Työharjoittelija

Kä­vi­pä ki­vas­ti ei­len kun läh­din vie­mään pai­kal­li­seen yk­si­tyi­seen pie­neen kir­ja­kaup­paan näy­te­kap­pa­leek­si uu­sin­ta kir­jaa­ni “Pa­luu­muut­ta­ja­na Suo­mes­sa”. … As­tuin si­sään.

Työ­har­joit­te­li­ja

Ovea vas­ta­pää­tä kau­pan omis­ta­ja pal­ve­li tois­ta asi­akas­ta. Py­säh­dyin odot­ta­maan vuo­ro­ani. Sit­ten huo­ma­sin, et­tä hie­man si­vus­sa, mut­ta tis­kin ta­ka­na kur­kis­tel­lee ys­tä­väl­li­ses­ti hy­myil­len, kau­nis tyt­tö.

Luu­lin en­sin, et­tä hän on kau­pan myy­jä, mut­ta kun lä­hes­tyin, niin huo­ma­sin, et­tä ai­ka nuo­ri oli­si myy­jäk­si. Ky­syin­kin olet­ko si­nä myy­jä? Hän vas­ta­si hie­man yl­pe­äs­ti ja hie­man ih­me­tel­len, kun en ol­lut huo­man­nut rin­ta­merk­kiä “Työn­har­joit­te­li­ja”. No tä­mä­pä muut­ti kai­ken. Hie­no jut­tu!

Lai­toin jo­pa kyy­när­päät­kin tis­kin reu­nal­le ja an­noin myyn­ti­tis­kil­le hä­nen eteen lah­ja­kir­ja­ni “Pa­luu­muut­ta­ja­na Suo­mes­sa”. Ja va­kuut­ta­val­la hil­jai­sel­la ää­nel­lä ker­roin, et­tä mi­nä olen ihan it­se kir­joit­ta­nut kir­jan ja ha­lu­an yh­den kap­pa­leen lah­joit­taa täl­le kir­ja­kau­pal­le.

Tä­mä­pä oli­kin työ­har­joit­ta­jal­le uut­ta, kos­ka hän oli val­mis­tau­tu­nut et­si­mään asi­ak­kaal­le jo­tain kir­ja­kau­pan ta­va­raa. Niin­pä­hän kään­tyi kau­pan omis­ta­jan puo­leen et­si­mään neu­voa.

Sa­ma­na ai­ka­na kau­pas­sa ol­lut ai­noa asi­akas sai tar­vit­se­vat os­tok­set ja kau­pan omis­ta­ja va­pau­tui ja tu­li mei­dän luok­sem­me. Tie­ten­kin tois­tin sit­ten asi­ani kau­pa­no­mis­ta­jal­le.

Asia hoi­tui ja sain kii­tok­set ja hie­not hy­myt heil­tä mo­lem­mil­ta

Työ­har­joit­te­li­ja­na Ar­kan­ge­lis­sa

En eh­ti­nyt vie­lä men­nä oves­ta ulos, kun muis­to­ni oli­vat jo kau­ka­na poh­joi­ses­sa, en­ti­ses­sä ko­ti­maas­sa­ni Neu­vos­to­lii­tos­sa ja siel­lä Ar­kan­ge­lin kau­pun­gis­sa. Jos­sa mi­nä olin seit­se­män­tois­ta­vuo­ti­aa­na työ­har­joit­te­lus­sa ja it­se­kin kau­pan tis­kin ta­ka­na.

Olin opis­ke­le­mas­sa am­mat­ti­opis­tos­sa (1952 – 1955), jos­ta val­mis­tuin myy­jäk­si, kir­jan­pi­tä­jäk­si ja ku­lu­tus­ta­va­roit­ten ja ruo­ka­tar­vik­kei­den laa­dun ja hin­noit­te­lun tar­kas­ta­jak­si (to­va­ro­ved). Am­mat­ti­opis­toon tu­lin juu­ri 16 vuot­ta täy­tet­ty­äni, jol­loin olin oi­keu­tet­tu pas­siin. Pas­sin saa­mi­nen oli sil­loin kun­nia-asia ja merk­ki täy­si­val­tai­ses­ta Neu­vos­to­lii­ton kan­sa­lai­suu­des­ta!

Ar­kan­ge­liin me­nim­me opis­ke­le­maan nel­jän in­ke­ri­läi­sen ty­tön seu­ru­ee­na. Läh­dim­me Pih­ko­van alu­eel­ta puo­len­tois­ta tu­han­nen ki­lo­met­rin pää­hän ko­toa ja van­hem­mis­ta. Muut ty­töt oli­vat pa­ri- kol­me vuot­ta mi­nua van­hem­pia.

Työ­har­joit­te­lu.

Nyt sii­tä it­se työ­har­joit­te­lus­ta. Kaup­pa oli sel­lai­nen, et­tä sa­mas­sa isos­sa ti­las­sa toi­sel­la puo­lel­la oli ruo­ka­tar­vik­kei­den osas­to ja vas­tak­kai­sel­la puo­lel­la kai­ken­lais­ta ku­lu­tus­ta­va­raa. Kan­ga­so­sas­to oli vie­lä hie­man erik­seen. Sin­ne mi­nut en­sin mää­rät­tiin har­joit­te­li­jak­si. Jän­nit­ti ko­vas­ti, mut­ta toi­saal­ta, se toi sel­lais­ta var­muut­ta ai­kuis­tu­mi­seen. En­sim­mäi­nen os­ta­ja lä­hes­tyi mei­dän tis­kiä ja ha­lu­si os­taa muu­ta­man met­rin kan­gas­ta. Se oli mi­nul­le pa­ha paik­ka, kos­ka juu­ri si­tä kan­kaan mit­taa­mis­ta mi­nä pel­kä­sin.

Se yh­den met­rin pi­tui­nen mit­ta­kep­pi oli pai­na­va ja mit­taa­mi­nen oli to­si han­ka­laa. Olin pie­ni­ko­koi­nen ja tis­ki oli le­veä ja sii­nä oli kan­gas­rul­lia poi­kit­tain. Mi­nä en ylet­tä­nyt edes ojen­tu­maan tis­kin toi­sel­le reu­nal­le as­ti. No, ti­lan­ne oli edes­sä ja hom­ma pi­ti hoi­taa kun­nol­la.

En­sin pi­ti lait­taa se mit­ta­kep­pi kan­kaan pääl­le ja mer­ka­ta en­sim­mäi­nen met­ri. Sit­ten nos­taa tis­kil­tä ylös se mi­tat­tu kan­gas­pa­la mit­ta­kep­pi­nen, lait­taa se vään­tä­mäl­lä taas kan­kaan pääl­le ja mi­ta­ta seu­raa­va met­ri … Niin myy­jä kuin os­ta­ja ko­vas­ti kan­nus­ti­vat mi­nua ja ke­hui­vat … En muis­ta mon­ta­ko met­riä pi­ti mi­ta­ta. Kyl­lä mi­nä sii­nä hi­koi­lin­kin, mut­ta lo­pus­sa myy­jä tu­li avuk­si ja it­se kui­ten­kin tai­si lei­ka­ta sen mi­ta­tun kan­gas­pa­lan os­ta­jal­le.

Ko­ko har­joit­te­lu­jak­sos­ta sain hy­vät ar­vo­sa­nat.

Näin siis, täl­lä ker­taa täl­lai­sia muis­tel­mia. Kii­tos!