Kevätsää

Mistä kotoisin mahtanee olla tuttu sanonta “kevät keikkuen tulevi”?
Kuulemma tämä sanonta on vanha agraaritalouden aikainen sanonta, kun maanviljelyksestä elantonsa saavat odottivat pitkän talven jälkeen peltojen sulamista ja vesien aukeamista ja keväällä kun säätila vaihtelee kovasti vielä pakkasesta ja joskus lämpötilan nousevan niin korkealle, että lumi alkaa sulaa nopeasti.
Niin se melkein joka kevät säätila keikkuu! Yle kertoo meille 12.3.2023 tästä luonnon ilmiöstä otsikolla “Keikkuva kevätsää lupaa isoja lämpötilaeroja ja etelään vesisateita”. Meteorologien selityksen mukaan syy löytyy voimakkaasta matalapaineesta joka vaihtaa meille säätyyppiä lähes päivittäin. Sen olemme huomanneet näilläkin kulmilla. Ja sanoisin, että kun tähän äkilliseen sään muutokseen vaikuttaa ilman paineen muutokset, niin sitä voi verrata ihmiskehon verenpaineeseen; jos se poikkea normaalista niin ihminen ei voi hyvin. Ja joskus syynä siihen onkin maapallon ilmanpaineen muutos. Osa Luontoa mekin ollaan!
Vai lieneekö se niin, että kaikki maapallolla tapahtuva ihmiskunnan levottomuus alkaa vaikuttaa jo maapallon ilman paineeseen!
Kevään Poikkeava Ailahteleminen
Tänäkin keväänä näillä kulmilla on huomattu, kun kivat pienten pakkasten kauniit aurinkoiset päivät muuttuvat yön yli niin, ettei aamulla enää auringonpaisteesta ole jälkeäkään ja lunta lisääntyy muutama senttimetri lisää tai sataa räntää ja päälle vielä kovaa lähes myrskyistä tuulta, että tuntuu kuin takatalvi tulisi. Mutta toissa päivänä näillä kulmilla ainakin aurinko paistoi kovasti ja räystäät virtasivat vettä; jopa lainehti asfaltin päällä loskakeli.
Tänään taas kaikki on jäätynyt paikalleen kovasti, ettei ilman piikkareita pääse edes pihalle. No nämä luonnon ilmiöt tapahtuvat milloin mitenkin meistä ihmisistä riippumatta niin kauan kuin planeettamme Maapalo pyörii akselinsa ympäri armaan Auringon alla!
Ei vain sen takia, että kevätsää ailahtelee, on sanonta “kevät keikkuen tulevi”? Kuulemma sillä sanonnalla on jatkoa: “suvi suuta vääristellen”! Mitähän sekin tarkoittaa?
… Suvi Suuta Vääristellen
Sanonnalla “kevät keikkuen tulevi” on alun perin kuitenkin toinen merkitys, johon antaa viitteitä sanonnan huonommin tunnettu jatko-osa “suvi suuta vääristellen”. Minä, uussuomalainen, en tiennyt, että tälle sanonnalle on jatko-osa. Joten pitihän se saada tietää. Löysin selityksen.
Kuulemma, kun aikoinaan, etenkin huonompien satovuosien jälkeen, kevääseen mennessä ruokavarannot niin ihmisiltä kuin karjaltakin alkoivat olla vähissä, niin keväällä sekä ihmiset että karja saattoivat olla niin ravintovajauksen nälästä heikentämiä, että kulkivat “keikkuen”. Lehmätkin saattoivat lypsää vain kesäaikaan. Joten ennen vanhaa kevättä odotettiin ja tarkkailtiin vielä hartaammin kuin nyt. Jotkut keväänmerkit kertoivat millainen satovuosi on tulossa.
Huonon Satovuoden Merkit
Talvi-ja kevätsään merkkejä ihmiset ovat seuranneet jo tuhansia vuosia ja tunsivat sellaisia, jotka ennustivat hyvää tai huonoa satovuotta.
- “Jos keväällä lumi sulaa auringosta, tulee satovuosi, jos sateesta, odota kuivuutta”,
- “Jos kuivaa maaliskuuta seuraa sateinen huhtikuu ja kylmä toukokuu, hyvä sato on taattu.”,
- “Kuiva maaliskuu — hedelmällisyys, sateinen — sato epäonnistui. Kylmät pohjoistuulet helmikuussa — sadonkorjuuseen”
Ei tällaisia ennustuksia kukaan enää seuraa. Meteorologit kertovat jo kaikki valmiiksi, millainen sää on odotettavissa viikkoja ja kuukausia eteenpäin.
