut (epi­der­maa­li­set so­lut) erit­tä­vät me­la­nii­nia, mi­kä puo­les­taan luo suo­jaa­van es­teen, jo­ka es­tää sä­tei­den tun­keu­tu­mi­sen ihon sy­vem­piin ker­rok­siin. Ter­ve or­vas­ke­si pys­tyy it­se­näi­ses­ti pi­dät­tä­mään jo­pa 20 % UV-sä­teis­tä, eli rus­ke­tus, jo­ta ihai­lem­me niin pal­jon ke­säl­lä, on vain ke­hon suo­ja­re­ak­tio au­rin­gon va­lon hait­ta­vai­ku­tuk­sia vas­taan.

Ihon vai­ku­tus­ten li­säk­si ult­ra­vi­olet­ti­va­lo vai­kut­taa myös mo­niin ke­hon si­säl­lä ta­pah­tu­viin pro­ses­sei­hin. Sen vai­ku­tuk­ses­ta se­ro­to­nii­nin, on­nel­li­suus­hor­mo­nin, ja me­la­to­nii­nin, uni­hor­mo­nin, tuo­tan­to li­sään­tyy, mi­kä vai­kut­taa hor­mo­ni­toi­min­nan ja kes­kus­her­mos­ton toi­min­taan.

Tie­däm­me, et­tä au­rin­gon­va­lol­la on poik­keuk­sel­li­nen vai­ku­tus D-vi­ta­mii­nin syn­tee­siin, jo­ka vai­kut­taa hor­mo­nien tuo­tan­toon, osal­lis­tuu ai­neen­vaih­dun­tap­ro­ses­sei­hin ja var­mis­taa fos­fo­rin ja kal­siu­min imey­ty­mi­sen.

Tut­ki­jat ovat kui­ten­kin tul­leet sii­hen tu­lok­seen, et­tä päi­vit­täi­sen D-vi­ta­mii­ni­an­nok­sen tuot­ta­mi­sek­si riit­tää, et­tä kas­vot ja kä­det al­tis­te­taan au­rin­gon­va­lol­le 15 mi­nuu­tik­si päi­väs­sä päi­vän­ta­saa­jan le­vey­sas­teel­la. Kau­ka­na päi­vän­ta­saa­jas­ta ole­vien alu­ei­den asuk­kaat voi­vat kor­va­ta tä­män vi­ta­mii­nin puut­teen ot­ta­mal­la syn­teet­ti­siä lääk­kei­tä ja eri­lai­sia ra­vin­to­li­siä.

Aa­mui­nen au­rin­gon va­lo on tär­keä

Sain­pa kä­sii­ni erän tut­ki­muk­sen, jo­ka ko­ros­taa aa­mu­au­rin­gon vai­ku­tuk­sen tär­keyt­tä ih­mis­ke­hoon. Sen on teh­nyt neu­ro­tut­ki­ja ja Stan­for­din yli­opis­ton pro­fes­so­ri And­rev Hu­ber­man. Hän neu­voo ih­mi­siä me­ne­mään

• jo­ka aa­mu edes muu­ta­mak­si mi­nuu­tik­si ulos

saa­maan vä­hän aa­mu­au­rin­gon va­loa.

Tääl­lä kons­til­la saa pa­rem­man kes­kit­ty­mis­ky­vyn ja enem­män ener­gi­aa. Hu­ber­man kut­suu kik­kaa “pe­rus­ta­van­laa­tui­sek­si voi­ma­työ­ka­luk­si, jo­ka var­mis­taa vir­key­den päi­vän ai­ka­na ja hy­vän yöu­nen.”

Hu­ber­ma­nin Hu­ber­man Lab-pod­gast on saa­vut­ta­nut vii­me vuo­si­na suo­si­ota tar­jo­amal­la kuun­te­li­joil­le tie­tee­seen pe­rus­tu­via työ­ka­lu­ja ar­jen ehos­ta­mi­sek­si, ker­too ame­rik­ka­lai­nen lii­ke-elä­män leh­ti Inc.

– “Au­rin­gon­va­lo vai­kut­taa suo­raan mie­li­alaam­me, uneem­me, ky­kyym­me he­rä­tä ja kes­kit­tyä, hor­mo­ni­ta­soi­him­me, im­muu­ni­jär­jes­tel­määm­me ja ky­kyym­me sel­viy­tyä stres­sis­tä”, Hu­ber­man ker­too Lab-net­ti­si­vus­tol­la.

– “Pi­dän aa­mu­au­rin­gon kat­se­lua vii­den tär­keim­män toi­men­pi­teen jou­kos­sa yh­des­sä, unen, lii­kun­nan, ra­vin­non saan­nin ja ih­mis­suh­tei­den kans­sa, jot­ka tu­ke­vat mie­len­ter­veyt­tä, fyy­sis­tä ter­veyt­tä ja suo­ri­tus­ky­kyä.”

Lu­kui­sat muut­kin tut­ki­jat ja tut­ki­muk­set puol­ta­vat Hu­ber­ma­nin neu­voa.

Näin Saat Au­rin­gon­va­loa Oi­kein

Hu­ber­man muis­tut­taa, et­tä au­rin­gon­va­loa tai mi­tään muu­ta­kaan kir­kas­ta va­loa koh­ti ei kos­kaan kan­na­ta kat­soa suo­raan, jot­tei va­hin­goi­ta sil­mi­ään.

Au­rin­koi­se­na päi­vä­nä Hu­ber­man suo­sit­te­lee ul­ko­na olei­lua vä­hin­tään 5 – 10 mi­nuu­tin ajan, mut­ta pil­vi­sel­lä sääl­lä ul­ko­na pi­täi­si viet­tää 15 – 20 mi­nuut­tia.

– Jos he­räät pi­me­äs­sä tai sää es­tää si­nua me­ne­mäs­tä ulos, sy­ty­tä mah­dol­li­sim­man mo­net kirk­kaat si­sä­va­lot. Sit­ten me­ne ulos he­ti kun au­rin­ko pais­taa, Hu­ber­man neu­voo.

– Ko­tiym­pä­ris­tön kirk­kaat kei­no­te­koi­set va­lot ei­vät kui­ten­kaan ole tar­peek­si kirk­kai­ta kyt­ke­äk­seen pääl­le kor­ti­so­li- ja mui­ta he­rää­mis­me­ka­nis­me­ja, joi­ta ih­mi­nen tar­vit­see päi­vä al­ku­puo­lel­la.

Näin siis neu­ro­tut­ki­ja ja Stan­for­din yli­opis­ton pro­fes­so­ri And­rev Hu­ber­man ker­too ja neu­voo mei­tä käyt­tä­mään au­rin­gon­va­loa tur­val­li­ses­ti ja hyö­dyl­li­ses­ti ko­ko eli­mis­töm­me hy­väk­si!

Au­rin­gon­va­lon Hai­tat

Tie­däm­me hy­vin, et­tä au­rin­gon­va­lo ei kui­ten­kaan voi ol­la vain hyö­dyl­lis­tä, vaan lii­al­li­nen käyt­tö voi myös ai­heut­taa eri­lai­sia sai­rauk­sia ih­mis­ke­hos­sa. No, niis­tä ei kui­ten­kaan läh­de­tä poh­ti­maan täs­sä blo­gis­sa, mut­ta ha­lu­an ker­toa omis­ta ko­ke­muk­sis­ta — niin, ikä­väm­mäs­tä pääs­tä — kuin myös ki­vas­ta rus­ke­tuk­ses­ta, jo­ta ihai­lem­me niin pal­jon ke­säl­lä, jo­ka muu­ten tut­ki­jan mu­kaan on­kin vain ke­hon suo­jaa­va re­ak­tio!

Ud­mur­tia ja Vuo­si 1942

Synk­kä­nä syk­sy­nä 1941 pa­kos­ta jou­duim­me läh­te­mään In­ke­ris­tä ko­dis­tam­me evak­koon ja lä­hes kuu­kau­den pääs­tä mat­ka päät­tyi Ural-vuor­ten ku­peil­le Ud­mur­ti­aan Sul­vai’n ky­lään. Mi­nä olin sil­loin vii­si­vuo­ti­as ja vel­je­ni kah­den ja puo­len kuu­kau­den van­ha. Mi­nun leik­ki­ka­ve­ri­ni oli­vat Isoi­sän toi­ses­ta avi­olii­tos­ta nuo­rem­mat poi­ka­lap­set: Su­lo, jos­ta tu­li kuu­si­vuo­ti­aa­na mi­nul­le Eno ja Vil­jam, jo­ka oli run­saat pa­ri vuot­ta van­hem­pi kuin Su­lo-eno. Jo­ten Ud­mur­ti­as­sa­kin he pi­ti­vät mi­nul­le seu­raa tai oi­ke­as­taan mi­nä py­rin ai­na me­ne­mään hei­dän pe­räs­sä.

Ker­ran kuu­maa­na ke­sä­päi­vä­nä Enot läh­ti­vät juok­se­maan jo­el­le ui­maan ja mi­nä pe­räs­sä. He puls­kah­ti­vat jo­keen, mut­ta kun mi­nä en osan­nut ui­da, niin kyy­kis­tyin kor­ke­an pen­ke­ren reu­naan ja seu­ra­sin kat­seel­la hei­tä. Ran­nas­sa ja ve­des­sä oli pal­jon ih­mi­siä.

Oli kuu­ma päi­vä ja au­rin­ko pais­toi ko­vas­ti ja mi­tään suo­ja­hat­tua pääs­sä­ni ei ol­lut. Muis­tan, et­tä yh­täk­kiä sil­mis­sä pi­me­ni ja tu­li pa­ha olo! Me­nin ta­jut­to­mak­si. Sain au­rin­gon­pis­tok­sen ja aloin vie­riä pen­ke­reel­tä koh­ti ve­den pin­taa (näin ker­toi­vat myö­hem­min mi­nul­le). Ai­kui­set nos­ti­vat mi­nut ylös ja lait­toi­vat kor­ke­am­mal­le ta­sai­sel­le maan­pin­nal­le val­koi­sen la­ka­nan al­le toi­pu­maan kun­nes vir­ko­sin. Kuin­ka kau­an sii­nä olin, en tie­dä, mut­ta kui­ten­kin tu­lin ta­jui­hi­ni. Eh­kä mig­ree­ni pään­sä­ryt oli­vat tä­män ta­kia seu­ran­neet sit­ten mi­nua vuo­sia! — Ei sil­loin lää­kä­rei­tä ku­kaan kut­su­nut.

Ud­mur­ti­an Sul­vain ky­lä­kou­lun op­pi­lait­ten ku­va. Muis­tan mo­ni­akin kas­vo­ja, mut­ta en löy­dä sii­nä it­se­äni. Etu­ri­vis­sä is­tuu va­sem­mal­la kou­lun opet­ta­ja. Hä­nes­tä va­sem­mal­le toi­nen tyt­tö on mi­nun nä­köi­se­ni, mut­ta en­pä tai­da ol­la mi­nä, kos­ka on lii­an hy­vin pu­keu­tu­nut, mi­nä kun kä­ve­lin tuo­hi­vir­suis­sa. Ku­van sain Ud­mur­ti­as­ta ja sii­nä on mer­kin­tä et­tä vuo­si 1946, mut­ta mei­dät pa­laut­ti­vat­kin siel­tä jo syk­syl­lä 1945.

Vuosi 1953. Opiskelu Ammattiopistossa.

Opis­ke­lu­ai­ka­na ai­ka­na sii­nä oli mah­dol­li­suus ha­lu­tes­saan osal­lis­tua eri­lai­siin lii­kun­ta­ker­hoi­hin, joi­ta jär­jes­ti opis­ke­li­joil­le lii­kun­nan opet­ta­ja. Lah­jak­kaim­mat pää­si­vät osal­lis­tu­maan kil­pai­lus­sa, jon­ne oli kut­sut­tu sa­man­tyyp­pi­set am­mat­ti­opis­tot ym­pä­ri Neu­vos­to­liit­toa.

Se tai­si ol­la las­kel­mie­ni mu­kaan ke­vät 1953, jol­loin am­mat­ti­opis­ton yleis­lii­kun­nan har­ras­ta­jat pää­si­vät edus­ta­maan opis­toa hy­vin­kin ar­vos­te­tuis­sa ylei­sur­hei­lu­kil­pai­luis­sa. Yh­det oli jär­jes­tet­ty ete­läs­sä Ros­tov-ni­mi­ses­sä kau­pun­gis­sa Don-jo­en var­rel­la. (Ростов на Дону. — Sil­loin jo yk­si Neu­vos­to­lii­ton suu­rim­mis­ta kau­pun­geis­ta.)

Mi­nä olin sen ver­ran ur­hei­lul­li­ses­ti lah­ja­kas, et­tä olin va­lit­tu jouk­ku­ee­seen osal­lis­tu­man 400 met­rin juok­suun ja kor­keus­hyp­pyyn. Näin pää­sin muit­ten kans­sa edus­ta­maan niis­sä kil­pai­luis­sa Ar­kan­ge­lin am­mat­ti­opis­toa.

Mat­ka Ar­kan­ge­lis­ta oli pit­kä (nyt tie­dän sen tar­kal­leen: yli 2’000 ki­lo­met­riä). En­sin ju­nas­sa Mos­ko­vaan as­ti ja siel­lä vaih­to ju­naan Mos­ko­va – Ros­tov. Mat­kaan me­ni ai­na­kin pa­ri päi­vää.

Uimaretki Rostovissa

Sil­loin oli ke­sä­kuun al­ku ja poh­joi­ses­ta me läh­dim­me ai­van vaa­le­ai­hoi­si­na kil­pai­luun, kos­ka au­rin­koa sai siel­lä lii­an vä­hän, et­tä oli­sim­me saa­net ihoon rus­ke­tus­ta.

Kun saa­vuim­me pe­ril­le, niin jouk­ku­eem­me joh­ta­jat me­ni­vät kil­pai­lun jär­jes­tä­jien ko­kouk­seen ja meil­le an­toi­vat lu­van men­nä ran­taan ui­maan paah­ta­van au­rin­gon al­le. He var­mas­ti va­roit­ti­vat, et­tä em­me oli­si kau­an au­rin­gos­sa, mut­ta ku­ka­pa sel­lais­ta kuun­te­li. Oli läm­min jo­pa kuu­ma ke­sä­päi­vä ja Don-jo­es­sa ve­si oli läm­min­tä kuin sau­na­ve­si.

Em­me huo­man­neet au­rin­gon pol­tet­ta, en ai­na­kaan mi­nä, en­nen kuin jo­ku ai­kui­nen ran­nas­sa tu­li luok­se­ni ja ke­hot­ti jo­tain lait­ta­maan ke­hon pääl­le tai men­nä var­joon suo­jaan au­rin­gos­ta, kos­ka hä­nen mie­les­tä sel­kä­ni oli jo saa­nut lii­ka au­rin­gon sä­tei­lyä.

Ilta Majoituksessa

Il­lal­la sit­ten olin ko­vas­sa kuu­mees­sa. Sel­kä­ni oli pol­tet­tu niin pa­has­ti, et­tä si­tä hoi­det­tiin yön yli ruis­kut­ta­mal­la kyl­mää ha­pan­ta pii­mää se­läl­le. Se hel­pot­ti olo­ani.

Mut­ta mi­nun pi­ti pa­rin päi­vän pääs­tä läh­teä suo­rit­ta­maan omaa osuut­ta­ni kil­pai­lus­sa. 400 met­riä mi­nä kui­ten­kin juok­sin ham­mas­ta pur­ren, mut­ta kor­keus­hy­pys­tä mi­nut va­pau­tet­tiin. Yk­sin­ker­tai­ses­ti vaan en pys­ty­nyt, niin ki­pe­ät oli­vat sel­kä­li­hak­set.

Paluumatka Igomeliin.

Ko­ko jouk­kue läh­ti pa­luu­mat­kal­le koh­ti Mos­ko­va ja sen kaut­ta Ar­kan­ge­liin. Mut­ta mi­nä ero­sin jou­kos­ta, kos­ka oli ke­sä­lo­ma edes­sä ja mi­nun pi­ti pääs­tä Le­ning­ra­din kaut­ta Pih­ko­van alu­eel­le, jos­sa asui­vat äi­ti­ni, vel­je­ni ja muut su­ku­lai­set.

Olin ko­vin pet­ty­nyt ta­pah­tu­maan, kos­ka en pys­ty­nyt kun­nol­la osal­lis­tu­maan kil­pai­luun ja vie­lä­kin huo­no­voin­ti­se­na kö­rö­tin Le­ning­ra­diin. Siel­tä mat­ka jat­kui ju­nal­la (Le­ning­rad – Pih­ko­va / Псков) Plus­san ase­mal­le (Плюсса), jos­ta vie­lä 30 ki­lo­met­riä kuor­ma-au­ton kyy­dis­sä ko­tiin Igo­melj’in in­ke­ri­läis­ten ky­läyh­tei­söön rak­kait­ten omais­ten luo toi­pu­maan ja elo­kuun vii­mei­si­nä päi­vi­nä taas mat­kus­ta­maan puo­len­tois­ta tu­han­nen ki­lo­met­rin pää­hän jat­ka­maan vii­meis­tä vuot­ta opis­ke­lua Ar­kan­ge­lin am­mat­ti­opis­tos­sa.

On­pa tä­mä­kin jää­nyt muis­tiin!

Tä­mä ku­va on ol­lut am­mat­ti­opis­ton kun­ni­atau­lul­la “Opis­ton par­haat ur­hei­li­jat” to­den­nä­köi­ses­ti lu­ku­vuon­na 1953 / 1954.

Kenellä kaunein rusketus?

