Laulaminen: Harrastukseni Suomessa
Laulu On Terapiaa Sielullemme
laulamisesta ja sen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin olen kirjoittanut jo aiemmin Blogin
Itse olen tykännyt laulamisesta jo pienestä pitäen.
Inkeriläiset Suomessa
Kun selailen nyt elämästäni Suomessa tallennettuja kuvia, niin löytyikin aika monta liittyen kuoro-laulamiseen vaikka muuttaessani Neuvostoliitosta Suomeen, vastaan tuli kaikenlaisia vaikeuksia sopeutumisesta aivan toisenlaiseen yhteiskunnan järjestelmään ja kulttuuriin ja vieläpä suomalaisten “ryssäviha” päälle, niin aina laululle löytyi aikaa ja paikkojakin.
Kun vuonna 1990 paluumuuttajana pääsin töihin Suomeen en ollut ainoa Hatsinasta tullut. Meitä oli iso porukka siltä alueelta. Osa oli majoitettu Myyrmäen Piikujan kadun tavallisen asuintalon ensimmäiseen kerrokseen, lieneekö se olut kolmen huoneen asunto, jossa oli oma saunakin. En muista kuinka monta henkilöä yhteensä siinä meitä oli, mutta aika ahdasta siellä joka tapauksessa oli.
Minä jouduin asumaan, tai oikeastaan yöpymään, pienessä yhden hengen makuhuoneessa, jossa lisäksi oli toinen nais-paluumuuttaja ja hänen 12 vuotias poika. Huoneeseen oli laitettu kaksi sänkyä, joitten väliin jäi niin pieni tila, että vaikea oli kahden aikuisen liikkua. Poika joutui nukkumaan lattialla lähempänä ovea.
Oli ahdasta varmaan muillakin, mutta venäläinen anoo:
“В тесноте не в обиде”
“Ahtaudessa, mutta sopusoinnussa”.
En muista, että meillä olisi olut koskaan kovaa riitaa.
Osa meistä hatsinalaisista asui Tikkurilassa. Aamulla varhain kaikki töihin ja illalla väsyneenä kotiin. Minun työpaikka oli Helsingissä. Aamulla kävelin Myyrmäestä sähköjunalle Malminkartano-pysäkille, koska sieltä pääsi halvemmalla Helsingin lipulla työpaikalle. Myyrmäen asemalta olisi pitänyt ostaa seutulippu. Se olisi ollut paljon kalliimpi. Takaisin sama juttu. Poistuin Malminkartanossa ja kävelin Myyrmäkeen. Muuten, muistan, että silloin Myyrmäessä vasta raivattiin alueetta kauppakeskus Myyrmannia varten.
Ajatus Kerääntyä Yhteen Laulamaan
Ehkä minun ajatukseni, että alkaisimme laulaa yhdessä ja etsiä siihen halukkaita lähti vireästi liikkeelle, kun saapuessani Suomeen juttelin puhelimessa hyvän ystäväni Jyväskylästä, Maija Kujanpään, kanssa. Maijan kanssa me tutustuimme jo 1980-luvun lopussa kun hän kävi turistiryhmän kanssa ensin Kupanitsan kirkon vihkiäisissä ja sitten toisen kerran vielä Hatsinassa. Kutsuin Maijan käymään Piikujalla ja siinä tapaamisessa koko meidän porukan kanssa hän taisikin ehdottaa tulla käymään lauluryhmänä Jyväskylän Marttala-talolle.
Siitä alkoivat meidän pienen paluumuuttaja-lauluryhmän harjoitukset esiintymistä varten. Olimme intoa täynnä, vasta saapuneet ihmemaahan Suomeen ja saimme heti kutsun Jyväsylään! Joukostamme löytyi myös nais-hanuristi? Se oli tosi hienoa! Jossain majoituspaikoissa harjoiteltiin ahkerasti pienempinä ryhminä. Kahdestaan ja kolmestaan. En muista, että olisimme kerääntyneet jonnekin isompaan tilaan. Sovittiin suurin piirtein yhtenäisestä puvusta esiintymiseen ja jokainen järjesti pukunsa itse.
Jyväskylän Marttala
Jo seuraavana vuonna 1991 me olimme jo esiintymässä Jyväskylän Marttalassa. Kuljetuksen järjesti Albert Kirjanen, joka oli silloin Inkerin Kirkon Apu -järjestössä vapaaehtoisena työntekijänä. Hänellä oli käytettävissä paketti-auto ja siihen mahtui koko meidän porukka. Silloinen Hatsinan Inkeri -liiton puheenjohtaja Viktor Hyyrynen oli kovasti tukemassa alusta loppuun asti tätä meidän yhteistä pientä projektiamme. Intoa riitti jokaiselle!
Jyväskylässä saimme erinomaisen vastaanoton. Jokaiselle löytyi majoituspakka eli yösija. Minä olin Maija Kujanpään luona. En muista olimmeko siellä vain yhden päivän, mutta Maija vei minut vielä kahville naapuriin. Siellä tapahtui minulle eräs kommellus.
Kun tulimme taloon, niin emäntä kysyi heti aivan aluksi, kun astuimme sisään, että juotteko kahvia yhden kupin vai kaksi. Minä hämmästyin kysymyksestä ja sanoin pikaisesti, että minulle riittää kyllä yksi kuppi, olinhan tottunut pulaan enkä halunnut aiheuttaa emännälle ylimääräisiä kustannuksia (ja oliko edes sitä kahviakaan riittävästi, kun kerran piti kysyä). Sitten emäntä laittoi kahvin kiehumaa ja pian me istuimme kolmisin pöydän ääressä. Joimme ensimmäiset kupit tyhjäksi. Emäntä kaatoi Maijalle ja itsellensä toisen ja minä jäin nuolemaan näppejäni. — En ollut vielä tottunut yltäkylläisyyden kulttuuriin.
Kyläilemään ja laulamaan kutsuivat Marttojen puolesta sisarukset Virkkuset ja Maija Kujanpää.
Vasemmalta oikealle: Marttalan väki: sisarukset Virkkuset ja Maija Kujanpää, hyvä inkeriläisten ystävä. Tummatukkainen mies on hanuristin puoliso. Albert Kirjanen, joka kuljetti meidät Myyrmäestä Jyväskylän ja takaisin. Leena, Valentina, Viktor Hyyrynen aurinkolaseissa. Hilma ja takana hänen tyttärensä. Minä, Viola. Takana hanuristi ja vieressä Helmi.
Ihan alkuvaiheessa, me Neuvostoliitosta muuttaneet Inkerin suomalaiset, pidimme jotenkin yhteyttä keskenämme. Ainakin, kun puhun siitä ryhmästä, joka tuli Leningradin alueelta Hatsinan suunnasta. Jaoimme mielipiteitä “miten ja missä” asiat oli hoidettu, ja missä ei onnistunut. Yritimme auttaa toisiamme. Kysyntää oli niille, jotka hallitsivat suomen kielen. Alussa minä henkilökohtaisesti autoin mielelläni, mutta sitten huomasin, että se alkoi mennä jo liallisuuksiin. Tuli pyyntöjä asioimaan kelassa ja maahanmuuttovirastossa, joten ei siihen ollut aikaa ja voimavaroja. Ainakin minulla ja monella muullakin onneksi sentään löytyi aikaa tulla laulamaan, kun sellainen mahdollisuus avautui.
Paavalin seurakunnan kuoro
Jotenkin löysin vielä itseni lauluporukassa Paavalin seurakunnassa, jota johti pastori Suojärvi. Siinä oli eri suunnista neuvostoliittoa muuttaneita Inkerin suomalaisia.
Alempana kuvassa ollaan esiintymässä.
Lauluporukka Paavalin seurakunnassa. Johtaa pastori Suojärvi. Viola oikealta ensimmäinen. Vieressä Lilja Hatsinasta.
Taisi olla niin, että Pelastusarmeijan asuntolaan oli majoitettu Inkerinsuomalaisia paluumuuttajia joukko miehiä ja sielläkin oli muodostunut lauluryhmä. Kerran rovasti Suojärvi ehdotti meille nais-laulajille että tulisimme harjoittelemaan Pelastusarmeijan tiloihin yhdessä mieslaulajien kanssa. Syy vielä muistaakseni oli siinä, että asuntolassa asuvat yksinäiset miehet olivat äsken saapuneet ja eivät olleet vielä työelämässä eikä heillä ollut varaa liikkua. Joten me tulimme sinne ja meistä muodostuikin sitten laulukuoro, jonka näette seuraavassa kuvassa. En muista tarkkaa, mutta Suojärvi piti meidät lauluharrastusta yllä vielä ainakin pari vuotta, jos ei pitempäänkin. Kerran esiinnyimme Paavalin kirkossakin.
Lauluporukka esiintyy pelastusarmeijan tiloissa. Toinen rivi vasemmalta: kolmas Viola. Esiintyminen Jouluna.
Helsingin Inkeri-Kuoro
Pääsin harjoittelemaan laulamista myös Helsingin Inkeri-kuoroon. Asuin Myyrmäessä ja piti matkustaa kahdella kyydillä. Junalla tai bussilla ja sitten vielä raitiovaunulla. Loppumatka piti nousta korkealle mäkeä ylös: Karjala-talolle. Siinä vaiheessa piti alkaa käyttää sauvoja. Käytin tavallisia suksisauvoja, koska ei ollut varaa ostaa kunnon kävelysauvoja. Harjoittelun jälkeen sitten takaisin sama matka. Oli se kovin rasittavaa, mutta piti löytää jotain mielekästä toimintaa pärjätäkseen pinnalla.
Minulla on hyvä matala ääni, toinen altto, mutta en ole saanut koulutusta sen käyttöön. Kuoro oli korkeatasoinen ja moniääninen. Minulta joskus ääni meni ohi nuotista, erityisesti Mooses Putron lauluissa. Se tietenkin ärsytti joitakin laulajia, mutta se piti kestää pärjätäkseni ja harjoitella kovasti.
Minua opetti toinen alttolaulaja Anna-Kaisa, jonka parina lauloin. Kiitos jälkikäteen vielä nytkin hänen kärsivällisyydestään! Ainakin pysyin mukana tässä lauluryhmässä muutaman vuoden ja kävin jopa laulamassa Helsingin Inkeri-kuoron kanssa Ruotsin inkeriläisten 50-vuotis juhlissa.
Kuitenkin minun laululipsahduksistani huolimatta ilmapiiri Helsingin Inkeri-kuorossa oli hyvä ja minulle jäivät kauniit muistot lauluharrastuksesta ja kaikista esiintymisistä.
Hatsinan esiintymismatka
Se oli mielenkiintoista ja jännittäväkin, kun pääsin Helsingin Inkeri-Kuoron kanssa matkalle Hatsinaan, jossa olin asunut kaksikymmentä vuotta ja niistä kymmenen vuotta töissä Hatsinan Pedagogisella opistolla. Meidän esiintymisemme oli ensin Hatsinan Pyhän Nikolain kirkossa, joka oli entisöity siinä ajassa, kun olin Suomessa. Se oli hienoa, että pääsin siellä esiintymään kuorolaisten joukossa.
Haluan vielä mainita, että esiintymisen jälkeen jotkut seurakuntalaisista lähestyivät meitä ja kiittivät kovasti ja erityisesti olivat kiinnittäneet huomiota mataliin ääniin, jotka sen kirkon akustiikassa erottuivat erityisen hyvin. Se ilahdutti.
Toinen esiintyminen oli Pushkinin kaupungin kirkossa (entinen Tsarskoje Selon kaupunki). Sen jälkeen meille oli järjestetty käynti Puskinin-kaupungissa Katarinan palatsissa.
Kuvassa Helsingin Inkeri-kuoron jäsenet ja muut mukana matkustajat Katarinan palatsin tutustumisen jälkeen. Tsarskoe selossa, eli Puskinin kaupungissa. Kuvassa keskellä aurinkolasit kasvoilla ja kravatti kaulassa matkasta vastaava Viktor Hyyrynen. Viola kuvassa eturivissä tumma pitkä takki päällä ja musta baskeri päässä.
Ruotsin esiintymismatka
Helsingin Inkeri-kuoro valmistautui kovasti Ruotsin matkaan osallistuakseen Ruotsin inkeriläisten 50-vuotis juhlaan. Minäkin harjoittelin ahkerasti muitten kanssa, vaikka en tietänyt vielä pääsenkö mukaan. Kun vahvistui minun osallistuminen siihen, niin piti hankkia jokin kunnollinen esiintymispuku. Entinen minulla oli se omatekoinen, joka oli mukana Jyväskylän matkoilla, mutta teki mieli jotain parempaa. Erän hyvän ystäväni lainaamalla rahalla (jota hän ei koskaan halunnut takaisin) sain ostettua kauniin Viipurin puvun. No sepä vasta oli hienoa! Tämä Viipurin puku on nyt Lahden historialisessa museossa.
Matka olisi melkein jäänyt, koska olin tullut kipeäksi, mutta kuitenkin oloni parani sen verran, että lääkärikin suositteli vaihteluksi lähteä matkalle. Siinäkin tuli hieman jännitystä, koska tilalleni oli jo valittu toinen, joka oli valmis lähtemään Ruotsiin. Minä en tiennyt sitä eivätkä ilmeisesti matkan järjestäjätkään. No, minä en ollut peruuttanut lähtöäni, joten tulin lähtöpäivänä sovittuun paikkaan ja kiipesin linja-autoon. Sitten tulikin paikalle se varamatkustaja. Hän ja hänen kutsujansa olivat pettyneitä minun tulostani, ja ilmaisen matkan peruuntumisesta. Jotenkin tunsin syyllisyyttä tästä tapahtumasta ja se hieman vaivasi minua.
Kuvassa Helsingin Inkeri-kuoron lauluryhmä Ruotsissa on valmiina lähtemään esiintymislavalle. Viola eturivissä oikealta vasemmalle neljäs Viipurin puvussa mustapäähine ja musta yläosa. Toisena eturivissä ruudullisessa esiliinassa Inkerin viimeisen pastorin Aatami Kuortin miniä, minja. En muista nimeä.
Aadami Kuortti olin kotikuntani Lempaalan kirkon pappi, jonka rippikoulun vuonna noin 1925 – 1926 kävi äitini vanhempi sisko Lyyti Heistonen. Minä tapasin Kuortin useasti Helsingissä seurakunnan tapahtumissa ja kerroin tädistäni ja hän jopa ilahtui. Sitten Inikeri-kuoron riveissä minäkin olin laulamassa tai veisaamassa Aatami Kuortin muistotilaisuudessa. Tämmöisiä muistoja tuo tämä valokuva.
Imatran Inkeri Klubi
Imatran Inkeri klubi ry:n perustin vuonna 2014. Minä en ole kuoron johtaja ja eikä jäsenistömme riveissä myöskään löytynyt sellaista ammattilaista, mutta laulut sujuivat jokaisella meistä klubilaisista ja intoa laulamiseen riitti, joten rohkenimme ilmoittautua vuoden 2015 Imatra Päivälle esiintymään.
Imatra Päivä vuosi 2015. Inkeri Klubin lauluryhmä jonottaa esiintymään lavalle. Viola selin punainen takki päällä. Inkerin lippu kädessä Mihail astuu myös lavalle laulajien kanssa. Teimme sen mihin pystyimme.
Esiintymislavalla Imatra-päivänä 2015 Sylvia valkoisessa takissa lausuu runon tai laulaa. Oikealta vasemmalle: Elsa, Viola, Aili, Alina ja Elina.
Kuorolaulu harrastukseni kuitenkin hiipui vähitellen. Nyt kuuntelen mieluummin muiden lauluja youtube-videoissa.
Matti Loikkanen ja Eino Tienari, kiitos sydänmerkistä ja mukavaa viikon loppua!
Ilmoita asiaton viesti