Omia Kokemuksiani Kevätsäästä
Kun jouduin, opiskellessani kahdeksannella luokalla, menemään kouluun kahdenkymmenen kilometrin päähän, niin pakosta piti suostua siihen, että lähden koulukäynnin ajaksi asumaan lähelle koulua, jos haluan päättää kahdeksannen luokan ja päästä jatkamaan ammattiopistoon. Sitä minä halusin.
Äitini löysi minulle neljän kilometrin päästä koulusta Gorkka-kylässä yösijan yksinäiseltä mummolta. Se oli tosi rankkaa, mutta päätinpä suorittaa ja piti pärjätä!
Koulun ja äitini ja muitten lähiomaisten sukulaisten asumispaikan välillä ei ollut mitään säännöllistä yleistä kulkuneuvoa. Vaan joskus pääsin viikonlopuksi metsäkuorma-autojen lastin päällä tai silloin tällöin jopa kuljettajan viereen koppiin. Matka kulki kolmen kylän läpi joitten välissä metsätiet. Joskus menin osan matkasta suksilla ja yövyin toisessa kylässä ja aamulla jatkoin eteenpäin. Yhden yön vietin kotona ja seuraavana ammuna maanantaina pääsin kuorma-auton kyydissä, kun ne lähtivät töihin.
Varhain lauantai-aamuna lähdin suksilla kotia kohti. Ohitin Beresitsan kylän, sinne oli kuusi kilometriä matkaa ja pääsin jo toiseen, Orehovna kylään, jonne seuraavat seitsemän kilometriä. Aurinko paistoi kovasti ja lumi suli ihan siinä silmieni edessä. Suksilla en päässyt enää eteenpäin. Voimat loppuivat. Nostin sukset pystyyn, seisoin ja itkin. En halunnut suksista luopua. Lähitalosta tuli emäntä ja hänen avulla mentiin erääseen taloon, jossa oli minulle tuttu opiskelija seitsemänneltä luokalta. Hänen vanhemmatkin tunsivat minut, koska tässä Orehovnan kylässä minä kävin koulua 6 – 7 luokat. He antoivat minulle ruokaa ja jättivät yöksi. Se pelasti minut. Aamulla sunnuntaina jatkoin vielä noin kuusi kilometriä Äitini ja Veljeni luo.
Työelämässä
Vaalipäivä. Siitä kertoo juliste taustalla virkatalon seinällä. Suksilla Viola ja kolme opettaja-kaveria lähdössä hiihtoretkelle.
Asuessani Valkovenäjällä Minskissä ja työskennellessäni Minskin Polyteknisessä korkeakoulussa olin liittynyt opettajien “Luonnon Ystävät” -ryhmään, joka teki viikonloppuisin päiväretkiä lähiympäristön luontoon säällä kuin säällä.
Kerran jonain maaliskuun viikonloppuna oli vaalipäivä. Ehdottomasti piti mennä uurnille äänestämään, joten päätimme ryhmässä, että käydään vielä hiihtoretkellä hyvästelemässä talvea. Paikan päälle saapui meitä vain neljä henkeä. Päivä oli tosi hieno pieni pakkanenkin vielä aamusta, toivo oli vielä että saavumme takaisin hiihtämällä. Mutta toisin kävi. Retki päättyi siihen, että lopussa kannoimme sukset olkapäällä.
Siitä päivästä minulle on jäänyt muistoksi kuva.
Paluumatkalla surullisena katsoimme mitä tapahtui aamuiselle hiihtoladulle. Muu ei auttanut kun nostaa sukset olkapäälle ja marssiman kohti päämäärää.
Kaunotar Kevät
Vaikka kuin kaunotar Kevät kiukuttelee, kyllä se luonto menee omaa tahtia eteenpäin. Ajoissa lumi sulaa pois ja pellot avautuvat kyntäjille joko hevosvoimalla tai nykyään traktorilla ja … perässä kylväjille. Ja sitten syksyllä satoa odottelemaan!
Tähän sopii nyt laittaa tätini Lempi Heistosen laulama pätkä laulusta “Traktorit ne syksyin keväin pellollamme paukkaa …”
Tässä lopussa vielä Yuotube-video vuodelta 2017, jolloin Imatralle tuli takatalvi vapun aaton aattona.
Aarni Kouta.
…Kevät keikkuen tulevi,
mielet innosta ilona,
veret valta-valkeana,
tulet Helka-helluntaiset,
rukoukset, riemu soipi,
sydän inehmon herkkä, hellä
Tääll’ ei riemuita, rukoilla,
tääll’ ei liesku luojan liekit,
sydän ei säälistä sykähdä,
aatos lemmestä avarru,
tääll’ ei syytä, syyttömyyttä
Tunnon jää on ainut lämpö,..
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1910271?term=Kev%C3%A4t&term=keikkuen&term=tulevi&page=17
Ilmoita asiaton viesti
Tuollasia rautavanteisia traktorikuvia oli suomalaiset kommunistisanomalehdet täynnä. Muistelen että siinä 1940-luvun lupussa ja 1950 – luvun alussa. Kyllä varmaan moni suomalainen maajussi katseli niitä silloin keteellisena, varsinkin kun itse ajelivat vielä parivaljakolla (kaksi hevosta rinnan). Pääsin itsekin joskus tällasen hevosvaljakon ohjaksiin ja tunsin olevani jo melkein iso mies n. 6-10 vuotiaana! Traktori tuli n. 1956 ja leikkuupuimuri v. 1961-2.
Suomalaiset maajussit kyllä myös haukkuivat NLn maataloutta melko rajusti, Maatyöt tehtiin määräysten mukaan eikä ilmojen mukaan, ”ryssiksi.”
Sotienjälkeen Suomessa oli vielä jonkunverran nälkää, mutta ymmärtääkseni se ei johtunut ruuan puuttesta, vaan rahan puutteesta. Tilipussi ei riittänyt kaikkeen. Isän viinapullo oli tärkein ja kaikki muut tulivat sen jälkeeen. Lapset ja vaimo kärsivät kun rahat loppuivat kesken.
Jostain jäi mieleen NLn kolhoosielämää koskeva vitsi (ei ole tarkoitettu loukkaamaan letään):
Kolhoosin poika rakastaa kolhoosin tyttöä, mutta tyttö rakastaa kolhoosin traktoria.
Ilmoita asiaton viesti
Jos oikein muistan jostain tiedostosta, niin Venäjällä / Inkerin maan seudulla, eli Leningradin alueella traktorit olivat tulleet jo 1930-luvulla.
Muuten Neuvostoliitossa sodanjälkeisinä vuosina oli naisia-traktoristeja. Lieneekö ollut niin, että miestraktoristit menehtyivät sodassa, joten naiset korvasivat heidät siinä ammatissa. Minun luokkakaveri-tyttö samasta luokasta kouluttautui trakotoristiksi aika nopeasti. Kun minä tulin ammattiopiston ensimmäisen kurssin jälkeen lomalle (keväällä 1953), niin hän ylpeästi väänteli traktorilla pellon pintaa! Ja oli tyytyväinen, vaikka oli ”..traktoristi noki-nenä:.” niin kuin Lempi Heistonen laulaa. Kävin pellon laidalla katsomassa ja jopa ihailin hänen osaamista ja aikuistumista.
Kiitos kommentista ja sydänmerkistä!
Mukavaa Keväänjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Viola! Sinulta saa mielenkiintoista tietoa Neuvostoliiton oloista
ja elämisestä.
Olen lukenut, että traktoreita tuli Suomeen hyvin pieni määrä Länsi-Suomeen jo 30-luvulla. Itä-Suomeen kotiseudulleni ei yhtään. Mutta niitä tuli 50- ja 60-luvuilla sitten sitäkin enemmän. 60-luvun alussa maamiehet ajelivat vielä hevosella, mutta 10 vuotta myöhemmin melkein kaikilla oli traktori. Muisten hyvin kun traktorin perässä juostiin poikalaumana kun se kynti tai kylvi. Leikkuupuimurit tulivat muutaman vuoden myöhemmin. Traktorin kuljettajaksi minä olin liian pieni, mutta leikkuupuimurin apumiehenä olin useasti. Se oli jännää!
En muista koskaan nähneeni naisen ajavan traktoria, tai muita työkoneita. Se oli miesten työtä. Tuskin monikaan mies silloin uskoi, että naiset edes oppisivat käyttämään näitä koneita. Silloin tässä, niinkuin kaikessa muussakin, oli tarkka työnjako.
Ilmoita asiaton viesti
Usko tai älä, mutta kerran osallistuin kokeiluun traktorilla ajamista.Se oli vuosi n.1956 Leningradin alueella, Volossovan piirissä. Kun olin kesälomalla korkeakoulusta. Sumino-sovhoosi järjesti kaikille halukkaille tapahtuman, jossa oli mahdollisuus kokeilla traktorilla ajamista. Ehkä oli tarkoitus houkutella nuorisoa siihen ammattiin. Se oli hauska kokemus! mutta ei mitään helppoa! Taisin minä saada traktorin liikahtamaan hieman eteenpäin ja annoin periksi…Siinä tarvittiin paljon käsivoimaa.
Mutta nainen traktorin ohjaamossa sodanjälkeisinä vuosina Nl-ssa ei ollut harvinainen näky kolhoosin pellolla.
Ilmoita asiaton viesti
Traktorilla ajelen:
https://www.youtube.com/watch?v=iAoabRB5RPU&t=69s
Traktorikuskitar:n Laulu:
https://www.youtube.com/watch?v=TpvTdvr9fXc&t=129s
Ilmoita asiaton viesti