Joulutorit Berliinissä ja koreat jouluvalot tavarataloissa hurmaavat aina…

Nyt en oikein tiennyt mihin kuuluu nämä Berliinin kuvat joulutoreineen, kun kuviakin on niin paljon? Tarkoitus on kuitenkin viihdyttää katsojia näin joulun alla koreilla kuvilla.  Ehkä toimitus kertoo minulle, että pitääkö vaihtaa aihe valokuvien puolelle.   Puheenvuorossa kirjoitin jo eilen blogin vähän asiallisemmista aiheista, mutta tänään tulee tähän vain hömppää ja kaunista turhuutta. 

Ensimmäisessä kuvassani on kuvakollaasi Berliinin parhaasta joulutorista, jossa on myös iltaisin mukana loistavia ooppera ym. laulajia viihdyttämässä yleisöä.  Se olikin osa, josta nautin kaikkein eniten jo esiintyjien korkean tasonkin takia, mutta myöskin yleisön täydellisestä mukana olosta.  Kansa lauloi mukana tuttujen kappaleiden mukana ja bravoo huudot kaikuivat täysillä upeiden esitysten jälkeen.  Hieno tunnelma!

Tämä Gendarmenmarkt sijaitsee loistavalla paikalla Berliinin Konserttitalon suojeluksessa, kahden kirkon Deutscer Domin ja Französischer Domin välissä. Hiltonin kallis hotellikin on aivan vieressä upeine kimmeltävine joulurusetteineen, jotka kiertävät talon ympärillä. Siinä se eroaa monista muista toreista, että siellä on isot täysin katetut tilavat  tilat, jossa huipputaiteilijat ja käsityöläiset myyvät tuotteittaan. 

Itse olin erityisesti hurmaantunut mm.  pariin laukun tekijään, joista on kuvatkin mukana. Suurin tähti oli mielestäni Karin Scholz, jonka kaikki laukut ja korut olivat kaikki mustia ja nahan käsittely ennen näkemättömän hienoa. Hinnat olivat kyllä sen mukaisia ja tuskin kukaan tavallinen ihminen niitä pystyy ostamaan, kun halvinkin lsydänlaukku maksoi 8000 euroa. Tosin Karinin mukaan hänen laukkujaan ostavat paljon myös suuret Pariisin muotihuoneet ja se onkin hyvin  helppo uskoa. 

Toinen käsityöläistaiteilija  joka minua kovin kiehtoi, oli myssyjen tekijä Christine Wolters. Hänen taidokkaat turkiksilla  upeasti koristellut lämpimät piponsa maksoivat kaikki 350 euroa, joten haaveksi jäi sekin ostos. Hän kertoi käyttävänsä noin 4 päivää yhteen myssyyn ja materiaalitkaan eivät toki ole halpoja. Sain sentään ilon ne nähdä:) Hyvä sekin.

Upeita koruntekijöitä oli useampiakin Gendarmenmarktin sisätiloissa, joten mikään rihkamanmyyntipaikka se ei ollut. Kuvatkin näyttävät niistä vain pienen osan, kun kaikkia en voi laittaa esille. Luulen ainakin, sillä minun yli 400 -kuvan otoksistani oli jo vaikea valita ne kiinnostavimmat kuvat. Yritin kuitenkin parhaani:) 

Nyt toivotankin teille kaikille vain iloista ja hyvää itsenäisyyspäivää ja mukavaa joulunodotusta.

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu