Kaija, joulumuorin mietteitä sieltä täältä… ja erityisesti sieltä….

Ensinäkin toivotan teille kaikille oikein hyvää jatkoa, onnea ja koronavapaata ensi vuotta 2021. Tämä toivotus tuli nyt vähän ennenaikaisesti, mutta kai sekin sopii?
Ihan yhtä hyvin kuin Ari Alsion hieno runokin meistä uudesta jouluparista.
Just, sainhan sen taas kerran sanottua ja Arille myöskin lämpimät kiitokset:)

”Jorma ja Kaija yhteen soppii,
perinne kestää kun sen oppii,
joulumuori ja jouluvaari,
pitkä on perinteen elämänkaari,
sehän aloitettiin jenkan tahtiin,
ja nyt se kunnia ulottui jo Ylen mahtiin.

Paljon hyvää mieltä teille molemmille”.

(Kuva Jorman ja minun kuvaannollisesta rekiajelustamme:) Kah, kun kuvissa ei tarvitse pelätä koronaakaan.

Nyt pieni näyte Helsinkiläisten asunto-ongelmasta, jonka tekstin nappasin vanhan Suomen Kuvalehden kirjoituksesta Hovirouvan kynästä.

Teidän tehtävänne on arvuutella joutessanne miltä vuodelta tämä on. Kuten tiedätte jo varmaankin, niin tapanani on lukea kirjojen lukemisen välissä vanhoja lehtiä, jotta saan vertailunpohjaa nykyiseen elämänmenoon. Tämä kirjoitus kyllä hätkähdytti:

”Haluan hyttysenininälläni yhtyä siihen valitusvirteen, jota helsinkiläisen asuntokurjuuden kovaosaiset kärsijät, pienpalkkaiset virkamiesperheet ja uuden kodin perustajat veisaavat, missä heitä vain parikin yhteen osuu.
Että asiat vuodesta toiseen saavat jatkua samaa menoa valituksista huolimatta, lähentelee jo suorastaan skandaalia. Kaupungin uudet osat, Munkkiniemi ja Lauttasaaret jne. rakennetaan täyteen samanlaisia epätoivoisen pieniä tulitikkulaatikko-asuntoja, joihin vaivoin sopivat vuokralaiset itse, mutta joissa ei ole tilaa lapsille eikä kunnon huonekaluillekaan.
Useimmissa niissä on tarjona monesti mainittuja ja manattuja ylellisyysluontaisia etuja, ja rakentajat vakuuttavat yleisön juuri näitä vaativan. Huoneistoissa on jonkinmoisina korvikkeina ruostumattomalla teräksellä päällystetyt astiain pesupöydät, hissi ja upeat kylpyhuoneet, kun heille ei myönnetä sitä, mikä olisi tärkeintä: tilaa.

Se, jolla on ansaitsematon onni ja autuus asua hieman väljemmin, tuntee suorastaan palavaa myötätuntoa niitä sivistyneitä perheitä kohtaan, joiden on maksettava huppukorkea vuokra muutaman kymmenen neliömetrin tilasta. Sellaisessa asunnossa saattaa 4–5 henkisellä joukolla olla sekä olo, ruoka – että makuuhuone, mutta nukkekokoa.

Ei ole kumma, että lapsukainen, joka semmoisesta pienasunnosta pääsee vanhanaikaiseen väljempään kotiin käymään, ei tiedä sen hauskempaa leikkiä kuin juosta huoneesta toiseen tai suuren ruokapöydän ympäri. Eikä se ole kumma, että niin monen lapsen vanhemmatkin tällaisessa asunnossa menettävät elämänhalunsa ja -onnensa. Eikä ole ihme sekään, että nuori pari ei tahdo lasta tällaiseen ahtauteen. Eihän lapsen vuoteelle ole siellä tilaa, eikä leikkipaikkaa.

Ihan käy mieli vakavaksi, kun ajattelee, kuinka moniksi vuosikymmeniksi helsinkiläispoloiset ovat tuomitut tyytymään näihin asuntomahdollisuuksiin, kuinka avuttomina, nöyrinä heidän on elettävä rakentajain ja rakennuttajain armoilla.”

Olen tätä vuodatusta vähän vain lyhentänyt, mutta eiköhän tästä jo saa hyvän kuvan kuinka vaikeaa tuolloin olikaan? 🙂 Tässä on myös hyvä selitys aikuisten- ja lasten masentuneisuudelle, puhumattakaan nykyisestä isosta ongelmasta eli lasten vähäisestä syntyvyydestä.

Nyt toivoisin kaikkien joutilaiden ehtivän vastaamaan, milloin meillä Suomessa oli näin super vaikea aika.

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu