Tal­vi Il­loin Ak­ku­nal­la …

Lem­pi Heis­to­sen Lau­lut

Lem­pi Heis­to­nen (Хейстонен Любовь Семёновна) oli isoi­sä­ni Si­mo Heis­to­sen (Хейстонен Семён Генрихович) (1880 – 1963) lap­si toi­ses­ta avi­olii­tos­ta Var­pu Heis­to­sen (o.s. Tir­ra­nen) kans­sa. En­sim­mäi­se­nä syn­tyi tyt­tö-lap­si Lem­pi ja sit­ten vie­lä nel­jä poi­kaa: Ei­no, Ar­vi, Vil­jam ja Su­lo.

Lempi Heistosen isä Simo Heistonen
Lem­pi Heis­to­sen isä Si­mo Heis­to­nen. Ku­va otet­tu Igo­me­lis­sa 1950-lu­vun al­ku­puo­lel­la.

Kau­nis Lau­lu­ää­ni

Lem­pi-tä­dil­lä­ni oli kau­nis lau­lu­ää­ni. En­nen muut­toa Suo­meen on­nis­tuin nau­hoit­ta­maan ra­di­onau­hu­ril­la pie­nen osan hä­nen lau­luis­ta ja mo­nes­ta niis­tä­kin vain en­sim­mäi­sen sä­keis­tön, kos­ka hän ei oli­si jak­sa­nut lau­laa ko­ko­naan kaik­kia lau­luja alus­ta lop­puun. So­vit­tiin, et­tä ta­va­taan vie­lä tä­män asi­an mer­keis­sä, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti mi­nä läh­din pi­an Suo­meen töi­hin ja ta­paa­mi­nen jäi vii­mei­sek­si.

Mut­ta hy­vä kui­ten­kin, et­tä jo­tain jäi muis­tok­si Lem­pi-tä­din lau­luis­ta.

Tal­vi il­loin ak­ku­naan, jäi­set lil­jat kuk­ki­maan …

 

Tä­mä lau­lu on jää­nyt ko­vas­ti mie­lee­ni, kos­ka siel­lä va­el­luk­ses­sa usein tal­vel­la oli­vat asun­not, joi­hin mei­dät oli si­joi­tet­tu, kyl­miä ja ta­lon si­sä­puo­lel­ta ik­ku­nan puo­li­vä­liin as­ti oli lai­tet­tu lau­dat poik­ki ik­ku­nan ja ik­ku­nan ja lau­to­jen vä­li oli lai­tet­tu täy­teen sa­ha­jau­ho­ja. Ke­säk­si ne pu­ret­tiin pois.

Kun tu­li tal­vi ja pak­ka­set, me lap­set sii­nä sit­ten odo­tim­me mil­loin ne jäi­set lil­jat il­mes­ty­vän la­sin pin­taan.

Ura­liin Ud­mur­ti­aan

Asuim­me siir­to­lai­si­na Ud­mur­ti­as­sa nel­jä so­da­nai­kais­ta vuot­ta (1941 – 1945) ja lau­lu Ura­liin kai­kui kaik­ki­na nii­nä vuo­sina usein jou­kos­sam­me, mut­ta eni­ten var­maan kui­ten­kin lau­lu:

Ikä­väl­lä kai­pai­len ar­mas ko­tia;
aja­tuk­set ai­na ovat siel­lä.
Luo­ja kaik­kien maan ja tai­vas­ten
Suo mun ker­ran ko­tiin pääs­tä vie­lä..!

Mut­ta meil­le ei si­tä on­nea suo­tu kos­kaan! So­ta tu­ho­si Ko­din!

Ura­liin, Ura­liin…

 

Sii­nä, nii­nä so­dan ai­kai­si­na ja jäl­kei­si­nä vuo­si­na, mo­net In­ke­rin suo­ma­lai­set jou­tui­vat syyt­tö­mä­nä van­ki­laan. Niin myös mo­net su­ku­lai­sem­me­kin.

Esi­mer­kik­si Lem­pin tu­le­va puo­li­so Ivan Hok­ka­nen / Ser­geev oli jou­tu­nut Suo­meen ja pal­ve­li Suo­men ar­mei­jas­sa Jy­väs­ky­län len­to­ken­täl­lä. Vuon­na 1944 hä­net pa­lau­tet­tiin Neu­vos­to­liit­toon ja siel­lä sa­maan tien jou­tui kym­me­nek­si vuo­dek­si van­ki­laan. Hän sel­vi­si hen­gis­sä ja löy­si mei­dät Pih­ko­van alu­eel­ta, jos­sa tu­tus­tui Lem­pi-tä­ti­ni.

Lempi, tytär ja Ivan
Lem­pi, ty­tär ja Ivan. Lem­pi Heis­to­nen ja hä­nen puo­li­son­sa Ivan Ser­geev / Hok­ka­nen ja hei­dän esi­koi­sen­sa Val­ja-ty­tär. Ku­va otet­tu Pih­ko­van alu­eel­la Igo­me­lis­sä 1950-lu­vun lop­pu­puo­lel­la.

 

Su­ku­lai­sem­me Tah­va­na / Ste­pan Tir­ra­nen jou­tui van­ki­laan Ar­kan­ge­lin alu­eel­le. Hän oli Oi­naa­lan Tir­ra­sia, sa­mas­ta ta­los­ta, An­nuk­ka­las­ta, jos­ta oli­vat ko­toi­sin isoi­sä­ni Si­mo Heis­to­sen mo­lem­mat puo­li­sot. En tie­dä mil­loin ja mis­sä hä­net van­git­tiin ja kuin­ka pit­käk­si ai­kaa, mut­ta jo­kai­sen in­ke­ri­läi­sen lä­hi­pii­ris­tä oli jo­ku, jo­ka oli vie­ty van­keu­teen. Su­ku­lai­sen jou­tu­mi­nen van­ki­laan oli hä­pe­äl­li­nen ja pe­lot­ta­va asia.

Ar­kan­ge­li

Kun mi­nä, Vi­ola, pää­sin opis­ke­le­maan Ar­kan­ge­liin am­mat­ti­opis­toon vuon­na 1952, niin Tah­va­na löy­si mi­nut siel­tä näh­ty­ään leh­des­sä uu­ti­sen, jos­sa ker­rot­tiin mi­nun voit­ta­neen jon­kin luis­te­lu­kil­pai­lun ja kä­vi ta­paa­mas­sa mi­nua yh­des­sä jon­kun nuo­rem­man mie­hen kans­sa. Sa­noi mi­nul­le, et­tä se on hä­nen ka­ve­ri. Mi­nul­la oli sel­lai­nen kä­si­tys, et­tä hän oli lo­mal­la van­ki­las­ta ta­paa­mas­sa su­ku­lais­ta.

Van­gin lau­lu

 

He tu­li­vat asun­to­laan, jos­sa kaik­ki kämp­pä­ka­ve­rit­kin oli­vat pai­kal­la jo pel­käs­tä ute­li­ai­suu­des­ta. Oli­han mi­nul­la vie­rai­ta van­ki­las­ta! Mi­nua pe­lot­ti hie­man, mut­ta kyl­lä niin asun­to­lan val­vo­ja kuin opet­ta­jat­kin var­mas­ti tie­si­vät vie­rai­lus­ta ei­vät­kä es­tä­neet ta­paa­mis­ta. He oli­vat mo­lem­mat ai­ka siis­tis­ti pu­et­tu­ja ja Tah­va­na pyy­si mi­nut mu­kaan va­lo­ku­vaa­moon ja myö­hem­min lä­het­ti va­lo­ku­van mi­nul­le. Jul­kai­sen sen täs­sä:

Viola ja Tahvana. Kuva otettu Arkangelissa. Vuosi on 1952 – 1953.
Vi­ola ja Tah­va­na. Ku­va otet­tu Ar­kan­ge­lis­sa. Vuo­si on 1952 – 1953.

Van­ki­las­sa Tah­va­na oli niin luo­tet­ta­va ja osaa­va, et­tä va­pau­dut­tu­aan hän sai työ­pai­kan samaisesta van­ki­las­ta ja hä­net myös va­lit­tiin van­ki­lan joh­to­kun­taan.

Var­pu-mum­mo

Pää­tän tä­män ker­to­muk­sen Lem­pin äi­din Var­pu / Var­va­ra Heis­to­sen (o.s. Tir­ra­nen) ku­vaan.

Varpu-mummo.
Var­pu-mum­mo. Lem­pin äi­ti Var­pu / Var­va­ra Heis­to­nen (o.s. Tir­ra­nen). Ku­va otet­tu Igo­me­lis­sa Pih­ko­van alu­eel­la 1950-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.

Tun­sin mi­nä­kin Lem­pin äi­din, eli Var­pu-mum­mo­ni hy­vin. Hä­nen van­hem­pi sis­kon­sa Kat­ri kuo­li ja Si­mo Heis­to­sel­le jäi nel­jä alai­käis­tä ja äi­di­tön­tä tyt­tö­las­ta. Si­mo sil­loin ko­si Var­pua. Var­pu suos­tui ja läh­ti vai­mok­si per­hee­seen, jos­sa oli jo nel­jä las­ta. Sit­ten Var­pu syn­nyt­ti vie­lä vii­si las­ta li­sää.

Mi­nä olin Var­pu-mum­mon en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si. Kat­ri-mum­moa en ole näh­nyt.

Var­pu-mum­moa kä­vin ta­paa­mas­sa myös Le­ning­ra­din sai­raa­las­sa sil­loin, kun hän oli ko­vin sai­ras. Lem­pi-ty­tär hoi­ti äi­ti­ään ko­to­na Si­vers­kas­sa vii­mei­set vuo­det. Siel­lä­kin kä­vin usein.

Lem­pi-tä­ti ker­toi Var­pu-mum­mon vii­mei­ses­tä het­kes­tä. Hän oli pu­hu­nut juu­ri äi­tin­sä kans­sa ja pois­tui het­kek­si. Kun hän pa­la­si huo­nee­seen, niin Var­pu-mum­mo oli lait­ta­nut kä­det ris­tiin rin­tan­sa pääl­le ja nuk­ku­nut pois.

Äidin Laulu

 

+1
viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu