Emil Halme, Espoon vanhin perheyritys vuodelta 1899, – paras patongintekijä?

Miksi juuri tänään, Pyhäinmiestenpäivänä, haluan pohtia suomalaista leipäkulttuuria, ja missä ja mistä  paras leipä saadaan tai tuotetaan?  Ensimmäinen herätys oli runsas viikko sitten, kun joku  haikaili Hesarin mielipideosastolla lempileipänsä katoamista  tunnetun yrityksen lopetettua hänelle tärkeän ja maukkaan leivän valmistuksen.  Toinen herätys ylipäätään  tähän aiheeseen  oli samoihin aikoihin ilmestynyt saksalainen Stern-lehti, joka monen sivun mittaisena juttuna kehui saksalaista leipää.  (Eivät ole koskaan maistaneet suomalaisten tekemää  leipää – Näin uskoisin? )

Sivumennen todeten, niin suomalainen leipä kyllä voittaa aina monikertaisesti saksalaisen leivän maussa ja rakenteessa.  Olen sitä sentään niin monta kertaa syönyt menneiden vuosien aikana alkaen Hampurista – Dusseldorfiin, ja usein  sen jälkeenkin eripuolilla turistina ollessani.  

Sternin kehuva artikkeli kertoi  kuinka saksalaiset ovat ylpeitä leivästään, sen poikkeuksellisen hienon ja maukkaan rakenteen tähden.  Samaisessa Sternissä oli myös käyty läpi kahdentoista leivän maut,  rakenteet, ulkonäkö ja  kilohinnat. (1= huono, 5 = erittäin hyvä)  Kurjositeettinä täytyy mainita, että tässä joukossa oli vain kaksi parasta leipää, jotka saivat neljä pistettä ja toinen niistä oli Lidlin valmistava "Bauerkruste". Enpä ole tähän leipään törmännyt meidän Lidlissä, mutta täytyypä kysyä seuraavalla kerralla kun siellä käyn. Kilohinnat näyttivät liikkuvan laajalla skaalalla 5,60 –  1,18 euroon. 

Entä me suomalaiset?  Kyllä, voimme röyhistellä rintaamme oikeasti maukkaasta ja hyvästä leivästä, erityisesti ruisleipä on meillä ollut pitkään se ykkösleipä, jonka veroista ei muualta löydy.  Tänä Suomen juhlavuotena oli  meillä alkuvuonna myöskin  äänestys Suomen parhaasta kansallisesta ruuasta  ja ylivoimainen voittaja oli ruisleipä. 

Itse törmäsin meidän Tapiolan Stockmannilla leipäosaston konsulentiin, jonka tuoksuvat leivät kutsuivat maistamaan ja ostamaan leipiä, jotka toki olivat minulle jo ennestäänkin tuttuja makuja. Nyt sain maistaa ensikerran Emil Halmeen moniviljapatonkia, jonka maku ja rakenne olivat parasta mitä olen koskaan saanut.  Ei edes kehuttu ranskalainen patonki Rankassa vedä vertoja kotosuomen patongin rakenteelle ja maukkaalle maulle.  Yllätys oli suuri, kun se oli vielä seuraavanakin päivänä yhtä hyvää ja rapeaa kuin ostopäivänäkin.

Normaalisti patongin suurin heikkous on ollut seuraavana päivän pettymys:  kuiva, mauton sisus ja  kuori on tullut liian sitkeäksi.  Ei ihme, että patonki pitäisi syödä kuulemma ranskalaisen ohjeen mukaan kahden tunnin sisällä valmistuksesta.  Siis,  siitä annan tälle Espoon vanhimmalle perheyritykselle täydet viisi pistettä ja toiset viisi pistettä se saa omenaleivoksesta!  Olen lapsesta asti rakastanut omenaleivoksia, mutta nyt viime vuosikymmeninä se ei enää ole maistunut, kun rakenne on mennyt ihan väärään suuntaan.  

Paksu, lehtevä ja kuiva omenleivos ei täytä leivoksen minimivaatimuksia nimeksikään, mutta tämä Halmeen omenaleivos sytytti rakkauteni taas uudelleen.  Rapea, mutta kuitenkin ohut ja  maukas kuori, jonka välissä ihana omenahillo viimeistelemässä täydellisen  makunautinnon, joka on ollut niin kauan kadoksissa oli vihdoinkin taas löytynyt. Kukahan tekisi vielä täydellisen Aleksanterinleivoksen, joka ei olis kuiva, eikä liian makea?

Piti käydä googlaamassa mikä on miehiään tämä näinkin vanha yritys, joka on pysynyt pystyssä jo reilusti yli 100 -vuotta.  Yrityksen pitkä historia jo todistaa, että tuotteiden laatu ja maku ovat kohdallaan, kun  perinteinen käsityövaltainen yritys on selvinnyt näin kauan suurteollisuuden puristuksessa.  Nykyisen omistajan Kaj Halmeen isoisä Emil Halme sai suoritettua kisällikirjansa vuonna 1896.  

Tarina kertoo kuinka venäläinen kauppias L. Lasaroff oli lainannut Emilille ensimmäisen jauhosäkin, jotta hän pääsi urallaan alkuun  Kauklahdessa.  Ei ollut myöskään Kauklahti mikään huono valinta leipomon alkumetreillä, sillä tunnettu Kuninkaantie kulki  aivan lähellä ja rautatiekin oli suunnitteilla Helsingistä  Kauklahden kautta Turkuun.  Eipä ollut yrittäjien tie siihen aikaan helppoa ja täytyi olla miehellä rohkeutta, liikemiesälyä, ahkeruutta ja taitoa myöskin tulla ihmisten kanssa toimeen. 

Nykyään Suomessa toimii noin 700 leipomoa, jotka tarjoavat tuhansia eri ruokaleipävaihtoehtoja, joten luulisi jokaiselle löytyvän oman maun mukaista leipää, mutta ei sekään ole aina niin helppoa.  Elintason myötä ovat vaatimukset myöskin kasvaneet ja erikoisleipiä näyttää tulevan markkinoille  kuin sieniä sateella.  Siemenet, yrtit, vihannekset ja juurekset ovat nykyään leipien normaaleja mausteita nimenomaan ns.vaaleissa ruokaleivissä.  Ulkomailta tulee jatkuvasti lisää ideoita, mutta näyttää kunnon ruisleipä olevan kuitenkin kuluttajien suosiossa aina vain perinteisesti valmistettuna.  

Leipä se on joka tiellä pitää. Leipä kuuluu suomalaiseen ruokakulttuuriin yhtenä kiinteänä osana ja myöskin ravitsemuksellisesti leipä on tärkeä kuidun ja kivennäisaineiden lähteenä. Kotona leivottua leipää  ei enää tehdä niin kuin ennen vanhaan, mutta näyttää ainakin TV:n ohjelmatarjonta erilaisine kokkiohjelmineen siihen kannustavan.  Tosin alan olla näihin kokkiohjelmiin jo lopen kyllästynyt, kun niitä tulee liikaa joka päivä. Entä te? 

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu