Niitä näitä kuolemasta ja tyypillisistä sairauksistamme kuolla

Ihmisellä on kymmeniätuhansia tapoja kuolla. Tunnetun runoilijan Raner Maria Rilken rukous: "Oi Herra, kullekin suo kuolemansa".  Tai "Non omnis moriar" en kuole kokonaan, huudahti runoilija Horatius aikanaan, ja tarkoitti kai lähinnä jälkimaineensa jäämistä eloon.  Hänen kohdallaan se pitikin paikkansa, mutta me muut tavallisemmat  kuolevaiset saamme tyytyä ajatukseen, että elämme ainakin jonkin aikaa läheistemme muistoissa, ja sekin on jo minusta ihan kyllin hyvä ajatus. 

Näin kuolema kuitenkin asustaa meissä jokaisessa, sitä selvemmin, mitä vanhemmaksi tulemme. Biologin kannalta tämä ei ole kuitenkaan mikään erityinen ongelma, sillä mikäli kuolemaa ei olisi, ihmisten jatkuvasti kasvavat joukot valtaisivat  täyteen koko planeettamme ja päätöksenä siinä kammottavassa tiheässä ahdingossa olisi joka tapauksessa tuloksena vain   – kuolema.

Kirjassa  "Epikuros ja vapautuminen pelosta" mainitaan, että pelko elämän jälkeisenä  tilana on myös turhaa, koska materiaalinen sielu häviää ruumiin hävitessä, eikä näin ollen kuolemalla ole myöskään kokijaa. Kuolemisen pelkoa, ahdistusta siitä, että elämämme jossain vaiheessa loppuu tyhjyyteen,  Epikuroksen oli ehkä vaikeinta todistaa turhaksi tai järjettömäksi. Hänen usein toistettu huomautuksensa on, että tyhjyyttä elämän jälkeen on yhtä turhaa surra kuin tyhjyyttä ennen elämää".  Näin kirjoitettuna asia tuntuu ihan loogiselta ja jopa hyvältäkin, mutta meillä on jatkuva huoli kuitenkin jälkeenjäävistämme ja myöskin tavastamme kuolla. 

Tätä halusin lähemmin selvittää omassa mielessäni ja siihen on aina hyvä pyrkiä lukemalla niiden kirjottamia kirjoja, jotka asioista jotain enemmän tietävät,  kuten mm. tohtori Nuland, jonka kirjaan olen yrittänyt perehtyä. 

Kirjan takakannessa on sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kaija Lähdenmäen arvostelu kirjasta: "Lukukokemus on ollut todella mahtava: eri sairauksien patofysiologia on hienosti kuvattu, tapausselostukset vaikuttavia, elvytyskuvaus ja esimerkiksi vanhenemisen käsittely upeaa." 

Tuosta olen täysin samaa mieltä.  Kirjan kaikki kolmisensataa sivua ahmaisin muutamassa päivässä…Ja  yötkin  taisi jäädä liian lyhyeksi, mutta jotkut vain osaavat taidon kirjoittaa vakavasta aíheesta niin vangitsevasti, ettei malta jättää kirjaa  liian pitkäksi aikaa syrjään.  Tarkemmin ajateltuna tässä voin vain raapaista ohimennen ja pinnallisesti pintaa, mutta ehkä tätä kirjaa voi vielä jostain kirjastoista löytää itsekin luettavaksi. 

Sherwin B. Nuland on valinnut aikamme kuusi yleisintä tautikategoriaa, johon suurin osa meistä menehtyy (New Haven 1993)  Näissä kuudessa on piirteitä meidän kaikkien kuolemaan kuuluvista tapahtumasarjoista. Verenkierron pysähtyminen, hapen kulun estyminen kudoksiin, aivotoiminnan hiipuminen, elinten pettäminen ja vitaalikeskuksen tuhoutuminen.  Se on niin yksinkertaista kun sen näin luettelona  lukee. 

Runoilijat, esseistit, kronikoijat, koiranleuat ja tietäjät kirjoittavat usein kuolemasta, vaikka ovat harvoin sen nähneet.  Lääkärit ja hoitajat, jotka näkevät sen usein, mutta kirjoittavat siitä itse harvoin.  Kuoleman ympäriltä on aina versonut kokonainen mytologia. Se perustuu ihmisten luontaisiin psyykisiin tarpeisiin kuten kaikki mytologiat.  Kuolemaan liittyvien myyttien tarkoituksena on taistella toisaalta pelkoja ja toisaalta niiden vastakohtaa –  toiveita – vastaan.  Monet meistä toivovat kuolevansa nopeasti tai nukkuessaan, jottei tarvitsisi kärsiä,  ja myös siksi eutanasian puolestapuhujia on aina vain enemmän.  Siinä lainsäädäntömme laahaa  vielä pahasti jäljessä.  

Kuten Nuland  itse muisteli, että hän lähes neljäkymmentä vuotta James McCartyn kuoleman jälkeen muisteli, "Niin luiskahdan joskus siihen ajallemme ominaiseen ajattelutapaan, että kuolema on ihmisen elämässä viimeinen ja ehkä suurin haaste – kiivas taistelu josta on selvittävä voittajana. Siitä näkökulmasta  kuolema on julma vastustaja, joka on kukistettava huippuunsa kehitetyn biolääketieteen dramaattisin asein tai sitten alistumalla sen valtaan tietoisesti, seesteisyydellä, jolle on nykyisin oma terminsä:  Meidän yhteiskuntamme puhuu "arvokkaasta kuolemasta" tarkoittaessaan kaikille yhteistä harrasta toivetta selvitä kauniisti elämän viimeisten nytkähdysten karusta peruuttamattomuudesta. Kuolema ei kuitenkaan ole taistelu. Se on vain yksi tapahtuma luonnon kiertokulussa. Todellinen vihollinen ei ole kuolema vaan sairaus; se pahansuopa voima, jota vastaan on noustava." 

Onneksi lääketieteen saavutukset ja jatkuvasti kehittyvä  tieteellinen tutkimustyö antaa monille potilaille toivoa ja lisää elinvuosia, mutta kaikilla taudeilla on kuitenkin omat rajansa. Niitä  Nuland kuvaa todella asiantuntevasti ja elävästi, erityisesti vanhuuden aiheuttamia rappeutumisia koko ihmisen ruumiissa, joita ei enää voida lääketieteellisin keinoin korjata.  Parannuskeinoja pohtiessaan lääkäri joutuu usein vaeltamaan  siinä vaikeassa maastossa, että kuinka hän parhaiten voi auttaa potilasta – usein liiat hoidot vain lisäävät potilaan kärsimystä ja muutaman viikon lisäaika tuskin on edes potilaalle mielekästä,  jota eivät aina edes potilaan omaiset tahdo millään ymmärtää. 

En pysty nyt näissä puitteissa tarkemmin kertomaan tautikuvauksia mitä Nuland niin upeasti kertoo ja saa myöskin ihmettelemään, kuinka moninaisia yhtymäkohtia ja eri elinten vammoja sairaudet aiheuttavat koko ihmisruumiissa.  Ehkei tämä kirjoitukseni ole mikään miellyttävä lukukokemus niille, joille kuoleman ajatuskin on vain paha peikko, jota ei pidä koskaan ajatella ja vielä vähemmän itse  pohtia. Ehkä kommenteissani myöhemmin voin jotain parhaita kohtia vielä lisätä, jos tämä ylipäätään ketään kiinnostaa. Vaikea sitä on edes arvailla.

Itse olen  ollut jo kymmeniä vuosia  kiinnostunut alan kirjoituksista ja testamenttinikin on ollut jo kauan valmiina, jopa kuolinilmoitukseni runokin –  joka on itse Shakespearilta,  Julius Cesarin suulla: 

"Kaikista kummista, mit olen kuullut,

On suurin kumma ihmisien pelko, 

Vaikk`älyävät kuolon täyttymykseks,

Mi tulee, kun se tullaksensa on" 

(Suom. Paavo Cajander)

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu