Illalla Kun Äiti Peitti Mua Nukkumaan

Sain ys­tä­väl­tä­ni Pir­kol­ta lu­van jul­kais­ta hä­nen ker­to­muk­sen­sa kar­ja­lai­suu­des­ta.

        Illalla kun äiti peitti mua nukkumaan
        en aavistanut mitä aamu tuopi tullessaan
        Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri
        evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi…

        Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää
        sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää
        Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut
        Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut…

Pirkon Kertomus Karjalasta ja Karjalaisuudesta.

• En­sos­sa syn­ty­nyt Pirk­ko L. ker­too:

Sa­no­taan, et­tä kes­tää kol­me su­ku­pol­vea sel­viy­tyä suu­ris­ta tra­ge­di­ois­ta ku­ten so­dis­ta, evak­ko­mat­kois­ta ja maa­han­muu­tois­ta en­nen kuin pys­tyy ko­tiu­tu­maan uu­teen ym­pä­ris­töön, kult­tuu­riin ja maa­han.

Karjalainen Perheeni

Van­hem­pa­ni Jal­ma­ri L. syn­ty­nyt 1903 ja äi­ti­ni Hel­mi L. (os. H.) syn­ty­neet 1904 ja oli­vat ko­toi­sin Hein­jo­el­ta.

Isä­ni Jal­ma­ri oli to­ti­nen hil­jai­nen mies, mu­ka­na Nuo­ri­so­seu­ras­sa ja Suo­je­lus­kun­nas­sa. Van­hem­pie­ni avi­oi­dut­tua 1928 (häät oli­vat ol­leet 3 päi­väi­set, en­sin mor­si­am­men ko­to­na sit­ten sul­ha­sen ko­to­na) äi­ti­ni muut­ti ta­van mu­kai­ses­ti mi­ni­äk­si mie­hen ko­tiin, jos­sa ta­loa pi­ti­vät Jal­ma­rin isä ja äi­ti ja 5 si­sa­rus­ta.

Äi­ti­ni Hel­mi ei kui­ten­kaan viih­ty­nyt mi­ni­än osas­sa ja mi­ni­än töis­sä ja nuo­ri pa­ri muut­ti En­soon. Isä­ni me­ni töi­hin En­son teh­taal­le. Jal­ma­rin isä Ju­ho suut­tui täs­tä ja kiel­si poi­kaan­sa kos­kaan enää tu­le­mas­ta su­ku­lai­siin Hein­jo­el­le. Hän pi­ti an­teek­si­an­ta­mat­to­ma­na, et­tä maa­lais­ta­lon poi­ka me­ni teh­taa­seen töi­hin. Jal­ma­rin äi­ti pi­ti kui­ten­kin sa­laa yh­teyt­tä nuo­reen pa­riin En­sos­sa.

En­sim­mäi­nen lap­si Sirk­ka syn­tyi 1930, jol­loin val­mis­tui myös Hel­min ja Jal­ma­rin oma­ko­ti­ta­lo En­son Ha­lo­laan, teh­das an­toi ton­tin ja lai­na­si ra­haa. En­so-kir­jas­ta olen lu­ke­nut, et­tä teh­das tu­ki mo­nin ta­voin työ­läis­ten kult­tuu­ri ja lii­kun­ta­har­ras­tuk­sia. Teh­das myös tu­ki yh­teis­kou­lun pe­rus­ta­mis­ta, jon­ka en­sim­mäi­sel­le luo­kal­le Sirk­ka si­sa­re­ni myös lai­tet­tiin 1943.

Ensimmäinen Evakkomatka

En­sim­mäi­nen evak­ko­mat­ka En­sos­ta al­koi tal­vi­so­dan syt­ty­es­sä 1939 äi­ti­ni Hel­mi, Sirk­ka (s.1930)ja Kai­su sis­ko­ni(s.1933) läh­ti­vät ju­nas­sa här­kä­vau­nuis­sa evak­ko­mat­kal­le, isä jäi vie­lä En­soon so­ta­toi­mien ta­kia ja pak­ka­si ta­va­rat ja vei ne ase­mal­le. Isä­ni Jal­ma­ri, pal­ve­li tal­vi­so­das­sa tyk­ki­mie­he­nä.

Tal­vi­so­dan evak­ko­mat­kan si­joi­tus­pi­tä­jä oli en­sin Ikaa­li­nen ja sit­ten Kiu­kai­nen. Mat­ka oli pit­kä ja kyl­mä här­kä­vau­nus­sa. Kai­su 7 v. sai­ras­tui 1940 käy­ty­ään muu­ta­man kuu­kau­den kou­lua Kiu­kai­sis­sa ja jou­tui Po­rin sai­raa­laan, jos­sa hä­nel­lä to­det­tiin ni­vel­reu­ma ja lä­he­tet­tiin ko­tiin kuo­le­maan. Sai­raa­las­sa ei hy­väk­syt­ty van­hem­pien vie­rai­lu­ja mut­ta isä­ni lo­mal­la käy­des­sään me­ni Kai­sua kat­so­maan. Mi­nul­la on kir­jei­tä joi­ta isä­ni ja äi­ti­ni ja kum­mi lä­het­ti­vät sai­raa­laan Kai­sul­le. Kai­su kuo­li sit­ten ko­to­na evak­ko­ta­lon ylä­ker­ran huo­nees­sa Kiu­kai­sis­sa isän sy­liin 1941, mi­kä on ol­lut suu­ri tra­ge­dia van­hem­mil­le­ni ja eri­tyi­ses­ti 10 v. sis­kol­le­ni. Kai­sun kuo­le­mas­ta van­hem­pa­ni ei­kä si­sa­re­ni ha­lun­neet ker­toa enem­pää.

Vä­li­rau­han ai­ka­na äi­ti­ni ha­lu­si pa­la­ta ta­kai­sin Sirk­ka tyt­tä­ren­sä kans­sa En­soon. Oma ko­ti En­son Ha­lo­las­sa oli pol­tet­tu ja van­hem­pa­ni aloit­ti­vat uu­den ta­lon ra­ken­ta­mi­sen, jo­ka val­mis­tui ke­vääl­lä 1944.

Toinen Evakkomatka

Toi­ses­ta evak­ko­mat­kas­ta jat­ko­so­dan ai­ka­na äi­ti­ni on kir­joit­ta­nut “Elä­män Aa­mun Au­etes­sa” lap­suus­kir­jaa­ni, jos­sa va­lo­ku­via ja ker­to­muk­sia Pirk­ko-pie­no­kai­sen ol­les­sa 5 kuu­kau­den ikäi­se­nä. Myö­hem­min Pir­kon sis­ko Sirk­ka oli an­ta­nut kir­jan pik­ku­sis­kol­le.

Kir­jaan mer­ki­tyn mu­kaan mi­nä, Pirk­ko, eh­din syn­tyä uu­des­sa ko­dis­sa ja jou­tuin 2 viik­koi­se­na mu­kaan toi­sel­le evak­ko­mat­kal­le 21.6.1944 En­sos­ta Vuok­sen­nis­kal­le ja Sai­maa­ta pit­kin proo­mul­la Ris­tii­naan ja siel­tä Män­ty­har­jun Var­pa­sen myl­lyl­le.

Sa­ma kun en­sim­mäi­sel­le evak­ko­mat­kal­le tois­tui myös 1944, jol­loin isä­ni oli so­ta­po­lii­si­na En­sos­sa ja pak­ka­si taas kaik­ki ta­va­rat. Sik­si mi­nul­la on edel­leen kaik­ki äi­din te­ke­mät ar­vok­kaat kä­si­työt, va­lo­ku­vat ja kar­ja­lan huo­ne­ka­lu­ja mm. hää­lah­ja­na saa­tu ma­kuu­huo­neen ka­lus­to.

Kak­si evak­ko­mat­kaa ko­ke­neil­le lap­sil­le ei ol­lut te­ra­pi­aa, pi­ti vain ol­la ah­ke­ra kilt­ti ja tot­te­le­vai­nen et­tä van­hem­mat oli­si­vat jak­sa­neet pa­rem­min ra­ken­taa uut­ta elä­mää ja mak­saa kal­lii­ta so­ta­kor­vauk­sia.

Vanhempieni kertomaa Karjalassa elämisestä.

Mo­lem­mat van­hem­mat oli­vat aluk­si käy­neet kier­to­kou­lua ja sit­ten eh­kä 4 luok­kaa kan­sa­kou­lua, mi­nul­la on edel­leen hei­dän kou­lu­to­dis­tuk­si­aan. Mo­lem­mat oli­vat maa­lais­ta­lo­jen lap­sia, eri­tyi­ses­ti äi­ti­ni in­no­kas kä­si­töit­ten te­ki­jä, nuo­ri­so­seu­ras­sa näyt­te­li­jä ja ru­non­lau­su­ja oli­si ha­lun­nut pyr­kiä Sor­ta­va­lan se­mi­naa­riin, opet­ta­jan­sa oli käy­nyt äi­ti­ni isää Ju­ho H. tai­vut­te­le­mas­sa Hel­min opis­ke­lul­le myön­tei­sek­si mut­ta Ju­ho sa­noi et­tä ty­töt me­ne­vät nai­mi­siin ja kou­lun­käyn­ti on tur­haa.

Sirkka-sisko

Äi­dil­le­ni oli tär­ke­ää et­tä Sirk­ka kä­vi­si kou­lua jo­ka evak­ko­paik­ka­kun­nal­la, Män­ty­har­jul­ta ja seu­raa­val­ta evak­ko­paik­ka­kun­nal­ta Ko­ri­al­ta kä­sin Kou­vo­lan tyt­tö­kou­lua, sit­ten Lau­kaa­seen muu­ton jäl­keen Jy­väs­ky­län tyt­tö­kou­lua ja Suo­lah­den yh­teis­kou­lua.

Sis­ko­ni Sirk­ka val­mis­tui Hä­meen­lin­nas­ta ko­ti­te­ol­li­suu­so­pet­ta­jak­si, työs­sä ja va­paa-ajal­la kan­gas­puil­la ku­to­mi­nen ja yleen­sä pe­rin­ne­kä­si­työt oli­vat hä­nel­le hy­vin tär­kei­tä.

Eläk­keel­le jää­ty­ään Sis­ko­ni muut­ti Vih­tiin, min­ne hän ra­ken­si toi­sen ta­lon. En­sim­mäi­sen hän ra­ken­si Pa­lok­kaan, eh­kä van­hem­pien mal­lia seu­ra­ten ko­ki, et­tä pi­tää ol­la oma ta­lo.

Vih­ti oli taas hein­jo­ki­lais­ten si­joi­tus­pi­tä­jä, jos­sa asuu äi­din ja isän su­ku­lai­sia ja sis­ko­ni ha­lu­si su­vun lä­hel­le.

Sis­ko­ni, Kar­ja­las­ta 14 vuo­ti­aa­na läh­te­nyt, oli lap­sil­lem­me tär­keä tä­ti, jo­ka siir­si eh­kä enem­män kar­ja­lai­suut­ta heil­le kuin mi­nä, Pirk­ko, jo­ka jä­tin Kar­ja­lan taak­se­ni kak­si­viik­koi­se­na ka­pa­loi­tu­na äi­ti­ni sy­lis­sä.

Sirk­ka sis­ko­ni sai­ras­tui muis­ti­sai­rau­teen jol­loin ei enää ha­lun­nut pu­hua mi­tään Kar­ja­las­ta. Hoi­to­ko­dis­ta sis­ko­ni vie­tiin jos­kus so­dan muis­to­päi­vien juh­laan, jol­loin hä­net pi­ti tuo­da kes­ken pois hil­lit­tö­män it­kun ta­kia.

Sirk­ka-sis­ko ker­toi ikään­ty­nee­nä, et­tä hän nä­ki nar­koo­sien ai­ka­na ai­na sa­maa pai­na­jai­sun­ta: oli evak­ko­mat­kal­la ju­nas­sa ja hä­net unoh­det­tiin ris­tey­sa­se­mal­le.

Sis­ko­ni asui vii­mei­set 13 vuo­ta Si­poos­sa pal­ve­lu­ko­dis­sa jos­sa asui myös mui­ta Kar­ja­lan evak­ko­ja joi­den kans­sa lau­loi­vat lau­lua Kar­ja­lan kun­nail­la. Lap­se­na ai­na ih­met­te­lin mik­si äi­ti ja sis­ko it­ki­vät kar­ja­lan kun­nail­la lau­lun ai­ka­na!

Mäntyharjulta Muuttaminen

Män­ty­har­jul­ta muu­tim­me en­sin Eli­mä­el­le ja sit­ten Ko­ri­al­le, jos­sa pää­sim­me asu­maan isä­ni po­lii­si­vel­jen H.L.ta­loon jo­ka myös aut­toi isää­ni saa­maan työ­pai­kan TVH:n au­to­kor­jaa­mol­ta Ko­ri­al­ta.

Kun Au­to­kor­jaa­mo muut­ti Lau­kaa­seen 1948 isä­ni ja äi­ti­ni päät­ti­vät myös muut­taa, eh­kä ha­lu­si­vat ra­ken­taa omaa elä­mää ja it­se­näi­syyt­tä.

Lau­kaas­sa asuim­me en­sin au­to­kor­jaa­mon työn­te­ki­jöil­le ra­ken­ne­tul­la asu­tu­sa­lu­eel­la Peu­run­ka­jär­ven ran­nal­la, se oli lap­sil­le iha­na asuin­paik­ka, pal­jon leik­ki­ka­ve­rei­ta joi­den kans­sa pi­dän edel­leen yh­teyt­tä. Kaik­ki kor­jaa­mon työn­te­ki­jät oli­vat muut­ta­neet muu­al­ta Lau­kaa­seen, ei ku­kaan erot­tu­nut jou­kos­ta oli­ko kar­ja­lai­nen tai sit­ten mis­tä ko­toi­sin.

Kolmas Talo

1952 van­hem­pa­ni ra­ken­si­vat kol­man­nen ta­lon, nyt Lau­kaan kir­kon­ky­lään, jos­sa van­hem­pa­ni osal­lis­tui­vat in­nok­kaas­ti Lau­kaan kar­ja­lais­ten yh­dis­tys­toi­min­taan. Lau­kaa oli Laa­to­kan kar­ja­lais­ten si­joi­tus­pi­tä­jä. Hel­mi-äi­ti­ni toi­mi myös ak­tii­vi­ses­ti so­tain­va­li­dien nai­so­sas­tos­sa, kaa­tu­nei­den omai­sis­sa ja seu­ra­kun­nan di­ako­ni­atyös­sä ja oli pe­rus­ta­mas­sa Lau­kaan yh­teis­kou­lua, — var­maan kar­ja­lai­sen yh­tei­söl­li­syy­den piir­re.

Tä­mä Lau­kaan ko­ti myy­tiin Lau­kaan kun­nal­le ja on nyt­tem­min jo pu­ret­tu. Se oli mei­dän lap­sil­lem­me ra­kas paik­ka, en­sin iso­van­hem­pien elä­es­sä ja sit­ten sis­ko­ni asu­es­sa Jy­väs­ky­län Pa­lo­kas­sa.

Karjalaisuus

Ei Sorruta Elon Tiellä

Kar­ja­lai­nen tun­teel­li­suus, “ilo pin­taan vaik sy­dän mär­kä­nis” — iloi­taan ja it­ke­tään yh­des­sä — oli lap­suu­te­ni ar­kea. Kar­ja­lai­suus jon­ka tun­nis­tan it­ses­sä­ni on eh­kä pe­rik­si­an­ta­mat­to­muus, ei va­li­te­ta, hom­mat hoi­de­taan, ei sor­ru­ta elon­tiel­lä.

Su­ku­rak­kaus oli per­hees­säm­me myös tär­ke­ää, Lau­kaas­ta kä­sin kä­vim­me jo­ka ke­sä su­ku­lai­sis­sa Ko­ri­al­la ja Vih­dis­sä ja su­ku­lai­set kä­vi­vät Lau­kaas­sa. Pi­dän edel­leen yh­teyt­tä Hel­mi äi­ti­ni kans­sa sa­mal­la mat­kal­la ol­leen, kak­si evak­ko­mat­kaa teh­neen Tai­mi T.:n tyt­tö­jen kans­sa ja muis­te­lem­me äi­tiem­me evak­ko­ker­to­muk­sia.

Kar­ja­lai­suus ja omat juu­ret ovat al­ka­neet kiin­nos­taa yhä enem­män. Kun ker­to­jia ei enää ole, lu­en evak­ko­mat­kois­ta kir­joi­tet­tu­ja kir­jo­ja ja väi­tös­tut­ki­muk­sia ja yleen­sä Suo­men so­ta-ai­ko­jen his­to­ri­aa. Re­ali­tee­tit aset­tu­vat koh­dil­leen pe­rin­ne­tie­don kans­sa.

Pidetään huolta toisistamme!

Pirkko L.
Toisen polven karjalainen.