Tom of Finland -näyttely Helsingin Taidehallissa. Kulttuurihistoriaa tänään…

Maailma on todella paljon muuttunut niistä ajoista kun isä lampun osti.  Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa sensuuri iski kaikkeen, mikä vähänkin viittasi pornografiaan tai homouteen.  Ensimmäisen kerran Tom of Finland -villitys iski Suomeen 1990-luvun alussa, jolloin tiedostava kulttuuriyleisö sai lukea hänestä Image-lehdestä vuonna 1990. Nyt eletään toista villityskautta, kun Tom of Finland on nostettu popkulttuurin valtaistuimelle. 

Suuri taidenäyttely on parhaillaan Helsingissä, Turkuun on tulossa musikaali tammikuussa 2017. Dome Karunkoski ohjaa elokuvan, jonka pitäisi olla valmis helmikuussa 2017 ja viime viikolla ilmestyi Stokkan hyllyille Tompan kuvalla varustettu kahvipaketti.  Postimerkki ilmestyi jo vuonna 2014 ja sitäkin oli tilattu etukäteen  178 maahan.  Nyt  jopa Lontoon Victoria and Albert Museumin kokoelmissa Tompan postimerkkikin jo  komeilee. Lakanat ja pyyhkeet ovat koristeltuja Tompan komeilla koppalakkimiesten kuvilla ja kauppa taitaa sujua hyvin, kun uusia tuotteita edelleen  vain kehitellään. 

Yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä urallaan Tomppa (Touko Laaksonen) ehti tehdä tuhansia teoksia ja ne olivat vaikutukseltaan sävähdyttäviä myös ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. New Yorkissa, Los Angelesissa ja San Franciscossa Tomppa nautti suurta suosiota popkulttuurin ja erotiikan maailmassa.  Hänen nimensä mukaan on nimetty lukuisia homobaareja ympäri maailmaa ja niin Andy Warhol,  kuin myös elokuvaohjaaja Werner Fassbinder, ovat häntä fanittaneet ja ottaneet vaikutteita. 

Meidän ajassamme Tom of Finlandin kuvat ovat  enemmän kuin vain pornograafisia teoksia,  – suurin osa meistä näkee niissä taitavan taiteilijan ja myös homoyhteiskunnan itsetunnon ja itsemääräämisoikeuden esitaistelijan.  Suomessa on nyt ehkä jo  täysin ymmärretty, kuinka vaikutusvaltainen Tom of Finland lopuksi olikaan yhteiskunnan suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen luojana. 

Hänen varsinainen uransa alkoi 1957, jolloin hän lähetti piirroksiaan amerikkalaiseen lehteen ja ura lähti lennossa nousuun.  On uskomaton ajatus, että vasta 1971 homoseksuaaliset teot ovat meillä poistettu rikoslaista ja homoseksualisuus tautiluokituksena vasta vuonna 1981.  Mikä takapajula me olemmekaan olleet. 

Eikä voi olla myöskään mainitsematta, että Touko Laaksonen puolusti Suomea sodassa ja sai siitä vielä vapaudenristinkin rintapieleensä.  Mikäs meidän on nyt röyhistellä rintaamme näin jälkikäteen, kun meillä oli  yhden taiteenalan näin menestykäs  ikoni ja legenda jo eläessään.

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu