Ke­vääl­lä Ker­ran Ti­ro­lis­sa

Näi­hin ai­koi­hin ke­sän kyn­nyk­sel­lä 22 vuot­ta sit­ten …

Vuo­si oli 2000 ja tou­ko­kuun lop­pu­puo­li. Asuin sil­loin Van­taan Myyr­mä­es­sä.

Kä­ve­lin ker­ran aa­mus­ta Uo­ma­tiel­tä, jos­sa asuin, tut­tua reit­tiä koh­ti Myyr­man­ni-os­tos­kes­kus­ta. Olin saat­ta­nut kou­luun lap­sen­lap­se­ni. Edel­li­se­nä päi­vä­nä jot­kut ta­pah­tu­mat oli­vat edel­leen pai­na­net miel­tä ko­vas­ti ja mie­tin mis­tä syys­tä ja mi­ten yrit­tää hoi­taa asi­at oi­keu­den­mu­kai­ses­ti? Ja pää alas kä­ve­lin sy­väl­lä aja­tuk­sis­sa­ni.

En huo­man­nut­kaan, kun olin jo Myyr­man­nin si­sä­ti­lois­sa ja his­sil­lä nou­sin kol­man­teen ker­rok­seen. Siel­lä oli pie­ni kah­vi­la jos­sa oli ki­va jos­kus juo­da kup­pi kah­via ja kat­sel­la alas la­si­sei­nän lä­pi ih­mis­ten vils­ket­tä al­haal­la.

Pois­tu­es­sa­ni his­sis­tä nos­tin kat­see­ni. Edes­sä oli jon­kun mat­ka­toi­mis­ton (tai­si ol­la Area) kylt­ti oves­sa ja kat­see­ni osui sa­naan “äk­ki­läh­tö”! Se jo­ten­kin py­säyt­ti mi­nua ja as­tuin toi­mis­toon ja ky­syin, et­tä mi­kä se “äk­ki­läh­tö” on.

Mat­ka­toi­mis­to

Vir­kai­li­jat oli­vat to­si ys­tä­väl­li­siä ja tun­tui, et­tä oli­si­vat juu­ri mi­nua odot­ta­neet­kin! Mui­ta asi­ak­kai­ta ei ol­lut sil­lä het­kel­lä, jo­ten sain täy­den huo­mi­on! Se pi­ris­ti mi­nua ja sain­kin tie­tää, et­tä pa­rin päi­vä pääs­tä pää­si­si äk­ki­läh­tö-tar­jouk­se­na Innsb­ruc­kiin Itä­val­lan Ti­ro­lin osa­val­ti­on pää­kau­pun­kiin, jo­ka si­jait­see kes­kel­lä Alp­pe­ja. Ja vie­lä­pä sen kaut­ta toi­mis­ton en­sim­mäi­sel­le mat­kal­le See­fel­diin 25.5. – 2.06.2000. Hin­ta­kin oli mi­nun kuk­ka­rol­le so­pi­va!

Jat­koin miet­teis­sään mat­kaa kah­vi­laan. En muis­ta pi­ti­kö va­ra­ta jo lip­pu vai ei! Nyt se asia pyö­ri pääs­sä­ni ja hy­vä niin! Kah­vi­las­ta soi­tin tut­ta­val­le­ni, toi­sel­le pa­luu­muut­ta­jal­le, Hil­jal­le. Ha­lu­sin hou­ku­tel­la hän­tä mat­kal­le, kos­ka en ha­lun­nut yk­sin läh­teä.

Hil­jan Ke­sä­lo­ma!

Yl­lä­tys oli hie­no kun Hil­ja oli saa­nut päi­vä sit­ten ke­sä­lo­man ja miet­ti min­ne läh­teä lo­mal­le!? Hän jo­pa ilah­tui. Mi­nä jär­jes­tin omat asi­at niin, et­tä pää­sin mi­nä­kin lo­mal­le ja pi­an me olim­me jo kah­des­taan Van­taan len­to­ken­täl­lä mat­ka­lauk­kui­nem­me tu­ris­ti­ryh­män “Au­rin­ko­mat­kat” kans­sa kii­pe­ämäs­sä len­to­ko­nee­seen!

Len­to­ko­nees­sa

Kaik­ki mu­ka­na mat­kus­ta­jat oli­vat in­nois­saan, niin kuin me­kin. Mat­kus­ta­mos­sa hä­li­nää riit­ti! Kaik­ki hää­rä­si­vät et­sien omaa is­tuin­paik­kaa ja pi­an kaik­ki hil­je­ni­vät odot­ta­en len­to­ko­neen nou­sua. Se odot­ta­mi­nen kes­ti ja kes­ti ja sit­ten noin pa­rin kym­me­nen mi­nuu­tin pääs­tä oh­jaa­mos­ta il­moi­tet­tiin, et­tä len­to myö­häs­tyy pe­ril­lä ole­vien huo­no­jen sää­olo­suh­tei­den ta­kia! Ei sen va­ka­vam­paa!

Odot­te­lu taas jat­kui ja jat­kui ja al­koi jo ko­vin her­mos­tut­taa. Mi­nua al­koi pe­lot­taa jo ko­ko mat­ka ja oli­sin ha­lun­nut pois­tua ko­nees­ta, mut­ta kui­ten­kaan en läh­te­nyt ja jät­tä­nyt mat­ka­kump­pa­nia yk­sin. Oh­jaa­mos­ta oli­vat edel­leen hil­jaa. Sit­ten le­ve­äs­ti hy­myi­le­vät len­to­emän­nät toi­vat meil­le sa­lon­kiin pien­tä pur­ta­vaa ja ha­luk­kail­le tar­jo­si­vat jo­pa samp­pan­jaa. Mi­nä en us­kal­ta­nut ot­taa! Pie­ni ate­ria oli syö­ty ja samp­pan­jat juo­tu ja len­to­ko­ne vaan py­syi pai­kal­laan.

… Oli ku­lu­nut jo tus­kal­li­nen ko­ko tun­ti. No,vih­doin­kin, puo­len­tois­ta tun­nin pääs­tä oh­jaa­mos­ta tu­li il­moi­tus kiin­nit­tää tur­va­vyöt ja moot­to­rit käyn­nis­tyi­vät ja pi­an olim­me pil­vien ylä­puo­lel­la. Au­rin­ko pais­toi ja oli kau­nis­ta kat­sel­ta­vaa. Kaik­ki rau­hoit­tui. Mi­nä tai­sin nu­kah­taa­kin.

Las­keu­tu­mi­nen

Il­moit­ti­vat oh­jaa­mos­ta ja al­koi luon­nol­li­ses­ti taas jän­nit­tää, mi­ten se las­keu­tu­mi­nen on­nis­tuu!? Mi­nä is­tuin ik­ku­nan puo­lel­la ja tark­kaa seu­ra­sin mai­se­mia, jot­ka nä­kyi­vät sel­ke­äs­ti al­haal­la. Sit­ten huo­ma­sin, et­tä ai­na­kin jo tois­ta ker­taa tu­lee ihan sa­man nä­köi­nen mai­se­ma ja ih­me­tel­leen sa­noin sen ää­neen. Ta­ka­na is­tu­va mies­mat­kus­ta­ja se­lit­ti mi­nul­le, et­tä ko­ne on lii­an iso ja en­sim­mäis­tä ker­taa las­keu­tuu näin iso ko­ne täl­le ken­täl­le, jos­sa on vain ka­pea so­la vuor­ten kes­kel­lä las­keu­tu­mis­ta var­ten! Sii­nä täy­tyy ol­la to­si tark­ka!

Tä­män tie­don jäl­keen las­keu­tu­mi­nen to­del­la pe­lot­ti! Se tai­si ol­la Innsb­ru­kin len­to­kent­tä! Kol­man­nel­la kier­rok­sel­la ko­neen len­tä­jä us­kal­si oh­ja­ta ko­neen maan­pin­taa koh­ti!

Kun len­to­ko­ne kos­ket­ti maan­pin­taa niin ik­ku­nas­ta nä­kyi vain vuo­ren ki­vi­sei­nä ja ko­ne vaan jat­kaa ko­vaa vauh­tia eteen­päin! No, py­säh­tyi se kui­ten­kin. Kun pää­sim­me ko­nees­ta ulos, niin ih­met­te­lim­me, mi­ten se sii­hen so­laan osui? Ko­neen nok­ka oli ai­van lä­hel­lä ki­vis­tä vuo­ren sei­nää! Ja mo­lem­min puo­lin ki­vi­set kor­ke­at kal­li­ot!

No, kaik­ki me­ni hy­vin ja olim­me nyt hel­pot­tu­nee­na tu­ke­vas­ti maan pin­nan pääl­lä. Sit­ten mei­dät kul­je­tet­tiin pie­nil­lä avo­vau­nuil­la lin­ja-au­to ase­mal­le ja siel­tä mat­ka al­koi vuo­ris­toa ylös See­feld-ni­mi­seen paik­kaan.

Tie­sin jo en­nes­tään, et­tä se on kuu­lui­sa paik­ka Al­peil­la, jos­sa oli mo­nes­ti jär­jes­tet­ty tal­vi­olym­pi­alai­set, joi­ta seu­rat­tiin Neu­vos­to­lii­tos­sa­kin.

See­feld

Kii­pe­ämi­nen lin­ja-au­tol­la ylös vuo­ris­to­ky­lään See­fel­diin oli to­si jän­nit­tä­vää mut­ta kau­niit avau­tu­vat mai­se­mat vä­hen­si­vät si­tä jän­ni­tys­tä. Tai­sin lin­ja-au­ton ik­ku­nas­ta ku­va­ta Inn-jo­kea ja mai­se­mia. Alp­pi­ky­lä häm­mäs­tyt­ti mei­tä kau­neu­del­laan. Ma­joi­tuk­sen saim­me Hil­jan kans­sa pie­nes­sä viih­tyi­säs­sä Diet­rich-ho­tel­lis­sa.

Sii­tä se lo­ma al­koi!

En oi­kein muis­ta jär­jes­tys­tä mis­sä mil­loin men­tiin. Mut­ta ko­ko­nai­suu­des­sa pää­sim­me tu­tus­tu­maan Ti­ro­lin pää­kau­pun­kiin. Ja vuo­ris­to­ra­taa nos­ti mei­dät ker­ran ai­na­kin noin tu­hat met­riä kor­ke­am­mal­le See­fel­diä. Nou­se­mi­nen sin­ne ja las­keu­tu­mi­nen oli myös pe­lot­ta­vaa! Mut­ta vuo­ris­to­mai­se­mat kah­lit­si­vat kat­seem­me ja se hel­pot­ti.

Pi­an tä­mä mat­ka oli lop­pu­nut ja len­to­ko­neel­la ta­kai­sin Hel­sin­kiin.

Mat­kai­lu oli ki­vaa ja pi­an tä­män jäl­keen meil­le tu­li­kin taas äk­ki­läh­tö, täl­lä ker­taa rah­ti­lai­val­la Sak­san Ros­to­kiin.

Rostock.

Ki­va paik­ka Ros­tock oli­kin. Kau­nii­ta ra­ken­nuk­sia, pik­ku­kah­vi­loi­ta ja pää­sim­me ret­kel­le pie­nel­lä lai­val­la muis­taak­se­ni Ka­las­ta­ja­ky­lään, jos­ta kä­ve­lim­me kan­sain­vä­li­sel­le pur­jeh­dus­kes­kuk­sel­le. Sil­tä vie­lä mat­kus­tim­me ju­nal­la Münc­he­niin.

Tä­mä ko­ko­nai­suus oli mi­nul­le en­sim­mäi­nen kos­ke­tus näi­hin mai­hin Suo­mes­sa asu­es­sa­ni. Sii­nä oli vie­lä se ki­va jut­tu, et­tä pää­sin ko­kei­le­maan omaa sak­san kie­len tai­toa!

Ki­va kat­sel­la nyt näi­tä van­ho­ja ku­via, muis­to­ja mat­kan var­rel­ta.

… Näi­hin ai­koi­hin ke­sän kyn­nyk­sel­lä 22 vuot­ta sit­ten.