Pe­da­go­gi­nen Ins­ti­tuut­ti Ar­kan­ge­lis­sa (1955 – 1959)

Seu­raa­vi­na vuo­si­na olim­me jo vii­saam­pia rus­ke­tuk­sen suh­teen. Ur­hei­lus­sa pi­ti kui­ten­kin yrit­tää saa­da rus­ke­tus­ta ihol­le, kos­ka esiin­nyim­me vä­häi­sis­sä ur­hei­lu­asuis­sa kil­pai­lus­sa niin lii­kun­ta­pai­koil­la, si­sä­ti­lois­sa kuin myös sit­ten ul­koil­mas­sa.

Opis­ke­lu­asun­to­la oli ker­ros­ta­lo ja jo var­hain ke­vääl­lä kun au­rin­ko al­koi pais­taa ko­vas­ti, niin me tyt­tö-opis­ke­li­jat nou­sim­me ul­la­kol­le ja siel­tä löy­tyi paik­ka, jon­ne au­rin­ko pais­toi suo­raan, mut­ta tuu­li ei pääs­syt si­sään, jo­ten vä­hän ker­ral­laan, me haim­me it­sel­lem­me rus­ke­tus­ta.

Sit­ten lu­ku­vuo­den päät­ty­es­sä ke­sä­kuun alus­sa oli ko­ko Ar­kan­ge­lin pe­da­go­gi­sen kor­ke­akou­lun ins­ti­tuu­tin lii­kun­ta­osas­ton ke­sä­lei­ri, jos­sa hi­ot­tiin osaa­mis­ta eri ur­hei­lu­la­jeis­sa. Siel­lä sit­ten olim­me kaik­ki päi­vät au­rin­gon al­la, jos hy­vin kä­vi. Oli­han nii­tä pil­vi­siä sa­de­päi­vi­äkin.

Ke­sä­lei­ril­lä si­ten oli haus­ka kil­pai­lu “Ke­nen rus­ke­tus on kau­nein?” Sii­hen osal­lis­tui­vat nais­puo­li­set opis­ke­li­jat. Tuo­ma­ris­to tai­si ol­la mies­puo­li­nen, jo­ka sit­ten va­lit­si voit­ta­jat. Sen kil­pai­lun mi­nä voi­tin. Sain palk­ki­ok­si lou­nas ai­ka­na yli­mää­räi­sen la­sil­li­sen he­del­mä­keit­toa (компот), jo­ka oli ai­na lou­na­sai­ka­na jäl­ki­ruo­ak­si ja kei­tet­ty kui­va­tuis­ta he­del­mis­tä.

Lei­ri­läis­ten ryh­mä­ku­va. Ku­va otet­tu lei­ri­ruo­ka­lan rap­pu­sil­la. Vi­ola voit­ta­ja­na tyt­tö­jen etu­ri­vis­sä va­sem­mal­ta kol­mas.

Nel­jän­te­nä ole­va kurs­si­lai­se­ni tum­mai­hoi­nen tyt­tö oli pet­ty­nyt, kos­ka hä­nen mie­les­tä rus­ke­tus oli pa­rem­pi kuin mi­nul­la. Mut­ta tuo­ma­ris­to jät­ti hä­net toi­sek­si, kos­ka hä­nen rus­ke­tus oli li­an tum­ma. Ku­vas­sa nä­kyy, et­tä hä­vi­äjä on kään­tä­nyt mi­nul­le hie­man sel­kää.

Ki­va muis­to muu­ten tä­mä­kin jut­tu siel­tä kau­kaa men­nei­syy­des­tä!

Melontaa kajakilla

Vi­ola me­loo yk­si­paik­kai­ses­sa ka­ja­kis­sa. Ten­t­ti lei­ril­lä, jos­sa pi­ti esit­tää osaa­mis­ta. Vaik­ka ei ol­lut au­rin­koa, mut­ta myös ke­säi­nen tuu­li li­sä­si rus­ke­tus­ta pin­taan.

Tä­hän blo­giin so­pii eri­no­mai­ses­ti ve­nä­läi­nen lau­lu “Ki­va kuin Don-jo­ki tul­vii”, muis­tok­si it­sel­le­ni, kun seik­kai­lin ai­koi­naan siel­lä Don-jo­en ran­noil­la. Lau­lun esit­tää kuu­lui­sa rans­ka­lai­nen nuo­ri nai­nen:

Tur­val­lis­ta oloa kai­kil­le ja kaik­ki­al­la, mis­sä lii­kut­te­kaan polt­ta­van au­rin­gon al­la!