Inkerin Päivä

Sat­tui­pa ne­tis­sä mie­len­kiin­toi­nen il­moi­tus jo­ka kos­ki In­ke­rin päi­vää Itä-Kar­ja­las­sa 24.1.1943. Kä­vin sii­nä miet­ti­mään si­tä his­to­ri­an het­keä, mi­hin ajan­koh­taan ta­pah­tu­ma liit­tyy.

Inkerin Päivä

“Sun­nun­tai­na 24.1.1943 vie­tet­tiin In­ke­rin päi­vää ¹ Itä-Kar­ja­las­sa mm. H:n kan­sa­kou­lus­sa. Juh­la­huo­ne oli ko­ris­tet­tu Suo­men ja In­ke­rin li­puin.”

“Kou­lu­lais­ten li­säk­si oli las­ten van­hem­pia ja vart­tu­neem­paa nuo­ri­soa saa­pu­nut run­saas­ti juh­laan.”

Karjalan luovutus

Kar­ja­la oli luo­vu­tet­tu tal­vi­so­dan (1939 – 1940) päät­ty­es­sä, jol­loin oli eva­kuoi­tu lä­hes 450’000 kar­ja­lais­ta. Jo­ten tä­mä In­ke­rin päi­vä oli pi­det­ty sil­loin kun Luo­vu­tet­tu Kar­ja­la oli val­lat­tu no­pe­as­ti ta­kai­sin ke­säl­lä 1941 jat­ko­so­dan alet­tua.

Jo hei­nä­kuun 15. päi­vä­nä 1942, jol­loin Sor­ta­va­la oli saa­tu jäl­leen suo­ma­lais­ten hal­tuun, en­sim­mäi­set eva­kot sai­vat pa­luu­lu­van jo sa­ma­na päi­vä­nä ta­kai­sin. Val­la­tus­sa Kar­ja­las­sa oli 270’000 heh­taa­ria val­mis­ta pel­to­alaa odot­ta­mas­sa sa­don­kor­juu­ta, ja isän­maa kär­si ruo­ka­pu­las­ta. Jo sik­si­kin vä­ki ha­lut­tiin kii­rees­ti ta­kai­sin. Yli 40’000 pa­la­si lo­ka­kuu­hun men­nes­sä kor­jaa­maan ve­nä­läis­ten vä­li­rau­han ai­ka­na kyl­vä­mil­tä pel­loil­ta sa­toa tal­teen.

Tal­vi py­säyt­ti pa­luu­lii­ken­teen ko­ti­seu­duil­le, mut­ta si­tä jat­ket­tiin ke­vääl­lä 1942.

Inkerin Päivä

Jo­ten voim­me pää­tel­lä, et­tä In­ke­rin Päi­vä oli pi­det­ty jos­sain val­loi­te­tuil­la pai­koil­la. Esi­mer­kik­si Vii­pu­ris­sa, Sor­ta­va­las­sa tai Kä­ki­sal­mes­sa. Ei ai­na­kaan pie­nem­mäl­lä paik­ka­kun­nal­la.

Mie­len­kiin­tois­ta on vie­lä se, et­tä mik­si juh­lal­li­suuk­sis­sa on Suo­men ja In­ke­rin li­put, mut­ta puut­tui Itä-Kar­ja­lan lip­pu?

Muu­ten to­si mie­len­kiin­tois­ta ja jo­pa jäl­ki­kä­teen kun­ni­oi­tet­ta­vaa mei­tä in­ke­rin­suo­ma­lai­sia koh­taan tä­mä pi­det­ty In­ke­rin Päi­vä vuon­na 24.1.1943!

In­ke­ri­läi­sil­lä ja kar­ja­lai­sil­la on yh­te­näis­tä se, et­tä jou­tui­vat jät­tä­mään omat ko­dit. To­sin kar­ja­lai­sil­la syn­tyi toi­vo aset­tua ta­kai­siin omaan ko­tin­sa, kun toi­sen ker­ran pi­ti taas ke­rä­tä kamp­peet ja läh­teä pois! Toi­nen yh­tä­läi­syys ovat ne hen­ki­lö­koh­tai­set kär­si­myk­set, jot­ka täs­tä tra­ge­di­as­ta seu­ra­si­vat.

Mi­nä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tun­nen si­sim­mäs­sä­ni näin ylei­ses­ti sym­pa­ti­aa kar­ja­lai­siin ja kar­ja­lai­suu­teen. Eh­kä on jää­nyt gee­ni­pe­ri­mä niis­tä kar­ja­lai­sis­ta,jot­ka 400 vuot­ta sit­ten muut­ti­vat Kar­ja­las­ta In­ke­rin­maal­le ja jois­ta sit­ten tu­li in­ke­ri­läi­siä.

Ja sit­ten ta­kai­sin tuo­hon uu­ti­seen vuo­del­ta 1943.

Ohjelma aloitettiin laulamalla yhteisesti Karjalan Törmäsil.

– Karjalan törmäsill’ — Matti Salminen

Opettaja Toini Kälviäinen piti tervehdyspuheen.

Oppilas Toivo J. lausui Inkerin marssin.

Inkerin marssi. ²

• Sanat Aappo Iho ^{Viitteet 3 ja 4}

    Me viemme viiriä Inkerin
    päin nousevan aamun rantaa,
    ja laulu sävelin sointuvin
    syvän tietomme ilmoille kantaa.
              Me tunnemme Tuonen ja tuskat sen,
              me tiedämme sorron ja vainon,
              me kannamme polvesta polvehen
              kovan kohtalon ankaran painon!

    Me näemme silmin kyyneltyvin,
    miten veljemme vierailla mailla
    ovat orjina taas, kuten muinoinkin
    ja elämän valoa vailla.
              Mi vuosi, se tuhansin multihin maan
              vie raukkoja rakkaimpiamme;
              mi hetki, se luotansa työntävi vaan
              ja pilkkaa toivehiamme.

    Ja sittenkin, uhalla kuoleman,
    me tiedämme oikeutemme,
    me uskomme Jumalan kuulevan
    pyhän, hartahan rukouksemme.
              On kaunis Inkerin huomen uus,
              kun sorron yöstä se koittaa:
              On suurta Suomemme vastaisuus,
              kun oikeus, vapaus voittaa!

Kaksinlaulua esittivät serkukset Maikki ja Naimi.

Ohjelma muuttunut! Nyt laulavat metro-tytöt:

– Hiljainen kylätie – Metro-tytöt

Opet­ta­ja Toi­ni Käl­vi­äi­nen lu­ki kat­kel­man Ant­ti Tiit­ta­sen ⁵ kir­jas­ta Oma In­ke­ri­ni.

Kun oppilaskuoro oli esittänyt Inkerin kansallishymnin,

– Nouse Inkeri-Kirjasalon Tasavalta (1919 – 1920)

pi­ti opet­ta­ja M. Käl­vi­äi­nen esi­tel­män In­ke­rin­maas­ta ja sen kan­sas­ta.

Sen jälkeen laulettiin Heimovirsi.

– Heimovirsi

Kaisa N. lausui Aapo Ihon Inkeri-runon Kylmä viesti.

Kaisa K. ja Kaisa N. esittivät laulun Varjele vakainen Luoja

– Varjele vakainen Luoja.

Opettaja T. Kälviäinen lausui Saima Harmajan runon Inkerin rajalla. ⁶

Inkerin rajalla

• Saima Harmaja
• Omistettu äitini isälle

    Reki ajaa halki kylien.
    Lähestymme lakkaamatta itää.
    Outo pelko lumoissa sua pitää.
    Mitä mietit, katse tummeten?

    Silmin näet sodat kestetyt,
    elät julman taistelun ja kauhun,
    paon, ryöstön, tulipalon, sauhun,
    jok’ on nämä metsät kiertänyt.

    Näet heimos väkevämmän alla
    nääntyvän – ja sentään nostat pään:
    Länsi itää vasten seistessään
    milloinkaan ei kuole kuolemalla.

    Säilyy, ken ei itseänsä kiellä.
    Tuhat kertaa itä kipunoi
    yli Inkerin, vaan yhä siellä
    puhdas Väinämöisen kieli soi.

    Silloin hangen alta kohoaa
    jotain, jost’ et silmääs kääntää saata:
    raja yli seudun kohoaa
    synkentäen varjollansa maata.

    Hengähtämättä sa näet sen.
    Kipeästi halki kylien
    raja väkivalloin tehty leikkaa,
    läpi veljies sen rauta leikkaa.

    Kosket piikkejä sen kädelläs.

Vakavahenkinen juhla lopetettiin Karjalaisten laululla.

– Karjalaisten laulu