Pieni Pikaluistelija
Kuulumisia Kylätieltä!
Lähdin tässä iltalenkille taas rivitalon pihalle. Tottuneesti laitoin kyllä ylleni vaatetusta pientä pakkastakin varteen, mutta ei se pakkasen puolelle lähtenytkään yötä kohti kun ulkomittari näytti +10.
Kuitenkin jäin tölläilemään siinä hitaasti liikkuen. Kun kaksi vierasta autoa poistui pihalta tuli hiljaisuus. Talon vieressä olevaa asfalttitietä pitkin ei näkynyt autoja kuin kolme puolen tunnin sisällä.
Eikä ihmissieluakaan missään!
Yhtäkkiä huomasin toisella puolella katua tuttuja luisteluliikkeitä. Hieroin jopa silmälasejani, kiirehdin aidan viereen kurkistamaan, että erehdynkö!
No, En!
Pieni, ehkä 10 – 12 vuotias tai vähän vanhempikin poika tyylikkäästi ja vauhdikkaasti liikkui rullaluistimilla jalkakäytävää pitkin talon ohitse. Kaarteli taitavasti leveämmissä paikoissa ja häipyi kulman taakse..! Sitten palasi takaisiin ja tuossa lähellä teki U-käännöksen ja hieman vielä kaarteli ja lopuksi luisteli takaisin tulosuuntaan.
Odottelin vielä..
Mutta treenit taisivat loppua ja minäkin pikku hiljaa poistuin katsomosta!
Olipa Hienoa!
Tämä toi mieleen omat kokemukseni luistelu-uralla. Niin treenit ja kilpailut jääradalla kuin myös harjoittelut rulla-luistimilla asfaltin päällä Arkangelissa ja Minskissä. Asfaltilla luistelu on vaikeampaa kuin liukkaalla jääradalla!
Kaveri on tosi taitava! Sen päättelin hänen varmasta, tasapainoisesta asennosta ja teknisesti oikeista liikkeistä!
Onpa näillä kulmilla monenlaisia poikia, jotka osaavat ilahduttaa! Kiitos sinulle pieni pikaluistelija!
Olet Hyvä!
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkyviin täysikokoisena.
Hauska blogi, Viola. Minäkin olin, entisenä hollantilaisena, todellinen pikaluistelija (kuten lähes kaikki siellä). Edelleen on tallessa lukuisia luistelumitalleja nuoruudestani. Suomessa harrastus tyrehtyi kun itä- ja pohjoisjärvien jäät olivat liian usein lumen peitossa. Hiihto, etenkin umpihankihiihto metsäsuksilla tuli tilalle.
Ilmoita asiaton viesti
Oli minullakin niiltä ajoilta jotain palkintoja,mutta eniten kunniaosoituksia (почётные грамоты), mutta kun muutin Suomeen, niin vielä omistamani asuntoon murtauduttiin ja kaikki oli viety. Eniten harmitti valokuva kamera ”Smena”, jonka olin saanut muistaakseni vuona 1953 palkinnoksi urheilusaavutuksista ja kuvannut kaikki mustavalkoiset kuvat, joita olen julkaissut nyt ”Elämäni Koulut” sarjassa.
Kamera seurasi mukana aina vuoteen 1991 asti, kunnes se sitten varastettiin. Sen yläkannessa oli teksti:
[ Виоле Яконен от Кооперативного Техникума за хорошие успехи в спорте. Год 1953.]
Linkin takana sen tyyppinen malli:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/44/Smena_1_camera_GOMZ.jpg/1280px-Smena_1_camera_GOMZ.jpg
Ilmari, kiitos kommentista ja kiva kun tykkäsit kirjoituksesta!
Ilmoita asiaton viesti