Tietokoneharrastus
Tietokoneharrastus.
Nykyään jo pienet lapsetkin tietävät mikä on tietokone ja osaavat käyttää sitä. Muuttaessani Suomeen viisikymmentäneljä vuotiaana vuonna 1990 en ollut edes nähnyt tietokonetta ja puhumattakaan siitä, että olisin osannut sellaista käyttää. Olin vain tietoinen siitä, että sellaisia ihmekoneita on olemassa.
Kurssin ilmoitus lehdessä
Kun kerran tutustumismatkalla Suomen oppilaitoksiin sain istahtaa tietokoneen ääreen ja vieläpä koulussa jokaisella luokan opiskelijalla oli edessä oma tietokone, niin minulla, jolla oli takana 30 vuotta opettajan uraa, syttyi kipinä, että tuollaiseen ihmisen keksimään “viisauskoneeseen” pitäisi ehdottomasti päästä tutustumaan.
Ajatus pyöri päässäni, mutta paluumuuttajan sopeutumisvaikeudet veivät kokonaiset kymmenen vuotta, ennen kun pääsin Vantaan työttömille (minäkin asuin Vantaan Myyrmäessä ja olin työttömien riveissä) järjestettyyn ilmaiselle tietokonekurssille (siis vuonna 2000). Huomasin lehtikirjoituksessa, että muutama paikka oli vielä vapaana ja ilmoittautua voi paikan päällä Kilterin koulun tiloissa. Tulin sinne ainakin tunti tai jopa puolitoistakin etuajassa ja vahdin ovea, joka vei ilmoitettuun tiloihin. Päätin olla ensimmäisenä. Olin täyttänyt silloin 64 vuotta! Lähempänä ilmoitettua aikaa alkoi tulla aivan nuorta porukkaa, mutta minä pysyttelin ensimmäisenä, vaikka eräs henkilö kysyi minulta, että ymmärränkö minne jonotan kuin puhuin vielä vieraan kielen aksentilla. Minä pysyi lujana omassa päätöksessä!
No, sitten tulivat järjestäjät ja kutsuivat jonosta ensimmäisen sisään. Sielläkin tuli vastaan ihmettely ja minun piti vahvistaa kysymykseen, että haluanko todellakin tietokonekurssille. Ja minut hyväksyttiin sille kurssille. Muistaakseni minun jälkeeni vapaita paikkoja oli enää kolme tai neljä.
Ensimmäinen oppitunti tietokonekurssilla
Meitä onnekkaita, jotka pääsivät tälle ilmaiselle tietokonekurssille oli 12 henkilöä. Minua jännitti kovasti se ensimmäinen oppitunti, että miten pärjään. Kun kaikki me olimme tulleet määrättyyn tilaan, niin pian saapui reipas nuori mieshenkilö opettamaan meitä. Hän piti pienen puheen ja varmaan tarkasti läsnäolijat ja antoi muita ohjeita meille. Se oli tärkeä minulle, että ohjaaja ilmoitti, että jos tulee vaikeuksia pärjäämisessä, niin ei tarvitse huutaa häntä apuun vaan viitata kädellä, että ongelma edessä, ja hän tulee. — Että pysyisi rauha auditoriossa.
Sitten se oppitunti alkoi ja ensimmäinen lause, jolla hän aloitti: no, ottaakaahan nyt hiiri käyttöön! Minulla ei olut mahdollista kurkistaa vieressä lähellä olevan kurssilaiseen, koska koneet olivat erotettu toisistaan väliseinällä, mutta minulla ei ollut mitään aavistusta missä se hiiri on! Olin melkein valumassa häpeästä pöydän alle ja pelkäsin, että minä saan nyt lähtöpassin porukasta. Mutta rohkeasti nostin käden ylös ja katsoin ohjaajaan. Hän saapui. Minä kuiskasin häneen korvaan ja kysyin: “missä se hiiri on?” Ja vieläpä katsoin jopa pöydän alle. Hän hymähti ja sanoi myös niin kuin hieman kuiskaten, että “tuossahan se pöydällä on!”
No, siitä se alkoi! Olin tosi ahkera kurssilainen ja yritin kovasti mennä ohjaajan neuvojen perässä. Ja lopputulos oli siltä kurssilta se, että minä pärjäsin niiden seitsemän kurssilaisten kanssa, jotka pääsivät kurssin loppuun asti ja saivat todistukset. Viisi henkilöä kahdestatoista eivät jaksaneet ja keskeyttivät opiskelun.
Kurssi päättyi, mutta minulla ei ollut omaa tietokonetta, että olisin voinut jatkaa sillä harjoittelua ja tuskin se olisi yksin onnistunutkaan.
Jatkokurssit
Niinpä lähdin etsimään “jatkokursseja”. Sainkin tietää, että Vantaan Varistossa oli mielenterveys-kuntoutettujen keskus, jossa oli tietokone ja vielä vapaaehtoinen ohjaaja opettamassa tietokoneen käyttöä! No, sepä oli hieno juttu. Ohjaaja oli reipas nuori Tommi-niminen kaveri, jolla oli tosi pedagoginen ote opetukseen ja siinä minä opin jo kirjoittamaan enemmän tietokoneella ja muokkaamaan tekstiä.
Sitten tuli väli ja tietokone oli jäämässä epähuomioon, mutta enpä antanut periksi ja kaikista vaikeuksista jotka tulivat vastaan sopeutumisvaiheessa uuden kotimaahan tiedustelin mahdollisuutta päästä jatkokoulutukseen. Sepä onnistuikin pian. Sain tietää, että Helsingissä Käpylän Työväentalolla järjestetään eläkeläisille maksuton tietokonekurssi. Myyrmäestä sinne oli aika pitkä matka, mutta muitten myyrmäkeläisten eläkeläisten kanssa kävin ilmoittautumassa ja pääsin sille kurssille.
Käpylän Työväentalo
Tämä kurssi oli, jo voin sanoa, ainakin minulle, korkealuokkaista opetusta. Se sisälsi tietokonekurssin ja sitten vielä erikseen kuvankäsittelykurssin. Vetäjänä oli T. Ikonen ja kurssilla oli virallinen sihteeri pitämässä päiväkirjaa. Kun kurssi eteni siihen asti, että esimerkiksi minä olin jo onnistunut hankkimaan itselleni oman ihan uuden Windows-tietokoneen, niin vetäjä Ikonen sihteerinsä kanssa kävivät perehdyttämässä minut siihen. He auttoivat muitakin myyrmäkeläisiä siinä kierroksessa! Se oli tosi hieno ele meitä kurssilaisia kohtaan.
Matkat Myyrmäestä
Matkat Myyrmäestä Käpylään olivat minulle sinne aika rasittavat. Kuljin yleisillä kulkuneuvoilla. Ensin ajaa junalla tai linja-autolla ja sitten vielä raitiovaunulla ja pysäkiltä vielä kävellä mäkeä ylös jonkun verran. Mutta päämääräni oli hallita tietokoneen käyttöä mahdollisimman hyvin, vaikka en tiennyt vielä tulisinko tarvitsemaan sitä. Myyrmäestä minun lisäksi kävi vielä ainakin neljä muuta henkilöä. He kulkivat jonkun heistä henkilöautolla. Pari kertaa minä pääsin heidän kanssa edes-takaisin kun joku heistä oli poissa kurssilta. Sen jälkeen, kun tietokone- ja kuvankäsittelykurssi oli päättynyt, niin osa meistä liittyi netti-ryhmään “Werkonparsijat”, jossa hioimme omaa osaamistamme tälle alalle.
Minun osaamista tietokoneen käytössä myyrmäkeläiset ehdottivat, että kävisin vetämään kurssia aloitteleville vanhuksille, jotka eivät tunteneet “hiirtä” niin kuin en minäkään alussa. Muutaman kerran olin kyllä asialla ja muistan kuinka löysimme yhdessä porukan kanssa pääsyn netin kautta ihailemaan Pietarin Eremitasin taidetta.
Blogien kirjoittaminen
Aika vierähti ja tuli vuosi 2010. Pari vuotta ennen tätä olin muuttanut toiselle paikkakunnalle Etelä-Karjalaan ja paluumuuttajan asiat sopeutumisessa uuteen kotimaahan kävivät vaatimaan jo taistelua ihmisoikeuksien puolesta. Joten aloitin kirjoittamaan blogeja Uuden Suomeen Puheen- ja Vapaavuoroon! Sen verran osasin jo hallita kirjoitustekniikkaa koneella. Muuten täytyy mainita, että en ole koskaan saanut missään suomen äidinkielen virallista opetusta vaan olen oppinut sen itse, joten blogien kirjoituksissa alussa oli tosi vaikeata ja lipsahteli virheitä. Siitä asti ovat nämä blogikirjoitukset jatkuneet.
Kirjojen julkaisu
Tässä täytyy tunnustaa, että olen tyytyväinen siitä, että uskalsin 64 vuotiaana Suomessa lähteä opiskelemaan tietokoneen käyttöä, joka antoi minulle mahdollisuuden sittemmin kirjoittaa muistelmia suomen- ja venäjänkielellä. Ja myös kaikki nämä blogit on julkaistu kirjoina. Ensimmäinen kirja “Elämäni Koulut” julkaistiin 17.06.2020. (Elämäni Koulut -sarja perustuu kirjoituksiin Uudessa Suomessa) Kirjoja on tähän asti julkaistu kaiken kaikkiaan jo peräti seitsemäntoista.
Kymmenen vuoden sykli
Tässä tulikin jo esille 10 vuoden sykli.
Mielenkiintoista tämäkin!
Jälkikäteen nyt kiitän kovasti kaikkia niitä henkilöitä, jotka kannustivat silloin jo iäkästä ihmistä perehtymään tähän tietokoneen käyttöön!
Äitini satavuotiaana sanoi minulle kerran ikävissään palvelutalossa, että “täällä ei meille opeteta mitään uutta!”
Koskaan ei olekaan liian myöhäistä oppia jotain uutta!
Oikein hyvää alkanutta Uutta vuotta 2024 jokaiselle meille!
Olin Windows 95:n aikaan työttömänä, ja työvoimatoimisto kehotti eli pakotti menenään tietokonekurssille pariinkin kertaan.
Ne kurssit jos mitkä olivat ummikolle hyödyllisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, minun yritykseeni saada koulutusta vaikutti vielä se, että oli kerran tarjottu työpaikka, jossa piti osata käyttää tietokoneetta.
kiitos kommentista ja sydänmerkistä!
Ilmoita asiaton viesti
Onko sinulla kotona hiiri ja ikkunat?
Tottakai, kaikkissa taloissa on hiiriä ja ikkunoita.
Ilmoita asiaton viesti
[..Tottakai, kaikkissa taloissa on hiiriä ja ikkunoita.],
Niin, minullakin jo vuosia ollut kotona Windovsin hiiri ja ikkunat! Olen nyt sinut niitten kanssa! 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=PaRrbFwq6LQ
Kiitos sydänmerkistä!
Ilmoita asiaton viesti
Sari Laitinen! Kiva kun tulit sivulleni ja annoit sydänmerkkeja!
Kiitos ja Oikein hyvää alkanutta vuotta 2024! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Minä kävin työttömille tarkoitetun tietokoneen ajokorttikurssin joskus vuonna 2000. Kurssilla oli kaverina potkut saanut liki eläkeikäinen mies ja hän tuskaili Word-tunnin opettajalle, että kun tuo hiiri ei tottele ollenkaan hänen näppäilyjään. Siinä sitten molemmat katselivat ja ihmettelivät, että miksi liki eläkeläismies ei opi hiirtä käyttämään. Opettaja sitten tuskastui ja tokaisi, että ei tuon ikäisten enää kannatta tällaisiin laitteisiin tutustua.
Itse katselin taustalta asiaa ja päätinkin, että vaihdetaanpa miehelle minun hiiri, että josko sitten alkaisi Lyyti kirjoittamaan. Opettaja kuitenkin heti totesi, että emme me tuollaista voi tehdä. On kutsuttava tietokoneteknikko paikalle. Minä tuohon, että tässä näet sellaisen ja vaihdoin hiiren. Ja paljastuikin, että aiempi hiiri oli viallinen, että sen vasemman puoleinen korva antoi ylimääräisiä kontakteja painettaessa korvaa alas. DeBounce ilmiöstä oli kysymys.
Ilmoita asiaton viesti