Mihin exlibrikset ovat suomalaisista kirjoista kadonneet?

Otin eilen illalla käteeni kirjastoni yhden kiehtovimman kirjan, joka tuottaa minulle aina suurta mielihyvää ja se oli myös kirjastoneuvos E.J. Ellilälle hänen kirjoittamistaan kirjoista se rakkain ja läheisin teos,  Kirja on kohtaloni (1948)  Vähäisin ilonaihe ei ole tekstin lisäksi myöskään se, että se on numeroitu painos hänen nimikirjoituksellaan varustettuna ja lisäbonuksena on siinä vielä kauniin sininen nahkaselkä.  

Kirjassa oli tuttu kuva kirjailija, fil.tri. F.E. Sillanpään exlibriksestä, jossa lapsellisella käsialalla oli kirjoitettu,” F.E.Sillanpää on tämän kirjan oikia omistaia joka tämän varastaa sitä piru rakastaa” ja lisäksi vuosiluku 1926….aihe on kansanomaisen omistajamanauksen muunnos.

Ellilä on kirjoittanut kaksi kirjaa exlibriksistä ja molemmat ovat kovin haluttuja bibliofiilien keskuudessa, mutta niitä on vaikea löytää enää divareista, ei ainakaan kohtuuhintaisina.

Kuin kohtalon härnäämänä kävelin juuri tänään Helsingissä divarin ohi ja poikkesin sisään kysyäkseni jotain exlibriksiä käsittelevää teosta…

Ja eikö myyjätär kaivannut eteeni heti Erkki Tantun hienoja exlibriksiä käsitelevän teoksen, josta juuri eilen olin lukenut kehuja  Ellilän kirjasta: ”Erkki Tanttu ja Vilho Askola ovat taiteilijoita, joiden urassa kuvastuu suomalaisen graafikon kulkema vilpitön tie. Heidän taiteessaan yhtyy omaperäisyys, aito herkkyys ja verevän mielikuvituksen keinotekoisuutta kaihtava liioittelemattomuus muodon hallinta ja tekninen taitavuus”

Kirjan exlibrikset olivat juuri niin hienoja kuin olin kuvitellutkin, mutta 160 euron hinta tuntui liian kovalta ja tyydyin ostamaan muutaman irrallisen exlibriksen, joista otin tähänkin juttuun muutaman kuvan. Tantun kirjasta tosin hinta ei ollut liikaa pyydetty, sillä jokainen exlibris on oma taideteoksensa, joka on vielä yksitellen liimattu kirjaan… tähän minulta raskas, haikea huokaus päälle.

Ehkä mielessäni oli myös liikaa muutama vuosi sitten Tartosta ostamani Exlibris salkku ja paksu kirja, jossa oli painettu tunnettujen virolaisten exlibriksiä, josta olen etu – ja takakannen kuvannut myös valokuvieni joukkoon. Eesti Kunstipärastest Eksliibrstest, painetti Tallinnassa 1958 ja maksoi syrjäisessä divarissa vain vaivaiset 8.30 euroa. Salkku maksoi sentään jo enemmän, mutta 15 euroa on siitäkin ihan liian vähän sen tuottamaan iloon nähden.

Se, miksi yleensä kirjoitan tästä aiheesta, joka tuskin kovinkaan montaa täällä kiinnostaa, on se, että miksi nykykirjoissa ei juuri  koskaan  näe näitä viehkoja kirjanomistajamerkkejä?

Vanhin tunnettu suuren kirjaston omistanut oli muinaisajan, monipuolisin oppinut Aristoteles (384 – 322 e.Kr.) – sikäli kuin voimme siitä tietää. Meillä taas vanhin tunnettu  on vuodelta 1786 kuolleen piispa C.F. Mennanderin kuvallinen exlibris, joka esitti Golgataa ja omistajan mietelausetta : CruciFixus Amor Mens ( ristiinnaulittu (on) rakkauteni.

Suomessa exlibristen keräily yleistyi 1948 ja niihin oli varaa myös muillakin kuin aatelisilla ja muilla rikkailla. Ellilän mielestä jo pelkällä olemassaolollaan se todistaa omistajansa rakkaudesta kirjallisuuteen ja se muodostaa ikään kuin sillan ihmisen ja kirjan välille. Olen samaa mieltä, sillä tuskin kukaan niitä merkityksettömiin kirjoihin edes viitsii liimata.

Keski -Euroopassa käytettiin yksityisillä ihmisillä paljon erilaisia exlibriksiä kirjojen aiheen mukaan tehtyjä ja minulla on kirja, jossa mainitaan joillakin olleen jopa 40- omaa exlibristä ja minäkin joskus niitä itselleni piirtelin kymmeniä kun alkuun pääsin ja aina ne vastaantullessaan kirjassa mieltä ilahduttavat. Entä teillä hyvät Usalaiset? Olisi mukava kuulla teidän kokemuksianne näistä pienistä enemmän tai vähemmän taiteellisista merkeistä.

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu