Kevätsää

Mis­tä ko­toi­sin mah­ta­nee ol­la tut­tu sa­non­ta “ke­vät keik­ku­en tu­le­vi”?

Kuu­lem­ma tä­mä sa­non­ta on van­ha ag­raa­ri­ta­lou­den ai­kai­nen sa­non­ta, kun maan­vil­je­lyk­ses­tä elan­ton­sa saa­vat odot­ti­vat pit­kän tal­ven jäl­keen pel­to­jen su­la­mis­ta ja ve­sien au­ke­amis­ta ja ke­vääl­lä kun sää­ti­la vaih­te­lee ko­vas­ti vie­lä pak­ka­ses­ta ja jos­kus läm­pö­ti­lan nou­se­van niin kor­ke­al­le, et­tä lu­mi al­kaa su­laa no­pe­as­ti.

Niin se mel­kein jo­ka ke­vät sää­ti­la keik­kuu! Yle ker­too meil­le 12.3.2023 täs­tä luon­non il­mi­ös­tä ot­si­kol­la “Keik­ku­va ke­vät­sää lu­paa iso­ja läm­pö­ti­la­ero­ja ja ete­lään ve­si­sa­tei­ta”. Me­te­oro­lo­gien se­li­tyk­sen mu­kaan syy löy­tyy voi­mak­kaas­ta ma­ta­la­pai­nees­ta jo­ka vaih­taa meil­le sää­tyyp­piä lä­hes päi­vit­täin. Sen olem­me huo­man­neet näil­lä­kin kul­mil­la. Ja sa­noi­sin, et­tä kun tä­hän äkil­li­seen sään muu­tok­seen vai­kut­taa il­man pai­neen muu­tok­set, niin si­tä voi ver­ra­ta ih­mis­ke­hon ve­ren­pai­nee­seen; jos se poik­kea nor­maa­lis­ta niin ih­mi­nen ei voi hy­vin. Ja jos­kus syy­nä sii­hen on­kin maa­pal­lon il­man­pai­neen muu­tos. Osa Luon­toa me­kin ol­laan!

Vai lie­nee­kö se niin, et­tä kaik­ki maa­pal­lol­la ta­pah­tu­va ih­mis­kun­nan le­vot­to­muus al­kaa vai­kut­taa jo maa­pal­lon il­man pai­nee­seen!

Ke­vään Poik­ke­ava Ai­lah­te­le­mi­nen

Tä­nä­kin ke­vää­nä näil­lä kul­mil­la on huo­mat­tu, kun ki­vat pien­ten pak­kas­ten kau­niit au­rin­koi­set päi­vät muut­tu­vat yön yli niin, et­tei aa­mul­la enää au­rin­gon­pais­tees­ta ole jäl­ke­äkään ja lun­ta li­sään­tyy muu­ta­ma sent­ti­met­ri li­sää tai sa­taa rän­tää ja pääl­le vie­lä ko­vaa lä­hes myrs­kyis­tä tuul­ta, et­tä tun­tuu kuin ta­ka­tal­vi tu­li­si. Mut­ta tois­sa päi­vä­nä näil­lä kul­mil­la ai­na­kin au­rin­ko pais­toi ko­vas­ti ja räys­täät vir­ta­si­vat vet­tä; jo­pa lai­neh­ti as­fal­tin pääl­lä los­ka­ke­li.

Tä­nään taas kaik­ki on jää­ty­nyt pai­kal­leen ko­vas­ti, et­tei il­man piik­ka­rei­ta pää­se edes pi­hal­le. No nä­mä luon­non il­mi­öt ta­pah­tu­vat mil­loin mi­ten­kin meis­tä ih­mi­sis­tä riip­pu­mat­ta niin kau­an kuin pla­neet­tam­me Maa­pa­lo pyö­rii ak­se­lin­sa ym­pä­ri ar­maan Au­rin­gon al­la!

Ei vain sen ta­kia, et­tä ke­vät­sää ai­lah­te­lee, on sa­non­ta “ke­vät keik­ku­en tu­le­vi”? Kuu­lem­ma sil­lä sa­non­nal­la on jat­koa: “su­vi suu­ta vää­ris­tel­len”! Mi­tä­hän se­kin tar­koit­taa?

… Su­vi Suu­ta Vää­ris­tel­len

Sa­non­nal­la “ke­vät keik­ku­en tu­le­vi” on alun pe­rin kui­ten­kin toi­nen mer­ki­tys, jo­hon an­taa viit­tei­tä sa­non­nan huo­nom­min tun­net­tu jat­ko-osa “su­vi suu­ta vää­ris­tel­len”. Mi­nä, uus­suo­ma­lai­nen, en tien­nyt, et­tä täl­le sa­non­nal­le on jat­ko-osa. Jo­ten pi­ti­hän se saa­da tie­tää. Löy­sin se­li­tyk­sen.

Kuu­lem­ma, kun ai­koi­naan, eten­kin huo­nom­pien sa­to­vuo­sien jäl­keen, ke­vää­seen men­nes­sä ruo­ka­va­ran­not niin ih­mi­sil­tä kuin kar­jal­ta­kin al­koi­vat ol­la vä­his­sä, niin ke­vääl­lä se­kä ih­mi­set et­tä kar­ja saat­toi­vat ol­la niin ra­vin­to­va­jauk­sen nä­läs­tä hei­ken­tä­miä, et­tä kul­ki­vat “keik­ku­en”. Leh­mät­kin saat­toi­vat lyp­sää vain ke­säai­kaan. Jo­ten en­nen van­haa ke­vät­tä odo­tet­tiin ja tark­kail­tiin vie­lä har­taam­min kuin nyt. Jot­kut ke­vään­mer­kit ker­toi­vat mil­lai­nen sa­to­vuo­si on tu­los­sa.

Huo­non Sa­to­vuo­den Mer­kit

Tal­vi-ja ke­vät­sään merk­ke­jä ih­mi­set ovat seu­ran­neet jo tu­han­sia vuo­sia ja tun­si­vat sel­lai­sia, jot­ka en­nus­ti­vat hy­vää tai huo­noa sa­to­vuot­ta.

Muu­ta­ma esi­mer­kik­si

• “Jos ke­vääl­lä lu­mi su­laa au­rin­gos­ta, tu­lee sa­to­vuo­si, jos sa­tees­ta, odo­ta kui­vuut­ta”,
• “Jos kui­vaa maa­lis­kuu­ta seu­raa sa­tei­nen huh­ti­kuu ja kyl­mä tou­ko­kuu, hy­vä sa­to on taat­tu.”,
• “Kui­va maa­lis­kuu — he­del­mäl­li­syys, sa­tei­nen — sa­to epäon­nis­tui. Kyl­mät poh­jois­tuu­let hel­mi­kuus­sa — sa­don­kor­juu­seen”

Ei täl­lai­sia en­nus­tuk­sia ku­kaan enää seu­raa. Me­te­oro­lo­git ker­to­vat jo kaik­ki val­miik­si, mil­lai­nen sää on odo­tet­ta­vis­sa viik­ko­ja ja kuu­kau­sia eteen­päin.

Omia Ko­ke­muk­si­ani Ke­vät­sääs­tä

Kun jou­duin, opis­kel­les­sa­ni kah­dek­san­nel­la luo­kal­la, me­ne­mään kou­luun kah­den­kym­me­nen ki­lo­met­rin pää­hän, niin pa­kos­ta pi­ti suos­tua sii­hen, et­tä läh­den kou­lu­käyn­nin ajak­si asu­maan lä­hel­le kou­lua, jos ha­lu­an päät­tää kah­dek­san­nen luo­kan ja pääs­tä jat­ka­maan am­mat­ti­opis­toon. Si­tä mi­nä ha­lu­sin.

Äi­ti­ni löy­si mi­nul­le nel­jän ki­lo­met­rin pääs­tä kou­lus­ta Gork­ka-ky­läs­sä yö­si­jan yk­si­näi­sel­tä mum­mol­ta. Se oli to­si rank­kaa, mut­ta pää­tin­pä suo­rit­taa ja pi­ti pär­jä­tä!

Kou­lun ja äi­ti­ni ja muit­ten lä­hi­omais­ten su­ku­lais­ten asu­mis­pai­kan vä­lil­lä ei ol­lut mi­tään sään­nöl­lis­tä yleis­tä kul­ku­neu­voa. Vaan jos­kus pää­sin vii­kon­lo­puk­si met­sä­kuor­ma-au­to­jen las­tin pääl­lä tai sil­loin täl­löin jo­pa kul­jet­ta­jan vie­reen kop­piin. Mat­ka kul­ki kol­men ky­län lä­pi joit­ten vä­lis­sä met­sä­tiet. Jos­kus me­nin osan mat­kas­ta suk­sil­la ja yö­vyin toi­ses­sa ky­läs­sä ja aa­mul­la jat­koin eteen­päin. Yh­den yön vie­tin ko­to­na ja seu­raa­va­na am­mu­na maa­nan­tai­na pää­sin kuor­ma-au­ton kyy­dis­sä, kun ne läh­ti­vät töi­hin.

Ta­pah­tui Ke­vät­päi­vä­nä.

Var­hain lau­an­tai-aa­mu­na läh­din suk­sil­la ko­tia koh­ti. Ohi­tin Be­re­sit­san ky­län, sin­ne oli kuu­si ki­lo­met­riä mat­kaa ja pää­sin jo toi­seen, Ore­hov­na ky­lään, jon­ne seu­raa­vat seit­se­män ki­lo­met­riä. Au­rin­ko pais­toi ko­vas­ti ja lu­mi su­li ihan sii­nä sil­mie­ni edes­sä. Suk­sil­la en pääs­syt enää eteen­päin. Voi­mat lop­pui­vat. Nos­tin suk­set pys­tyyn, sei­soin ja it­kin. En ha­lun­nut suk­sis­ta luo­pua. Lä­hi­ta­los­ta tu­li emän­tä ja hä­nen avul­la men­tiin erää­seen ta­loon, jos­sa oli mi­nul­le tut­tu opis­ke­li­ja seit­se­män­nel­tä luo­kal­ta. Hä­nen van­hem­mat­kin tun­si­vat mi­nut, kos­ka täs­sä Ore­hov­nan ky­läs­sä mi­nä kä­vin kou­lua 6 – 7 luo­kat. He an­toi­vat mi­nul­le ruo­kaa ja jät­ti­vät yök­si. Se pe­las­ti mi­nut. Aa­mul­la sun­nun­tai­na jat­koin vie­lä noin kuu­si ki­lo­met­riä Äi­ti­ni ja Vel­je­ni luo.

Työ­elä­mäs­sä

Tä­mä jut­tu on haus­kem­pi.

Asu­es­sa­ni Val­ko­ve­nä­jäl­lä Mins­kis­sä ja työs­ken­nel­les­sä­ni Mins­kin Po­ly­tek­ni­ses­sä kor­ke­akou­lus­sa olin liit­ty­nyt opet­ta­jien “Luon­non Ys­tä­vät” -ryh­mään, jo­ka te­ki vii­kon­lop­pui­sin päi­vä­ret­kiä lä­hiym­pä­ris­tön luon­toon sääl­lä kuin sääl­lä.

Ker­ran jo­nain maa­lis­kuun vii­kon­lop­pu­na oli vaa­li­päi­vä. Eh­dot­to­mas­ti pi­ti men­nä uur­nil­le ää­nes­tä­mään, jo­ten pää­tim­me ryh­mäs­sä, et­tä käy­dään vie­lä hiih­to­ret­kel­lä hy­väs­te­le­mäs­sä tal­vea. Pai­kan pääl­le saa­pui mei­tä vain nel­jä hen­keä. Päi­vä oli to­si hie­no pie­ni pak­ka­nen­kin vie­lä aa­mus­ta, toi­vo oli vie­lä et­tä saa­vum­me ta­kai­sin hiih­tä­mäl­lä. Mut­ta toi­sin kä­vi. Ret­ki päät­tyi sii­hen, et­tä lo­pus­sa kan­noim­me suk­set ol­ka­pääl­lä.

Sii­tä päi­väs­tä mi­nul­le on jää­nyt muis­tok­si ku­va.

Kau­no­tar Ke­vät

Vaik­ka kuin kau­no­tar Ke­vät kiu­kut­te­lee, kyl­lä se luon­to me­nee omaa tah­tia eteen­päin. Ajois­sa lu­mi su­laa pois ja pel­lot avau­tu­vat kyn­tä­jil­le jo­ko he­vos­voi­mal­la tai ny­ky­ään trak­to­ril­la ja … pe­räs­sä kyl­vä­jil­le. Ja sit­ten syk­syl­lä sa­toa odot­te­le­maan!

Tä­hän so­pii nyt lait­taa tä­ti­ni Lem­pi Heis­to­sen lau­la­ma pät­kä lau­lus­ta “Trak­to­rit ne syk­syin ke­väin pel­lol­lam­me pauk­kaa …”

Täs­sä lo­pus­sa vie­lä Yuo­tu­be-vi­deo vuo­del­ta 2017, jol­loin Imat­ral­le tu­li ta­ka­tal­vi va­pun aa­ton aat­to­na.

Täl­lais­ta siis täl­lä ker­taa liik­kuu aja­tuk­sis­sa­ni.

Oi­kein mu­ka­vaa ke­vät­tal­ven jat­koa!